Arvio: Palvelija
Martti Suosalon esittämässä soolossa on hittiainesta.
Kun yhdistetään nimet Kari Hotakainen ja Martti Suosalo, niin magiaa on ilmassa. Hotakaisen tekstit ovat aina kiinnostavia ja Suosalo on maamme parhaita esiintyjiä. Hotakaisen uusin näyttämöteksti Palvelija pureutuu jännittävästi ja tummalla huumorilla palvelemisen ytimeen ammattina ja luonteenpiirteenä. Arena teatterin riemukkaasta esityksestä tulee väistämättä mieleen Antti Holman hittimonologi Johtaja, jossa tutkailtiin samaa tematiikkaa hiukan eri vinkkelistä.
Tällä kertaa esitys rakentuu luennoksi, jonka pitää rikosylikomisaario Arto Jylhämö. Hän on rehdin jäyhä mies, joka surauttaa ärrää miehekkäästi. Luennon aiheena on ihmisen luonne, jonka kiemurat Jylhämö hyvin tuntee. Havaintomateriaalina hän käyttää muun muassa sitruunaa ja maatuskanukkea. Jylhämöllä on taskussaan myös jännä valtti: hän osaa imitoida ja matkia toisia, näin hän pystyy ikään kuin uimaan toisen nahkoihin ja paljastamaan rikollisen.
Suosalo on ohjannut esityksen Raila Leppäkosken kanssa ja jälki on varsin nautittavaa. Ykköspuoliskolla Suosalo näyttää loistavia taitojaan venymällä erilaisiin hahmoihin, joiden luonteita yritetään kartoittaa. Hahmoja riittää aina lapsuudessa nähdyistä sedistä palvelijoihin, joita ovat esimerkiksi pappi ja kätilö. Näin ”palvelijuus” saa varsin vinkeän vinkkelin.
Absurdi trilleri pitää otteessaan
Kakkospuoliskolla tunnelma muuttuu lähes trillerimäiseksi. Esimerkkitapauksena on varsin absurdi ihmissuhdesotku, johon Jylhämö on sekaantunut ja haluaa jakaa sen nyt yleisön kanssa. Tarinan parturi-kampaaja on loppuunpalanut. Hän on naimisissa viriilin miehen kanssa, joka onnettomuuden takia halvaantuu pyörätuolipotilaaksi. Näin daamista tulee kaksinkertainen palvelija – ensin töissä ja sitten kotona omaishoitajana.
Lopulta parturi-kampaaja menettää hermonsa ja murhan mahdollisuus alkaa pyöriä hänen mielessään. Rikoskumppaniksi löytyy onneton suntio, joka perhettä elättääkseen on sortunut varsin outoon bisnekseen. Absurdismia ja villejä tilanteita ei tarinasta puutu. Suosalo esittää koko tarinan yksin, eläytymällä eri hahmoihin. Loistavaa näyttelijäntyötä! Tyylikästä kokonaisuutta tukee Jussi Kärkkäisen hienovarainen, arvoituksellinen äänimaailma.
Hotakaisen teksti on nerokasta ja inhimillisen elon kummallisuuksia luotaavaa. Vieressäsi istuva ihminen on lopulta mysteeri, ja häneen saattaa kätkeytyä kummia salaisuuksia. Siitä huolimatta me olemme yhtä, samoja ihmisiä kaikki. Vaikka joku (varsin usea) miettii parisuhteessaan raivon vallassa murhaa, äärimmäisen harva sen tekee. Tämän Hotakainen Jylhämön kautta opettaa.
Suosalon esitys on niin napin tarkkaa ja nautinnollista työtä, että siitä ei paremmaksi mennä. Ehdottomasti kevään hitti.