Arvio: Luonnon laki
Vielä ehdit: Hotakaisen Luonnon laki Helsingin Kaupunginteatterissa
Minua miellyttää Kari Hotakaisen sanat, ja suorastaan rakastan hänen lauseitaan. Hänen Luonnon laki -kirjallaan on minulle erityinen merkitys, sillä olin vuonna 2013 vetämässä Helsingin kirjamessujen lukupiirikeskustelua kirjasta. Paikalla oli meidän bookclubilaisten lisäksi runsas yleisö sekä itse Kari Hotakainen ja kustantajansa Touko Siltala. Minä ja muut bookclubilaiset olimme valmistautuneet huolella, merkanneet lukuisia kohtia tekstistä, sopineet, mitä kukakin ottaa Luonnon laista esille ja mitä Karilta kysytään. Tilaisuus oli mitä antoisin ja avasi kirjan teemoja vielä entisestään.
Harvoin olen siis ollut niin sisällä alkuperäistekstissä kuin mennessäni katsomaan Helsingin Kaupunginteatterin Luonnon lakia, jota esitetään vielä 18.3.2016 asti Pengerkadun ex-Ryhmiksessä. Hieman olin ennakkoon huolissani, ettei teatterisovituksessa vain oltaisi tuhottu kirjan upeaa kieltä ja tärkeää sanomaa, mutta turhaan, sillä ydinviesti tulee näyttämöltä lähes rautalangasta väännettynä katsomon puolelle ja repliikit ovat yksi yhteen kirjan kanssa. Mainiota!
Juonikertaus
Juoni on näytelmäversiossa lyhykäisyydessään seuraava: maalämpöyrittäjä Rautava ajaa pahan kolarin ja päätyy 11 tuntia kestäneen leikkauksen jälkeen teho-osaston kautta Lauran sairaalaosastolle. Viereisessä pedissä on maahanmuuttaja Badu, jota on puukotettu vatsaan. Arki muuttuu sairaalassa yhä hektisemmäksi, kun Leikkaaja tekee iskujaan. Leikkaaja karsii valtion budjettikakkua, pala sieltä, toinen täältä ja yrittää sitten taputella jäljellä olevista veroeuroista jonkinlaisen kakkua muistuttavan kokonaisuuden. Sairaalassa suljetaan osastoja, katto vuotaa, home valtaa ja henkilökuntaa vähennetään. Laura joukkoineen yrittää jaksaa hoitaa ja kohdata potilaita ihmisinä.
Rautava alkaa ynnätä sairaalapäiviensä hintaa. Hän maksaa 60 euroa päivä ja verovaroista menee pitkälti yli tonni päivässä hänen hoitoonsa. No, onhan hän toki tehnyt vuosikausia yrittäjänä töitä, mutta periaatteena on ollut harrastaa veronkiertoa kaikkialla, missä on voinut. Nyt koittaisi toiset ajat: Rautava kehottaa yhtiökumppaniaan hoitamaan yrityksen tilinpidon verotarkastajan katselmuksen läpäisevään kuntoon.
Rautava toipuu vähitellen ja kiitollisuus muuttuu kärttyisyydeksi. Lopulta hän sivaltaa Lauralle hävyttömyyksiä niin tökerösti, että Lauran pinna katkeaa. Siitä seuraakin yksi näytelmän hienoimmista kohtauksista, Ursula Salon upeasti esittämä, syviä tuntoja luotsaava sairaanhoitaja Lauran monologi.
Näytelmän loppupuolella Rautava on jo pyörätuolissa kotona, Badu hakee hänen luotaan turvapaikkaa, Rautavan vanhemmat ja tytär nivotaan kuvaan mukaan.
Erinomaiset näyttelijäsuoritukset
Päätähti Rautavaa näyttelee Pertti Sveholm. Hän on loistava rötköttäessään sairaalapyjamassaan ja laukoessaan maalämpöyrittäjän totuuksia niin naapuripedin sosiaalielättineekerille (Rautavan ilmaus) kuin raskaana olevalle tyttärelleen, joka on aktiivivihreä. Moni hänen toteamuksistaan kirvoittaa yleisön naurahtamaan. Svenkka pysyy taitavan ammattimaisesti siinä kuosissa, jolla hän tekee Rautavasta ihmisen eikä irvikuvaa.
Koko ensamble on taitavaa. Matti Laine sympaattisena Baduna on juuri kuin kirjan Badu, vaikka tarina hänen osaltaan onkin muutettu. Ihailin erityisesti hänen lavarauhaansa, lauluaan ja äänenkäyttöään. Iikka Forss on tamperetta puhuvana, yksinkertaisena yrittäjäkumppanina melkoisen riemastuttava ja juuri sopiva. Ehkäpä se onkin tämän ammattilaisporukan suurimpia vahvuuksia, että herkullisissa hahmoissa pysytään sen herkän uskottavuusrajan paremmalla puolella, eikä henkilöistä tule ”kesäteatteriversioita”.
Mukaan on saatu myös Kuolema ja Leikkaaja. Kuolemana vuorottelee useita näyttelijöitä, aina yhtä tehokkaasti. Kuolema hengailee sairaalasänkyjen tuntumassa, eikä pääse haaveilemalleen Lapin lomalle. Leikkaajana häärii Matti Olavi Ranin (myönnän, tämä on jääviä, sillä hän on lankoni). Toteutus on mielenkiintoinen, Leikkaaja tulee kalmankasvoineen, eikä paljon selittele, kun vie havainnollisesti viimeisiäkin ämpäreitä sairaalan käytäviltä. Halki, poikki, pinoon – tähän sosiaaliturvaan meillä ei enää ole varaa. Leikkaajan rooli on vielä ajankohtaisempi nyt kuin kirjan ilmestyessä 2013. Kysyinkin näyttelijöiltä näytelmän jälkeen, onko politiikot olleet sankoin joukoin katsomossa, mutta heidän tiedossaan oli vain Arja Alho.
Intensiivinen kerronta
Näytelmä kestää 2h 40min ja tempo pysyy vangitsevana koko ajan. Jos ensimmäisellä puoliajalla puhuttiin ja kehystettiin, niin väliajan jälkeen mentiin konkretiaan. Kuten Rautava toteaa: ”Käytäntö vastaan teoria, käytäntä voittaa kuusnolla. Aina. Teoria piipittää, käytäntö porskuttaa.”
Toimiva lavastus
Ryhmiksen tilat ovat pienet ja onkin lähes ihme, kuinka taitavasti Janne Siltavuori on saanut sairaalamiljöön näyttämölle elävoitettyä. Katto vuotaa ja vettä luututaan lastalla viemäriin. Jossain kolmen sairaalasängyn välimaastossa pystytään vetämään myös tanssibakkanaalit koko ryhmän voimalla. Ja yhtäkkiä ollaan Rautavan kotona tai viimeisimmäksi kuvaksi jäävässä fysioterapiassa uimahallissa.
Suositus
Kipinkapin katsomaan, sillä näytöksiä ei ole enää montaa jäljellä. Luvassa yhteiskunnallista realiteettia, mutta myös monta koskettavaa ja hauskaa hetkeä.