Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Vampyyrien tanssi

Huonon Äidin teatteriryhmä – Huono äiti -blogi – 04.02.2016

Vaara se aina vaan viettelee

Kulttimaineestaan tunnettu Vampyyrien tanssi -suurmusikaali Helsingin Kaupungintetterissa on upea! Se tempasi vaarallisen rakkauden matkaan, viihdytti ja virkisti!

Kuten musikaalin vampyyritutkimukseen vihkiytynyt professori Abronsius (Antti Timonen/Tuukka Leppänen) ja hänen nuori assistenttinsa Alfred (Petrus Kähkönen/Miiko Toiviainen), jotka saapuvat transilvanialaiseen kylään etsiessään vampyyreja, moni meistäkin etsii tietynlaista jännitystä elämäänsä. Jännitykseen saattaa liittyä myös vaaroja, ja sekös meitä ihmisiä viehättääkin!

Olkoon kyseessä itsensä ylittäminen, salarakkaan piilottelu tai jokin muu “houkutus” – ihminen on mestari perustelemaan itselleen, miksi juuri näin pitää toimia, ja usein ne asian epäkohdatkin kultaantuvat hurmiossa.

Musikaalissa nähtiin se “tavallinen rakkaustarina”: Kunnollinen Alfred ihastuu majatalonomistajan tyttäreen Sarahiin (Raili Raitala/Anna Victoria Eriksson), mutta kuten arvata saattaa, tyttöön on iskenyt silmänsä myös vaarallisen viettelevä vampyyrikreivi von Krolock (Mikko Vihma/Jonas Saari). Kyllä muuten jännitti sen tyttö-raasun puolesta. Milloin se vampyyrikreivi iskee hampaansa nuoren ja viattoman kaulavaltimoon…

Näiden kolmiodraamaa seurataan hyvin dramaattisen musiikin säestyksellä. Jalka vipatti tuttujen biisien kohdalla. Musa siis osui ja upposi. Muun muassa Jim Steinmanin hittejä ja Bonnie Tylerin, Meat Loafin ja Pandora’s Boxin “ikivihreitä”, jos niin voi sanoa.

Olin todella väsynyt raskaan työn raataja, kun astuin Peacockin ovesta sisään. 2 tuntia 40 minuuttia myöhemmin väsymys oli vaihtunut pirteyteen (sillä seurauksella, että pyörin punkassa aamuyön tunneille). Tämä lienee kulttuurin tarkoitus; antaa energiaa. Virkistää. Antaa uusia ajatuksia elämään.

Jos tästä musikaalista sai ajatuksia, niin kyllä siinä riitti katseltavaakin. Vampyyrien tanssin upea lavastus ja 200 erilaista, toinen toistaan näyttävämpää pukua vangitsivat katsojat penkkeihinsä. Maskeeraukset ja kampaukset saivat haukkomaan henkeä. Ollapa tuollainen look seuraavissa Halloween-juhlissa!

Ei siis ihme, että Wienissä vuonna 1997 kantaesiesitetty musikaali on saanut jo 7,4 miljoonaa katsojaa ympäri maailman. Ja juonta ajatellen viehätti erityisesti kauhuelementtejä ja monisyistä komediaa yhdistävä tarinan kerronta, joka soljui sujuvasti musiikin lomassa. Voin suositella! En nyt perheen pienemmille, mutta ehkä noin 12 ikävuodesta ylöspäin. En huomannut kaupunginteatterin sivuilla ikäsuositusta, mutta ei tämä kuitenkaan mikään lastennäytelmä ole.

Veret seisauttavaa päivää sullekin!