Arvio: Peppi Pitkätossu
Herkkä ja räävitön Peppi
Kaupunginteatterin Peppi Pitkätossu kertoo isän kaipuusta ja ystävyydestä.
Yhdeksänvuotias seuralaiseni sen tietää: ”Peppi on vahva, itsenäinen ja päättäväinen, koska hän joutuu asumaan yksin.
”Kirjailija Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu on 9-vuotias, kun hän muuttaa hevosensa ja apinansa kanssa Huvikumpuun. Hän hallitsee yksin anarkistisen lapsen paratiisiaan, jossa aikuiset esitetään naurettavina ja heidän maailmansa tekopyhänä.
Peppi on aikuisia vahvempi, nokkelampi ja rikkaampi. Milko Lehdon ohjauksessa Pepistä tulee esiin myös herkempi puoli: hän on pikkutyttö, joka ikävöi valtavasti isäänsä.
Nimiroolissa vuorottelevat Anna-Riikka Rajanen ja Maija Koivisto. Ensi-ilta oli Rajasen. Hänen Peppinsä on iloisen tyttömäinen, energinen ja räävitön. Koheltamisen katkaisee surumielinen laulu merirosvoisälle, jonka aallot veivät.
Yhdeksänvuotias seuralaiseni oli tyytyväinen Rajasen Peppiin. Myös normilapset Tommi (Petrus Kähkönen) ja Annika (Raili Raitala) täyttivät perusodotukset Pepin vastakohtina.
Myöskään aikuista katsojaa ei musiikkinäytelmässä unohdeta. Omintakeista huumoria piisaa, ja etenkin aikuisroolien ele- ja liikekieli on paikoin hykerryttävää.
Kaisa Torkkelin opettajatar saa täydet aplodit lanteiden keikuttelusta, samoin kuin Ursula Salon rouva Ryöppyvaara rintojen hetkuttelusta. Luihut varkaat (Sauli Suonpää ja Iikka Forss) ja steppaavat poliisit (Tuukka Leppänen ja Iikka Forss) loistavat.
Jyrki Karttusen koreografia on vauhdikas. Markus Tsokkisen lavastus on yksinkertaisesti toteutettu mutta kekseliäs. Pepin herkkä puoli tuo esitykseen koskettavuutta, ja Milko Lehdon sanoma ystävyyden arvosta kirkastuu lopuksi lapsellekin.