Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Pieniä pääosia

– Paljon melua teatterista – 2.3.2016

Pieniä pääosia / Helsingin kaupunginteatteri 2.3.2016

Mitä ihmettä! Syväjäästä sulatettu koreografi olikin poistettu esityksestä! Ja minä kun sitä niin odotin… (olisi pitänyt uskoa aiempaa Karttusen twiittiä, jossa kertoi poistaneensa itsensä kuvioista)

Menoa ei haitannut tuo lainkaan, sillä ilman tätäkin Helsingin kaupunginteatterin / Helsinki Dance Companyn uutukainen Pieniä pääosia toimi loistavasti. Jyrki Karttunen vastasi käsikirjoituksesta ja koreografiasta.

Ensinnäkin Pieniä pääosia on hirvittävän hauska esitys. Siis ihan oikeasti sai nauraa monessa kohtaa. Milloin liikekielelle, milloin ilmeille, milloin höpötyksille. Oli tässä siis vähän puhettakin, englanniksi.

 

Jossain kaukana tulevaisuudessa muutama ihminen (androidi?) roikkuu ihmisyyden riekaileissa ja tutkailee Sound of Music -leffaklassikkoa. Jotain hämäriä pätkiä elokuvan tekemisestä on jäänyt talteen. Helikopterien ääniä kuvauksista, Julie Andrews ikonisessa essupuvussaan, alppimaisemat, laulunpätkiä… Niistä sitten koitetaan kasata tanssiesitystä.

Oli kyllä aivan mahtavaa kun oli nähnyt harjoituksissa tätä porukkaa, ilman pukuja, ilman valoja, ja nyt sitten kaikki on valmiina. Miten erilaiseksi kaikki muuttuu kun nuo puuttuvat elementit lisätään mukaan! Karoliina Koiso-Kanttilan hopeansävyiset upeat, upeat puvut ovat kuin piste iin päälle. Ja varsinkin ne ikoniset essumekot, joiden materiaalia tekisi mieli päästä hypistelemään. Muutenkin tässä on sellaisia pukuja kuin 60-70-lukujen scifileffoissa näkyi. Myös Vesa Ellilän valosuunnittelu oli kaunista ja tukee tanssijoiden liikkeitä. Ja ne ihanat hopeakimalteet kasvoilla (Anu Laaksosenkäsialaa). Lavastuksesta vastaa Tuomas Antikainen (mikä alppimaisema taustakangas!). Liikuteltavilla telineillä oli iso osansa tässä, ja nyt niihinkin oli ilmestynyt kangas/kalvo (mitä ei harkoissa vielä ollut). Johon oli kätevä projisoida erilaisia juttuja, ja valojen kanssa pelata muutenkin. Niitä telineitä pyöriteltiin pitkin estradia monin eri tavoin.

  

Ja sitten se musiikki! Onneksi luvat myös kolmeen Sound of Music musiikkipätkään saatiin, sillä kyllä ne tukevat hyvin Tuomas Fräntin suunnittelemaa äänimaisemaa. Loistavan kaunis musiikki, ja ne kaikki muutkin äänet (ja laulusta vastaa Leena Rapola). Musiikki vaihtelee hauskasta ja kepeästä vakavampiinkin sävyihin. Ja tanssijat myötäilee.

Koko tanssiviisikko Jyrki KasperAksinja LommiHeidi NaakkaKaisa Niemi ja Mikko Paloniemi ovat huikean taitavia. Alussa enemmän robottimaisia liikkeitä. mutta niin sulavaa ja kaunista. Kysyvällä tavalla hoettu Julie. Eikä tämä porukka pelkästään tanssi kauniisti vaan myös näyttelee todella hyvin. BRAVO!

Tämä porukka saisi työskennellä vaikka aina yhdessä, jos tuloksena on tämmöisiä helmiä! Jos joskus voitan lotossa niin säätiöin siitä Helsinki Dance Companylle siivun, jolla voivat tehdä yhden esityksen vuodessa tällä porukalla, jookos?

Harjoituksista tunnistin muutamia liikekielen palasia ja tanssipätkiä, nyt osana kokonaisuutta. Minä maallikkohan en tanssista mitään ymmärrä, mutta kanssani ollut kaveri tanssii itsekin, ja oli myös aivan pähkinöinä esityksestä. Se iloisuus ja huumori oli niin käsinkosketeltavaa.

Mitä enemmän mä näen Jyrki Karttusen koreografioita, sitä enemmän mä niistä tykkään. Mieshän on ihan nero 🙂

Lämmin kiitos koko työryhmä – te teette helkatin upeaa työtä!

     

Onneksi satuin taas (puolivahingossa) osumaan esitykseen minkä jälkeen oli taiteilijatapaaminen. Koko tanssijakaarti ja koreografi olivat paikalla, ja yleisöltä tuli ihan kiinnostavaa kommentointia ja keskustelua. Kävi ilmi että esityksen tekemisessä oli monta isoa mutkaa ja kiemuraa matkassa. Harjoitusjakson aikana esitys muuttui moneen kertaan ja monella tavalla. Syväjäädytetty koreografi ei lopulta sopinutkaan mukaan ja jätettiin siksi pois ihan viime metreillä. Mutta sen vaikutus esitykseen selkeästi jäi, eli nämä tanssijat ovat saaneet ohjausta esityksensä hiomiseen jostain (siis Sound of Musicin tekemiseen).

Lavalla oleva porukka ottaa kaiken kovin kirjaimellisesti; eihän Sound of Music kerro vuorikiipeilystä saatikka helikoptereista. Mutta saatavilla olevista fragmenteista koostetaan se mitä irti saadaan, ja ymmärretään ne miten sattuu.

Miksi sitten Sound of Music? Se oli Karttuselle tärkeä lapsuusmuisto; elokuva mikä tuli nähtyä kymmeniä kertoja. Siitä jäi sellainen fiilis kuin osaisi lentää (miten tärkeä tunne tanssijalle ja koreografille!). Ja se edustaa toki musikaalielokuvien ikonisinta osuutta. Sehän ON se musikaalielokuva minkä ihan kaikki tunnistavat. Tässä teoksessa on siis nyhdistetty ”käsittämätöntä” nykytanssia ja ikonista musikaalia. Alkuperäiset ideat ja pohjat liikemateriaalille ovat Karttusen päästä lähtöisin, mutta koko työryhmä on muokannut ja jalostanut ja ollut mukana teoksen luomisessa.

 

Porukka ei kuitenkaan katsonut leffaa missään vaiheessa prosessin aikana, ei Karttunenkaan. Vähän kyllä oli tarkoitus, mutta se sitten jäi. Ja kun ideanahan oli että tekijöille olisi jäänyt vaan erilaisia pätkiä mieleen 🙂

Selvisi muuten sekin että Kaisa Niemen oraakkelimainen hahmo, joka esityksessä tulkitsee vanhoja viestejä ja välittää niitä muille (jotka osaavat hokea vain Julie-sanaa) harrastaa muinaisia kieliä (kuten englantia) 🙂 Musiikin käyttöoikeuksien kanssa väännettiin ihan loppusuoralle asti, mutta onneksi luvat Rogers & Hammerstein -porukalta saatiin. Tosin Karttunen totesi että olisi esitys toiminut ilman niitäkin, koska leffassa on niin paljon muutakin ikonista kuvastoa kuin musiikki. Mutta hienoa näin, koska musiikinpätkät sopivat upeasti mukaan.

Oli muuten mukava kuulla koreografin suusta että tanssia voisi joskus verrata myös kuvataiteeseen, eikä aina teatteriin. Eli aina ei tartte edes koittaa ymmärtää teosta, vaan siitä voi vaan nauttia. Täysin totta! Varsinkin tämmöiselle maallikolle on ollut helpottavaa ymmärtää tämä.

Esityksiä on vielä 3, tällä viikolla, enkä voisi suositella enempää!