Saavutettavuustyökalut

Arvio: Palvelija

Miia Hiiri – Ilta-Sanomat – 17.04.2015

Yleisö oli myyty

Kun ihmisluonnon havainnoimisen ja sarkasmin mestari kirjoittaa tekstin monologien ja muuntautumisen kruunaamattomalle kuninkaalle, teatteri-illan odotusarvo hipoo kattoa. Jo ajatus Kari Hotakaisen ja Martti Suosalon yhteistyöstä sai suupielet nykimään vastustamattomasti korvia kohti. Ja odotukset täyttyivät Palvelijan kantaesityksessä Arena-näyttämöllä torstai-iltana. Jopa siinä määrin, että jo ensimmäisellä puoliajalla täpötäysi teatterisali yhtyi veisaamaan virttä Suosalon johdolla!

Suosalo muuntautuu näyttämön valokeilassa minimalistisin keinoin ja silmänräpäyksessä poliisista kätilöksi, papista mielenterveyshoitajaksi ja parturi-kampaajasta suntioksi ja puhaltaa luonteen kuhunkin hahmoon siten kuin vain Suosalo sen osaa. Hotakaisen teksti on pistämättömän tarkkaa ja riemastuttavan osuvaa havainnointia siitä, mihin kaikkeen palvelu-asenteen omaavan ihmisen luonto venyy ja mitä tapahtuukaan, kun se lopulta katkeaa.

Tähän asti Suosalon menestysmonologit ovat syntyneet ulkomaisten kirjoittajien kynästä. Nähtäväksi jää, nouseeko Hotakaisen teksti yhtä pitkäkestoiseksi suosikiksi kuin Rob Beckerin Luolamies tai Nikolai Gogolin Mielipuolen päiväkirja, joita kumpikin Suosalo esittää edelleen. Alku on ainakin lupaava. Yleisö oli myyty.