Saavutettavuustyökalut

Arvio: Katto-Kassinen

Eija Anttila – Kymen Sanomat – 23.04.2005

IHANAN ÄRSYTTÄVÄ PROPELLIMIES

Katto-Kassinen lentää Helsingin kattojen yllä ja yleisön sydämiin
anarkistisessa seikkailu-musikaalissa.


Katto-Kassinen on hurmaava lastennäytelmä.Helsingin Kaupunginteatterin tulkinnassa on kaikki oikean seikkailunäytelmän ainekset ja se ruokkii tunteita laidasta laitaan. Loppuselvityksissä ei tiedä itkeäkö vai nauraa, luultavasti molempia vuorotellen ja yhtä aikaa.


Tunteiden sekamelska ja hyvää tekevä myllerrys syntyy siitä, kun katsoja vedetään toisaalta mukaan Katto-Kassisen (Sami Hokkanen) vauhdikkaaseen
keppostelevaan kohellukseen mutta samalla myös myötäelämään Pikkuveljen (Antti Lang) yksinäistä elämää, jossa tuskaa tuottaa leikkikaverin kaipuu:
jospa olisi edes oma pieni koiranpentu.


Eli varoitus niille perheille, joissa koiranpentukeskustelut ovat kuumimmillaan: Katto-Kassisen katsominen ei ainakaan vastahankavanhempien
asemia helpota. Niin vain hopealle jäi äiti-Sepponenkin (Aino Seppo), vaikka vasta-argumentit olivat vankat: eihän koiraa voi kaupungissa pitää, varsinkaan hissittömän talon neljännessä kerroksessa. Paitsi että kuitenkin voi.

Rajatonta itsevarmuutta

Tarina propelleineen kattojen yllä lentelevän Katto-Kassisen ja pian 8-vuotiaan yksinäisen pojan Pikkuveljen ystävyydestä on hyvin monille lapsille hyvin tuttu. Hahmona Katto-Kassinen on hengeltään hyvin samanlainen kuin ”virkasisarensa” Peppi Pitkätossu, molemmat Astrid
Lindgrenin rakastettuja satuhahmoja.


Pepin ja Katto-Kassisen keskeinen yhteinen piirre on tietysti anarkistisuus, vanhempien ja yhteiskunnan säännöistä lievästi piittaamaton elämäntapa. Molemmilla on myös omat yliluonnolliset kykynsä, joka tekee heistä ylivertaisia. Pepillä suunnattomat voimat, Katto-Kassinen puolestaan paitsi osaa lentää on myös ”kaunis ja läpeensä viisas ja juuri sopivan paksu mies parhaassa iässä”. Lyhyesti sanottuna maailman paras kaikessa, omasta mielestään.


Katto-Kassinen on siis täydellinen ja egonsa niin suuri, että muut tahtovat jäädä jalkoihin mennen tullen. Katto-Kassisen itsekkyys ja rajaton itsevarmuus ärsyttää, mutta sillä tavalla aidontuntuisesti, että varmasti moni lapsikin tunnistaa tyypin.


Katto-Kassinen on niin ihmeellinen, ettei hänen olemassaoloaan tietysti usko kukaan muu kuin Pikkuveli, jonka mielestä on ihan luonnollista, että joku voi lentää yks kaks ikkunasta sisään ja ulos. Näytelmässä keskeistä onkin Pikkuveljen yritykset vakuuttaa muu perhe Katto-Kassisen olemassaolosta. Mutta tietysti aina, kun Pikkuveli saa muun porukan raahattua paikalle katsomaan, Katto-Kassinen on jo pyrähtänyt paikalta.

Kaskilahden hulvaton show

Seikkailumusikaalissa suhteet ovat kohdallaan: on sopivasti jännitystä haamuineen ja rosvoineen, on mielikuvituksen ja vähän muutakin lentoa, sanaleikkiä, hyvä rytmi ja sen jälkeen kun neiti Pässi (Risto Kaskilahti) saapuu hoitamaan yksin kotiin jäänyttä Pikkuveljeä, meininki on enemmän ja vähemmän karnevalistista kohellusta.


Risto Kaskilahti neiti Pässinä tekee vatsahermoja nipistelevän hauskan ja moni-ilmeisen roolin. Katto-Kassisen keppostelussa neiti Pässi on pää pyörällä alta aikayksikön, mutta mikään särmätön lällykkä vanha täti hän ei ole, vaan antaa Kassiselle kunnon vastuksen milloin paistinpannuin ja lihapullin käytävässä tennisottelussa, milloin varjonyrkkeilyssä.


Kaskilahti heittäytyy rooliinsa todella antaumuksella. Näyttelijänlahjojen lisäksi sen läpivieminen vaatii hyvää fyysistä kuntoa ja kehon hallintaa. Kaskilahden hulvaton puolituntinen.


Koko perheen teatteria

Kun ovat hyvät puitteet (rahaa), hyvä käsikirjoitus ja musiikki sekä taitavat taiteilijat tulkitsemassa, saattaa syntyä juuri niin hyvää ja nautittavaa (lasten)teatteria kuin Katto-Kassinen. Koko perheen teatteria parhaimmillaan.


Satuhahmoista Peter Panin ja Katto-Kassinen on niitä, jotka ilmiömäisen kykynsä vuoksi laittavat teatterin tekniikan koetukselle. Helsingin Kaupunginteatterissa Kassinen todellakin lentää kuten myös Pikkuveli ja
lopulta koiranpentukin, oikea sekin.


Paitsi tekniikka merkittävässä roolissa on myös lavastus, taitavasti tehty sekin. Näyttämöllä on samaan aikaan läsnä niin Sepposen perheen koti Pikkuveljen huoneineen kuin Katto-Kassisen miljöö kattomaisemineen, joka vilisee ainakin helsinkiläisille ja varsinkin Kalliossa asuville tuttuja maamerkkejä.


Näytelmässä on osittain kaksoismiehitys. Katto-Kassisena nähdään myös Eppu Salminen ja Pikkuveljenä Antti Timonen.