Arvio: Kenraali ja Casanova
Kiehtovat kylpylätreffit Kenraalin ja Casanovan kanssa @HKT
Todellisiin tapahtumiin pohjaava tarina on huikea. Kun kaksi vanhenevaa maailmanmiestä kohtaavat 1790-luvulla böömiläisessä Teplitzin kylpylässä, molemmat ovat nähneet loistokkaampiakin aikoja. Testosteroni ei enää ryöppyä, mutta purskahtelee kuitenkin syvällisten keskustelujen innoittajana.
Toinen on Suomen itsenäisyysaatteen riivaama kenraali, Georg Magnus Sprengtporten (1740-1819), joka on kääntänyt selkänsä Ruotsin kuningas Kustaa III:lle ja liittoutunut Venäjän Katariina II Suuren kanssa. Tapahtumat sotatantereilla eivät menneet suunnitellusti ja nyt Katariinakaan ei ole erityisen kiinnostunut Sprengtportenin palveluksista. Ruotsissa puolestaan odottaisi kuolemantuomio maapetturuudesta. Kenraali pohtii vaihtoehtojaan kylpylässä, ykkösvaikuttimenaan synnyinmaansa Suomen kohtalo, vaiko sittenkin oma paikka vallan kahvassa.
Toinen herra on 15 vuotta vanhempi ja kaikissa merkittävissä Euroopan piireissä tuttu. Me yhdistämme Giacomo Casanovan (1725-1798) vain rakkauden taituriksi, mutta hänen elämänsä on uskomaton seikkailu niin tieteen, taiteen kuin politiikankin saralla. Hän oli aikansa supertähti, hengaili muun muassa Mozartin, Voltairen, Benjamin Franklinin, paavin ja myös Katariina Suuren kanssa. Me tapaamme Casanovan Teplitzin kylpylän lähellä olevan Duxin linnan kirjantonhoitajana, jossa hän elää kreivi Waldsteinin armopaloilla ja kirjoittaa muistelmiaan.
Helsingin Kaupunginteatterin Pengerkadun näyttämölle nämä kiehtovat herrat toi intiimin näytelmän kirjoittanut ja ohjannut Pasi Lampela. Mutta ehei, tässä ei seuratakaan vain laajasti sivistyneiden historiahahmojen keskustelua ajankohtaisista ja filosofisista aiheista, vaan heistä rapsutetaan kuuluisuuden kuori ja paljastetaan inhimmilliset pelot ja unelmat. Herrojen peileinä toimivat ajankuvaan sopivat sivuhahmot, upeasti tarinaan rakennettu edistyksellinen ranskalaisnainen, markiisitar de Bois, maagikko Götz, kaikkien palvelujen nainen Elena ja Sprengtportenin miespalvelija Fredrik.
Taitavien näyttelijöiden käsittelyssä historiallinen tarina kasvaa ajattomaksi, syvällisten tunteiden tulkiksi. Jos Casanova oikeasti oli lähellekään yhtä kiehtova kuin Pekka Laiho roolissaan, niin en yhtään ihmettele hänen suosiotaan! Laihon Casanova on intensiivisesti läsnä niin Sprengtportenille kuin markiisittarellekin. Hän on raadollisen rehellinen itsestään, eikä yritä ratsastella menneellä maineellaan, vaikka sivulauseessa muutama anekdootti irtoaakin. Pekka Laiho on näyttämön valo, hän puhaltaa henkiin hienovireisen ja intensiivisen Casanovan!
Santeri Kinnunen Sprengtportenina on kiinnostava. Käsiohjelman mukaan Sprengtporten oli aikansa kauhukakara, mutta Kinnusen tulkinta on ennemminkin hieman yksioikoinen alfauros, yksinäinen mies, joka sanojensa mukaan ei ole koskaan ollut onnellinen. Kinnusen Sprengtporten seisoo hämmentyneenä näyttämöllä, kun puheenvuoro siirtyy Saija Lentosen näyttelemälle markiisitar De Bois:lle, joka on upea, sivistynyt ja itsellinen, eronnut nainen. Todella oivallinen veto Lampelalta luoda jännitettä markiisittaren avulla. Leinonen on kaunis ja ylväs ja mitä pidemmälle rooli etenee, sitä syvällisemmäksi hänen tulkintansa markiisittaresta menee. Alun kopeus hellittää ja katsomossakin alkaa nähdä markiisittaren roolin lävitse. Casanova on tietenkin nähnyt alusta asti, Sprengtporten ei näe ollenkaan.
Sivurooleissa Jouko Klemettilä on loistava maagikko Götzinä. Hahmo on hirveä ja hauska, Klemettilä heiluu rajoilla juuri tyylikkäästi. ”Huonomman näyttelijän käsissä rooli olisi vaatinut myötähäpeää”, totesi teatteria harrastava tytär. Sanna-June Hyde saa symboloida aikakauden vapaita paheita Colombinana ja itsenään. Mielenkiintoista oli huomata, kuinka shokeeraavalta paksut kainalokarvatupsut näyttivät kuvankauniilla naisella. Myös Rauno Ahonen persoonallisine äänineen oli mies paikallaan.
Hieno ja moniuloitteinen älyllinen helmi, mutta katsomossa oli perjaintai-iltana vain kourallinen väkeä. Minä suosittelen lämpimästi kaikille, jotka pitävät historiasta, puhenäytelmistä ja elämän ihmeellisyydestä. Kuten tytär sanoi: ”Lontoossa tämä olisi hitti!”