Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Viivi ja Wagner

Satu Schauman – Nykypäivä – 05.05.2006

Tutut hahmot hyppäsivät sarjakuvaruuduista näyttämölle

VIIVI JA WAGNER LUMOAVAT TEATTERISSAKIN

Sarjakuvan siirtäminen teatterin näyttämölle on haastava tehtävä. Kun näytelmätekstin on kirjoittanut hahmojen luoja Juba Tuomola, lopputulos on kuitenkin varsin onnistunut.

Teatteristudio Pasilan näyttämö Helsingissä on jaettu väliseinillä sarjakuvaruutumaisesti kolmeen osaan: keittiöön, olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen, joissa Viivi (Sari Siikander) ja Wagner (Risto Kaskilahti) vuoroin seikkailevat. Tosin pohjattoman laiska Wagner viihtyy lähinnä olohuoneen vaaleanpunaisella sohvalla. Sarjakuvan mustavalkoista yksinkertaisuutta on arvatenkin haettu lavastamalla huoneet kauttaaltaan vaaleanpunaisiksi.



Sanomalehtiä seuraavat voivat lukea välähdyksenomaisia huumoripätkiä pariskunnan arjesta. Kahden tunnin teatteriesitys vaatii sen sijaan jo pidemmälle kehiteltyä juonta. Muuten vaarana on, että esitys hajoaa irrallisiksi sketsipaloiksi, jotka eivät jaksa viihdyttää koko iltaa.

Viivin ja Wagnerin teatteriesityksen raamit muodostaa eräs sunnuntaipäivä, jonka Wagner olisi halunnut viettää vain sohvalla löhöillen, kun taas Viivi ilmoitti kutsuneensa jo vanhempansa päivälliselle. Teatteriesityksessä on taitavasti yhdistelty pariskunnan arkista kinastelua kahteen pidemmälle vietyyn tarinaan. Näistä ensimmäinen, jossa itse paholainen ilmestyy pariskunnan ovelle ja onnistuu ostamaan Wagnerilta hänen sielunsa kahdella kympillä, jää kuitenkin kokonaisuuden kannalta keskeneräiseksi ja aika irralliseksi. Sen sijaan onnistunut näyttämölle sijoitettu tarina monine käänteineen on Viivin vanhempien päivällisvierailu, joka saa paikalle lopulta myös Viivin mummon sekä pöyhkeilevän Julli-sedän ja Fylli-tädin. Monisäikeinen perhedraama on valmis, kun ristiriidat ja ennen kuulemattomat salaisuudet pulpahtavat pintaan.

Sarjakuvien äänet
mukana


Viivissä ja Wagnerissa näyttelijänsuoritukset ovat varsin onnistuneita, mikä on tärkeää etenkin pääosan esittäjien kohdalla, kun kyse on kaikille tutusta sarjakuvasta. Erityisen mainiosti näyttelee Siikanderin ja Kaskilahden lisäksi myös Pia Runnakko mummon roolissaan.

Kun sarjakuvissa puhekuplien ulkopuoliset äänet kirjoitetaan ruutuihin (Raaps! Röyh! Bzzz!), näyttämöllä Wagner tuottaa itse röyhtäyksensä, kun taas monet narinat ja narskunat tulevat oikeaan aikaan nauhalta.
Viivin ja Wagnerin parisuhde teatterissa näyttäytyy pitkälti samanlaisena kuin sarjakuvassakin. Jatkuvasta nahistelusta ja hyvin erilaisista elämäntavoista huolimatta jokin sitoo kuitenkin vahvasti tätä pariskuntaa ja pitää sen yhdessä. Viivin ja Wagnerin suhteesta jokainen teatteriin tullut pariskunta löytää varmasti jotain tuttua. Kahden tunnin teatteriesitykseen mahtuu sen verran paljon vuoropuhelua.