Arvio: Kenraali ja Casanova
Kenraali ja Casanova
Kenraalin ja Casanovan hallitsevin elementti on pökerryttävän runsas ja merkityksistä tiheä teksti. Pasi Lampelan uutuusnäytelmässä tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun loppupuolen Eurooppaan. Taustalle piirtyvät Ranskan vallankumous sekä Suomen asema Ruotsin ja Venäjän välimaastossa. Keskusteluissa vilahtelevat aikakauden kuuluisuudet markiisi de Sadesta Venäjän keisarinnaan.
Keskiössä on kuitenkin tunnelmaltaan pysähtynyt Teblitzin kylpylä, jonne tositapahtumiin perustuvan tarinan keskushahmot ovat vetäytyneet tekemään tilinpäätöstä menneistä teoistaan ja laatimaan strategiaa jäljellä oleville elonpäivilleen.
Vanhuuden vaivojen runtelema Giacomo Casanova (Pekka Laiho) kirjoittaa muistelmiaan ja puuttuu niin kansallissankariksi kuin maanpetturiksikin luonnehditun Yrjö Maunu Sprengportenin (Santeri Kinnunen) naisasioihin. Kutkuttavaa jännitettä näiden kahden kosmopoliitin kohtaamiseen luo nukkemaisen korea mutta kohtalokas markiisitar de Bois (Saija Lentonen).
Kaikki kolme hahmoa ovat traagisen epäsovinnaisuutensa vuoksi ajautuneet elämässään sivuraiteelle, jolta on fyysisten tosiseikkojen, yhteiskunnallisten olosuhteiden, omien ajatusmallien sekä muiden ihmisten asenteiden ristiriitaisissa paineissa vaikeaa vaihtaa suuntaa. Keskushenkilöiden käymille intensiivisille keskusteluille perustuva teksti on näennäisen helposti vastaanotettava, mutta esityskokonaisuudessa myös outouttavia aukkoja, joista syntyy katsomiskokemukseen jännittäviä säröjä.
Esimerkiksi maagikko ja oopperalaulaja Herman Götzin (Jouko Klemettilä) hahmoon liittyvät koomiset episodit ovat irrallisia ja selittämättömiä suhteessa päähenkilöiden psykologisesti väkeviin kohtauksiin. Samalla ne, kuin myös kylpylässä harjoiteltava commedia dell’arte -näytelmä sekä vaikkapa yleisöön äänekkäästi kohdistuvat spotit, synnyttävät kokonaisuuteen miellyttävää arvoituksellisuutta ja syvyyttä.
Vähäeleinen cembalomusiikki, epookkia mukaileva puvustus ja dekadentti lavastus kuljettavat katsojan aikamatkalle menneeseen. Visuaaliset ratkaisut korostavat sitä, kuinka maailma ympärillämme on muuttunut, mutta tietyt ihmiseloon liittyvät teemat, kuten tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi, säilyvät samansuuntaisina ajasta toiseen.