Arvio: Vampyyrien tanssi
Kulttimusikaali Vampyyrien Tanssi on valloittanut ympäri maailman vuodesta 1997 alkaen. Helmikuun kolmannesta päivästä alkaen Helsingin Kaupunginteatterin Peacock-teatterissa päästään Suomessakin osalliseksi musikaalin hurmaavasta, hersyvästä huumorista ja tummanpuhuvasta vampyyriromantiikasta.
Vampyyrien tanssi perustuu Roman Polanskin vuonna 1967 ohjaamaan vampyyriparodiaelokuvaan Fearless Vampire Killers. Elokuvan pohjalta Michael Kunze käsikirjoitti musikaalin ja laulujen sanat. Huumorin kukka ei kuihtunut esitysmuodon muuttuessa, sillä musikaalissa on pilke tiukasti silmäkulmassa. Sävellystyöstä vastannut Jim Steinman tunnetaan laaja-alaisesti muusikkona ja tuottajana. Vampyyrien Tanssi on Steinmanin menestynein musikaalisävellys. Wienissä ensi-iltansa saaneen musikaalin ohjasi alkuperäisen elokuvankin ohjannut Polanski. Suomessa Vampyyrien Tanssi sai kantaesityksensä Seinäjoen Kaupunginteatterissa vuonna 2011 ja tekee nyt paluun Helsingin Kaupunginteatterin esityksenä.
Vampyyrien Tanssi on läpisävelletty musikaali, jossa suurin osa dialogistakin käydään laulaen tai vähintään nuotitettuna puhuen. Tarina sijoittuu Transylvaniaan, jonne Professori Ambrosius (Antti Timonen) on lähtenyt vampyyrien metsästykseen assistenttinsa Alfredin (Petrus Kähkönen) kanssa. Eksyttyään lumimyrskyssä kaksikko majoittuu juutalaisen Chagalin (Risto Kaskilahti) majataloon. Tarinan keskiössä on Alfredin ja Chagalin tyttären Sarah’n (Raili Raitala) välinen rakkaustarina. Ongelmia nuorten suhteeseen luovat ylisuojeleva isä ja terävähampainen kilpakosija Kreivi von Krolock (Mikko Vihma).
Juoneltaan Vampyyrien Tanssi muistuttaa tyypillistä vampyyritarinaa kaikkine kliseineen, mukana ovat niin valkosipulit, vaarnat kuin arkuissa nukkuvat vampyyritkin. Poikkeuksellisen valloittavan siitä tekee hersyvä huumori, jossa yhdistyvät nokkela sanailu ja tilannekomiikka. Kauhukomedia yhdistettynä melodramaattiseen musikaaliin on yhdistelmä, jonka voimin Vampyyrien Tanssi on hurmannut ympäri maailmaa jo lähes kahden vuosikymmenen ajan. Steinmanin sävellykset iskeytyvät heti ensitahdeista lähtien suoraan selkärankaan. Steinman on käyttänyt Vampyyrien Tanssissa sävellyksiä aikaisemmista, pääasiassa vähemmän tunnetuista töistään, mutta uuden elämän on saanut myös Bonnie Tylerin tunnetuksi tekemä Total Eclipse Of The Heart, joka käännettiin musikaalia varten alun perin saksaksi nimellä Totale Finsternis. Suomenkieliset sanoitukset toimivat mainiosti, eikä huumori ole kadonnut käännöstyössä, mistä suurkiitos suomennoksista vastanneelle Marika Hakolalle.
Valaistus ja äänisuunnittelu on toteutettu mainiosti tarinaa tukeviksi siten, että ne sopivat tummanpuhuvaan vampyyriromantiikkaan siinä missä musikaalikomediaankin. Erityisesti ääniefektejä käytetään korostamaan musikaalin komediallisia puolia. Lavasteet ja puvustus puolestaan tukevat voimakkaasti tarinan vampyyriromanttista aspektia. Aikamatka historialliseen Transylvaniaan on käsin kosketeltavissa.
Roolisuorituksissa koetaan kaikki tunteet hilpeästä romanttiseen ja traagiseen asti. Erityisesti Kaskilahti Chagalin ja Samuel Harjanne kreivin pojan, Herbertin rooleissa ovat musikaalin koomisimpia hahmoja ja heidän edesottamuksilleen saa parhaimmillaan nauraa vedet silmissä. Vihman tulkitsema kreivi von Krolock puolestaan yltää melankoliassaan jopa traagisuuteen, joka saa pyyhkimään silmäkulmia aivan toisesta syystä. Vihman laulusuoritukset aikaansaavat kylmiä väreitä ja pehmeitä polvia, sillä miehen ääni on kuin suunniteltu viettelevän vampyyrikreivin rooliin. Musikaalin tanssikohtaukset ovat jopa rockbalettiin verrattavia ja tanssivat vampyyrit houkuttelevat katsojaakin tanssimaan kanssaan. Kokonaisuudessaan huumoria, romantiikkaa ja seksuaalisuutta tihkuva musikaali on valloittava paketti, jonka pariin voi taatusti palata uudelleen ja uudelleen, useammallakin kielellä.