Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Vampyyrien tanssi

Hannu Hurme – Kansan Uutiset – 10.02.2016

Veri maistuu Peacock-teatterissa

Mistä noita laulajia täällä aina vaan löytyy! Entä lavastajia!

Kysymykseen antaa aihetta tällä kertaa Helsingin Kaupunginteatterin Vampyyrien tanssi -musikaali. Se on jälleen yksi näyte siitä, miten laajalla rintamalla noiden alojen ammattitaitoa täällä riittää.

Roman Polanskin lähes puoli vuosisataa sitten ohjaamaan Vampyyrintappajat -elokuvaan perustuva musikaali on kerännyt suosiota kautta maapallon. Romanttinen kauhukomedia on läpisävelletty musikaali. Siinä suurin osa dialogeistakin käydään laulaen tai vähintään nuotitettuna puhuen.

Melodramaattista musiikkia on kaupunginteatterin versiossa maustettu rokkiaineksilla isolla kauhalla. Silloin ollaan tuotettu komediaa ja rockoopperaa yhteistarjonnassa. Ei ole liikaa sanottu, että juuri tämä lisäaines tekee musikaalista mieleenpainuvan musiikkielämyksen. Turhaan eivät näyttelijät vaatineet orkesteria johtanutta Eeva Kontua lavalle ansaittuja aplodeja vastaanottamaan.

Aikuisten satu

Musikaali on aikuisten satu, vampyyriaiheesta kun on kyse, tummanpuhuva ja verinen sellainen. Mutta onneksi pilke on pidetty silmäkulmissa.

Tarinan juoni on vampyyritarinoita fanittaville tuttu. Omalaatuinen professori on lähtenyt Transsylvaniaan (tietenkin sinne) vampyyrimetsästykselle, seuranaan nuori assistentti. He joutuvat myrskyn keskelle ja pelastautuvat juutalaisen isännöimään majataloon. Siellä syntyy isännän tyttären ja assistentin kesken rakkaustarina, johon kuitenkin iskee (sananmukaisesti) hampaansa kilpakosija, verenhimoinen paikallinen kreivi.

Hieman laahaavan alun jälkeen tarina saa jännitteitä ja vauhdikkuutta. Se etenee kaikkine asiaankuuluvine kliseineen – kuten valkosipulit ja arkut. Huumori kukkii kiitos nokkelan sanailun ja komiikan, kun teräviä kulmahampaita ilmestyy yhden ja toisenkin suuhun sitä mukaa kuin kaulasuonia on puhkaistu.

Sattuneesta syystä musikaalin onnistuminen vaatii lavalle ilmestyviltä laulutaitoa. Sitä nyt siis löytyy, päärooleihin jopa kaksin kappalein. Otan taitavasta kaartista esimerkkinä esille näkemässäni esityksessä kreivin osaa esittäneen Mikko Vihman. Kumea äänensä on traagisuudessaan kuin tehty osaan.

Kaupunginteatterin päämaja on remontissa. Siksi vampyyritarina esitetään tilapäistilassa, Linnanmäen Peacock-teatterissa. Tämä huomioon ottaen ansaitsevat musikaalin ilmiasusta vastanneet ison hatun noston. Lavastajat sekä ääni- ja valosuunnittelijat rakentavat tekniselle toteutukselle työläälle lavalle todella mielenkiintoisia, aiheeseen sopivasti tummanpuhuvia näkymiä.

Ja ne puvut. Kyllä ovat ompelukoneet surranneet ja tulokset ovat tosi makeita – kreivin kiiltävistä viitoista kyläläisten retonkeihin.