Saavutettavuustyökalut

Onko sinulla vielä liput peruttuun esitykseen? Muistathan vaihtaa lippusi uusiin tai hakea hyvitystä - tee se nyt täyttämällä hyvityslomake täällä!
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Taju

– Elämä on ihanaa – 13.11.2016

Helsingin Kaupunginteatterin Pengerkadun näyttämöllä pyörii uutuusnäytelmä Taju, joka kertoo Tyko Sallisen tyttären Tajun viimeisen kirjan Isä ja minä kirjoitusprosessista. Taju haluaa kirjoittaa totuuden isästään, mutta tarinasta tuleekin uusi lapsuus onnellisine perheineen. Tajun on käsikirjoittanut Liisa Urpelainen ja ohjannut Laura Jäntti. Innostuin näytelmästä Helsingin Kaupunginteatterin syyskauden avajaisissa, joten olihan tämä nähtävä.

 

Taju Sallisen (Ursula Salo) kirjailijanimi on Irja Salla ihan vain sen takia, ettei isä, Tyko Sallinen (Santeri Kinnunen) pääsisi pilkkaamaan tyttärensä teoksia. Nyt isä on kuitenkin kuollut ja Taju haluaa vapautua lapsuuden traumoista kirjoittamalla totuuden isästään. Mielisairaalassa on aikaa kirjoittaa, mutta samalla lapsuuden ja jo eletyn elämän vaiheet on läpikäytävä uudelleen. Välillä Taju on onnensa kukkuloilla, mutta toisinaan taas epätoivo ja ahdistus meinaavat lyödä naisen maahan kokonaan.

 

Ursula Salo on heittäytynyt rooliinsa Tajuna täysillä. Vahvaa eläytymistä ja tunteiden kirjoa laidasta laitaan koko näytelmän ajan. Etenkin kohtaus, jossa Salo käy dialogia kahtena persoonana, omana itsenään ja äitinään Helmi Vartiaisena, oli hyvin intensiivinen ja uskomaton. Voin melkein vannoa, että suuni loksahti auki, kun vain tuijotin Saloa, jonka tunnetilat vaihtuivat sekunnissa ääripäästä toiseen. Hurjaa! Pidin myös siitä, kuinka Salo osasi luontevasti näytellä pientä lasta ilmeineen ja eleineen.

 

Tajun näyttelijäkaarti on hyvin tasapainoinen. Vaikka Ursula Salo onkin näyttämöllä koko näytelmän ajan, ei hänen vahva roolisuorituksensa kuitenkaan peitä muiden näyttelijöiden suorituksia. Santeri Kinnunen on intohimoisen kiivas Tajun taiteilijaisänä Tykona. Kinnusen rajut vedot lavalla heittää katsojalle kysymyksen, olisiko Tykossakin ollut hieman mielipuolisuutta. Ainakin kiivastumiset ja Helmi-vaimon (Iida Kuningas) retuutukset antoivat miehestä hieman sekopäisen kuvan. Iida Kuningas puolestaan vaihtaa sujuvasti äidin ja vaimon roolista sairaanhoitajaan ja välillä saksalaiseen huoraan. Myös Antti Langilla ja Rauno Ahosellaon näytelmässä monta roolia. Lang oli varsin ihastuttava rooleissaan, joissa yritti saada Tajua itselleen. Rauno Ahonen puolestaan jaksoi naurattaa kabaree-esiintyjänä. Ei sovi unohtaa myöskään muusikko Eero Ojasta, joka musisoi koko näytelmän ajan näyttämöllä. Miehen peruukit tai päähineet vain vaihtuvat lennossa ja uusi rooli oli soittomiehellä jälleen valmiina.

 

Laura Jäntti on tehnyt hienoa ohjaajatyötä. Palaset ovat loksahtaneet paikoilleen ja katsoja voi vain heittäytyä näytelmän vietäväksi. Erityiskiitos täytyy antaa Antti Mattilalle, jonka jälkeä on lavastus. Elävä veriseinä oli hätkähdyttävä näky, jota en meinannut aluksi ymmärtää. Kuvittelin Tykon maalauksen tilalle tulleen pommihyökkäyksen aikaansaannoksia, kuten olikin, mutta nähdessäni verivanojen valuvan, olin ihmeissäni. Todella vaikuttava näky. Aplodeja!

 

Taju liikkuu vuorotellen eri aikakausina. Tajun lapsuudesta siirrytään kuin huomaamatta sodan keskelle natsi-Saksaan ja sieltä Nikkilän mielisairaalaan. Siirtymiset on tehty taidolla. Katsoja pysyy hyvin mukana tarinan kulussa, eivätkä monet eri aikakaudet tee näytelmästä sekavaa. Saksassa Tajun elämässä on kabareemeininkiä, joka tuo komediallisuutta muuten rankkaan näytelmäaiheeseen. Pengerkadun näyttämö on mielestäni loistava esityspaikka tällaiselle intensiiviselle esitykselle, jossa katsojat ja näyttelijät ovat hyvin lähellä toisiaan ja tunnelma on lähes käsin kosketeltavissa. Ihailin myös sitä, että nähdessäni esityksen, ensi-illasta oli vain kaksi päivää ja esitys oli todella valmis. Kuinka paljon esitys tästä voi vielä paremmaksi muuttuakaan?


Taju
 herätti kiinnostukseni lukea Irja Sallan teos Isä ja minä, koska haluan tietää, kuinka silotellun kuvan Taju Sallinen on kirjoittanut isäsuhteestaan, jonka oikeasti on kerrottu olevan jotain muuta kuin siloteltua. On siis aika taas kääntyä kirjaston puoleen.

 

Helsingin Kaupunginteatterin esittämä Taju on mielestäni selkeästi suunnattu aikuisille. Lapset eivät välttämättä ymmärrä näytelmää, enkä edes suosittele näytelmää lapsille, koska osa kohtauksista oli melkoisen voimakkaita. Taju on kuitenkin näytelmä, joka kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, koska se on vain yksinkertaisesti todella hyvä ja hyvin toteutettu.

 

Taju sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin Pengerkadun näyttämöllä 10.11.2016.

 

Rooleissa: Rauno Ahonen, Santeri Kinnunen, Iida Kuningas, Antti Lang, Ursula Salo ja muusikko Eero Ojanen.

 

Ohjaus: Laura Jäntti

Lavastus: Antti Mattila

Puvut: Sari Salmela

Valosuunnittelu: William Iles

Äänisuunnittelu: Mauri Siirala

Naamiointi ja kampaukset: Tuula Kuittinen