Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Sylvia

Virpi Yli-Villamo – Elämä on ihanaa –blogi – 17.04.2016

Teatterissa: Sylvia

Keskiviikkona oli taas jotain kivaa odotettavaa. Illansuussa lähdin kohti Studio Pasilaa ja Sylviaa. Helsingin Kaupunginteatteri on tuonut lavalle amerikkalaisen A. R. Gurneyn Sylvian (1995), jonka ensi-ilta nähtiin Studio Pasilassa 6. huhtikuuta eli varsin tuoreesta näytelmästä on kyse.

Sylvia on kertomus keski-ikäisestä pariskunnasta, jonka lapset ovat lähteneet maailmalle. Greg (Jari Pehkonen) löytää läheisestä puistosta koiran, Sylvian (Elina Aalto), josta tulee hetkessä miehen elämän keskipiste. Aviovaimo Kate (Heidi Herala) ei koiraa sulata. Kate on sitä mieltä, että juuri kun heillä ovat ovet avoimina kahdenkeskiselle laatuajalle kamariorkesteri-iltoineen sekä loistavine ravintolaillallisineen, niin siihen kuvioon ei koira mahdu. Greg on asiasta aivan eri mieltä. Sylvia on töihinsä kyllästyneelle miehelle Jumalan lahja, josta ei luovuta. Greg ja Kate käyvät valtataistelua, josta ei meinaa tulla loppua. Sylvia palvoo Gregiä ja Greg Sylviaa. Onko Kate avioliiton kolmas pyörä? Tapahtumat etenevät siihen pisteeseen saakka, että pariskunnan on pakko turvautua parisuhdeterapeutin apuun.

Gregiä näyttelevä Jari Pehkonen on hyvin vakuuttava. Tyypillinen keski-ikäinen mies, joka ei näe Sylviassa mitään ongelmaa. Elämähän jatkuu samaan malliin kuin ennenkin. Hienosti mies roolin vetää. Heidi Herala Katena on loistava. Naisen elämä on murtumassa palasiksi, eikä nainen pysty pitämään palasia kasassa. Herala eläytyy rooliinsa niin hyvin, että jopa katsoja tuntee naisen tuskan sisimmässään. Mitä tapahtuu, kun matto vedetään jalkojen alta pois? Entä sitten Sylvia? Elina Aalto on syöksynyt koiran nahkoihin mahtavasti. Eleet ja hössötys ovat hyvin tyypillistä koiralle. Tuntui, että koira oli koko ajan läsnä, kuten se tietysti normaalissa koiraperheessä aina onkin. Aalto siis valloitti koko näyttämön olemuksellaan ja hienolla ammattitaidolla.

Pertti Koivula näyttelee miestä, johon Greg tutustuu koirapuistossa. Miehellä on rottweiler ja se näkyy myös miehen ulkonäössä. Koivulan rooli on herkullinen. Mies esittää kovista, mutta jossain vaiheessa kovinkin mies herkistyy. Koivula on näyttelijä, jonka läsnäolo lavalla saa katsojan suupielet vaistomaisesti nousemaan ylöspäin. Kutkuttavan hauskaa seurattavaa. Aino Sepolla on Sylviassa kaksoisrooli. Seppo näyttelee Katen ystävätärtä Phyllistä sekä parisuhdeterapeuttia. Vaikka Aino Seppo on hyvin tunnettu suomalainen näyttelijä, en muista häntä montaa kertaa lavalla nähneeni. Seppo on kuitenkin todella taitava. Molemmat roolit Aino Seppo veti komediaan sopivalla tavalla hieman yli laitojen. Paras kohtaus oli ehkä kuitenkin se, kun Sylvia on hyppimässä vasten Phyllistä, Aino Seppo saa loihdittua Phylliksen kasvoille inhon ja pelonsekaisen yhdistelmän yhtäkkisesti.

Sylvia on erittäin toimiva näytelmä. Ohjaaja on saanut näyttelijät näyttämään parastaan lavalla. Lavastus ja valaistus ovat hyvin toteutettuja. Pääosan lavasta vei pariskunnan asunto, mutta lavalle oli saatu mukavasti mahtumaan myös pieni osa koirapuiston viheriötä. Puvustus ja naamiointi olivat myös hyvät. Erityismaininta pitää antaa parisuhdeterapeutin silmälaseille. Vau, mitkä lasit! Tykkäsin.

Sylvia on kolmiodraamaa komedian raameissa. Vaikka näytelmän pääosassa onkin koira, en voinut olla tuntematta pistosta sisimmässäni. Meidän taloudessa on kissa, joka ohjailee elämäämme monin tavoin. Pahinta on ehkä se, kun riitatapauksissa minä ja mies, joka täällä asuu, puhumme toisillemme kissan kautta. Ei sekään aivan tervettä ole, mutta voin olla aivan varma, ettemme ole Suomenmaan ainoita näin käyttäytyviä aikuisia ihmisiä. Sylvia on hyvin totuudenmukainen ja tarkkanäköinen näytelmä huvittavine yksityiskohtineen. Ihan kenelle vain parisuhteessa elävälle voi käydä kuten Sylviassa.

Sylviaa suosittelen etenkin koiraihmisille, mutta näytelmä sopii katsottavaksi myös ihan kaikille, jotka kaipaavat irtiottoa arjesta.