Arvio: Isä

Florian Zellerin Isä koetaan Studio Pasilassa. Ensi-ilta 19.1. räväytti näyttämöllä Isän sfääriin, jossa koetaan muistin ja muistinmenetyksen kulmia, tunnistetaan mahdoton. Isä, Jari Pehkonen rakensi elävät kasvot muistisairaalle ja tytär Vuokko Hovatta huolehtijalle.

Isän ohjasi Milka Lehto, ja hyvin ohjasikin. Kirjailija Florian Zellerin maailmalle levinnyt sanoma muistisairaan ympäristöstä sai Pasilassa puhuttelevan version. Muistisairaan ympärillä olevat elementit eli perhe, hoitajat, todellisuus ja väärä todellisuus, arjen tekemiset sekoittuvat todentuntuisesti, ja näytelmässä ”pääsee” katsomaan, miten sairaan maailma hahmottuu muuttuvine todellisuuksineen.

Jari Pehkonen tekee Isässä uskomattoman matkan hämähäkkihärmäisiin aivoihin, voisi sanoa stratosfääriin, jonne muistinsa hallitsevan on mahdoton seurata. Päällekkäiset muistit ja muistijäljet ilmaantuvat näyttämölle Pehkosen ilmeissä ja eleissä, koko olemuksessa. Että sairas voi olla moni-ilmeisen herkkä ja yhtäkkiä tunteva ja viisas. Ja kaikki katoaa hetkessä.

Lavastus tukee aivojen liikettä. On koti, on hajonnut kuva edesmenneestä tyttärestä, on hoitajat ja hoitolaitos ja oman perheen jäsenet, joilla on vaihtuvat roolit. Janne Siltavuoren luoma yksinkertaisen monimutkainen ympäristö ajatteluttaa. On puvustaja Riitta Anttonen-Palon vaihtuvat vaatteet sekoittamassa todellisuutta. Missä mennään aika?

Le Péren suomentanut Reita Lounavuori on kirvoittanut ilmeikkään kielimaailman, joka ei alleviivaa mitään. Tuloksena on tapahtumia luontevasti seuraava,  juokseva puhe.

Isän tytär Anne, alias Vuokko Hovatta antaa kasvot omaiselle, joka joutuu painimaan oman elämänsä, perheensä ja velvollisuus-rakkauden kanssa. Milloin on SE hetki? Isä elää perheessä, syö, etsii tavaroitaan, määrää elämisen tahdin. ­­Aviopuoliso, vävy kärsii ja on ilmeinen mittari, joka määrittää, milloin oma huolehtiminen muuttuu.

Muistisairaan omaiset pohtivat jatkuvasti, pitääkö yllä todellisuutta vai lähteäkö mukaan sairaan muistimaailmaan. Arjessa varmasti monen vastaus on todellisuus. Niiiin, mutta mitä sitten tapahtuu! Vuokko Hovatta elää juuri tässä ja tekee kaikkensa todellisuuden ylläpitämiseksi, näyttää tuskan ja ahdistuksen, kun yksi ihminen ei riitä. Puoliso Patrik alias Heikki Sankari nostattaa tilanteen särmät todellisuuteen. .

Onko Isä ahdistava kokea? Ei ole. Kun todellisuudesta haetaan kokonaisuutta, siis totuutta, tulos on harvoin ahdistava. Totuuksissa on huumoria, valoa varjossa ja niin on Isässäkin. Muistisairaan elämä ulottuu muistoineen kauas, siinä on perspektiiviä kuten on  terveelläkin.

Ei voi kuin kiittää Florian Zellerin särmikästä Isä-hahmoa ja Jari Pehkosen ja Vuokko Hovatan duettoa, jossa luodaan prismoja menneestä elämästä.

Siis näytelmässä on lupa nauraa, mutta kyynel silmässä! Saahan elämässäkin nauraa.

PS. Aivojen muuttuminen valkoiseksi erämaaksi näytelmän lopussa jää mieleen. Oivallus oivalluksesta.