Arvio: Peppi Pitkätossu
Peppi hurmaa ja vie sydämet Kaupunginteatterin koko perheen musiikkinäytelmässä.
Viime syksyn huvittavimpia mediatapauksia oli tieto siitä, että Ruotsissa on ruvettu sensuroimaan Peppi-elokuvia rasistisiin syihin vedoten. Astrid Lindgren kääntyi takuulla haudassaan…
Nyt onkin jännittävää nähdä, millainen on Kaupunginteatterin versio maailman vahvimmasta tytöstä. Ohjaaja Milko Lehto on ryhmineen laatinut tarinasta koko perheen musiikkinäytelmän. Saako Peppi olla edelleen valloittava anarkisti, vaan sopeutetaanko hänet yhteiskuntaan ajassamme, jonka kenkku ilmiö ovat huostaanotot?
Raikasta ja nostalgista
Homma toimii kuitenkin hienosti ja raikkaat ideat tempaisevat mukaansa jo alkusekunneista. Tosin Peppi vuosimallia 2015 ei enää käytä sukkanauhoja, vaan värikkäitä villasäärystimiä, mutta muuten kaikki on Huvikumpua, Herra Tossavaista ja Pikku-Ukkoa myöten niin kuin pitääkin. Riitta Röpelisen puvustus ja Markus Tsokkisen lavastus ovat sopivan villejä ja hauskoja, nostalgiaa unohtamatta.
Staffan Götestamin dramatisointi on moderni ja räväkkä. Mukaan on saatu sanaleikkejä ja hulvattomuutta, silti perustarina on tyylikkäästi tallella. Georg Riedelin ja Jan Johanssonin musiikki svengaa mukavasti. Lehdon ohjaus on varsin energinen aina jännittävästä sirkuksesta tanssiviin merirosvoihin asti.
Pepin paradoksi
Lindgrenin sankaritar omaa piirteitä, joiden takia hän on edelleen monen idoli: Peppi on nokkela, sanavalmis, vahva, auttaa kavereitaan ja noudattaa sydämensä ääntä. Hän on myös yksinäinen puoliorpo, joka kaipaa isäänsä.
Kaupunginteatterissa Pepin vaativa ja energinen rooli on jaettu Anna-Riikka Rajasen ja Maija Koiviston kesken. Näkemässäni esityksessä Koivisto hurmasi ja vei täysin katsojien sydämet. Hänessä on vastaansanomatonta karismaa ja iloa, mutta myös herkkyyttä.
Lehto on pistänyt Pepin tekemään aikamoisia temppuja, ja välillä Koiviston vauhti oli kuin urheilusuorituksessa, kuten 11-vuotias kummityttöni totesi. Jäinkin miettimään, oliko Pepin kohellus poskipieruineen välillä tahatonta adhd-sekoilua vai anarkiaa? Onko Peppi vuosimallia 2015 ns. rajaton lapsi vai oman tiensä kulkija?
Villeys toimii, mutta itse pidin etenkin jaksoista, joissa Koivisto rauhoittui Huvikummussaan tai suri laulaen yksinäisyyttään. Jälleennäkeminen merirosvoisän, eli Panu Vauhkosen kanssa on suorastaan pakahduttava.
Värikkäitä hahmoja
Esityksessä on paljon hauskoja hahmoja. Petrus Kähkönen ja Raili Raitala eläytyvät sydämellä lojaaleiksi kavereiksi, Tommiksi ja Annikaksi.
Tällä kertaa Pepin rahojen perässä olevat roistot, Iikka Forss ja Sauli Suonpää, hölmöilevät Turun murteella. Forssin ja Tuukka Leppäsen yhtä hömelöt poliisit sen sijaan steppaavat hauskasti akrobaattisissa kohtauksissa. Lempeän satiirin piikki on selkeästi kohdistettu virkavaltaan. Kaisa Torkkel opettajana ja Ursula Salo sossun tätinä tekevät hahmoistaan mainiot karikatyyrit.
Mutta Peppiä ei niin vain oteta huostaan eikä istuteta koulun penkkiin! Osaapa Peppi näpäyttää nokkelasti takaisinkin, kun hän toteaa lopussa, että ”yksinäisen pikkutytön” paikka ei taida sittenkään olla merirosvolaivassa Joten Huvikummussa tavataan!
Peppi Pitkätossu on riemastuttava esitys, josta riittää varmasti puhuttavaa koko perheen kesken.