Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Kirka – Surun pyyhit silmistäni

Pasi Puranen – Pessin ja Illusian luona – 7.2.2017

Sjungaa Kirka, sjungaa!

Helsingin Kaupunginteatterin uutuusmusikaali KIRKA – Surun pyyhit silmistäni kertoo Suomen ensimmäisen rokkistaran tarinan. Sen valot ja varjot. Matti Laineen käsikirjoitus tuo lavalle Kirill, Kirka, Babitzinin nousun nuoreksi laulajatähdeksi. Lavalla nähdään niin uran kohokohdat ja menestyksen hetket kuin parisuhteen ongelmat ja taloudelliset vaikeudet. Juuri tuo inhimillisyys tekee Kirkasta koskettavan tarinan. Musikaalissa on myös monia nauruhermoja kutkuttavia kohtauksia ja kun vielä musiikkikin svengaa, niin Kirkasta rakentuu mainio teos. Esityksen on ohjannut Kari Rentola ja sen kapellimestarina toimii myös laulujen sovitukset tehnyt Risto Kupiainen. 

Musikaalin päärooleissa on kaksoismiehitys. Ensi-illassa Kirkan roolin esitti Heikki Ranta. Ranta suoriutui vaativasta roolista ja sai monet tutut biisit soimaan vaivattoman kuuloisesti. Hänen roolityönsä löysi myös sopivasti herkempiä nyansseja teoksen kuvatessa Kirkan elämän vastoinkäymisiä. Ranta onnistui tulkitsemaan koskettavasti sekä nuoren, elämänjanoisen Kirkan kuin päähenkilön elämän myöhemmin eteen tuomia tummempia sävyjä. Juuri näistä teemoista rakentuu musikaaliin inhimillistä lämpöä. 

Kirkan isoveli, Sammy Babitz. (ensi-illassa Sami Hokkanen) on näytelmän ensimmäisen puoliajan tärkeässä roolissa tukemassa veljensä uraa sen alkutaipaleella. Hokkanen onnistuu mainiosti tulkitsemaan rohkeasti veljeään kannustavan Sammyn. Kirka-musikaali kuvaa Babitzin maahanmuuttajaperheen elämää, mikä ei varmasti 50-luvulla aina ollut ihan helppoa. Petrus Kähkösen Remu ja Kari Mattilan esittämä Vexi Salmi sanailevat näyttämöllä tyylilleen uskollisesti. Laineen käsikirjoitus toimii kielellisesti oivasti myös Stadin slangin kohdalla. 

Parhaimmillaan esitys on toisella puoliajalla, jossa nähdään peräjälkeen joukko toimivia kohtauksia. Heti toisen puoliajan aluksi nauruhermoja kutkuttelee hulvaton kohtaus Sopotin laulufestivaaleilta vuodelta 1977, jossa Kirka esittää kappaleen Neidonryöstö. Heikki Ranta tulkitsee laulun kauniisti ja herkästi, mutta pääosan varastavat kyllä tanssijoiden muodostama jousiorkesteri ja sen hervoton kapellimestari (Unto Nuora). Katsomossa repeillään. 

Koreografi Mindy Lindblom on tehnyt tasaisen varmaa työtä. Omaksi suosikikseni nousee lakimiesten ja lakimiestanssijoiden kohtaus. Varsinkin aikaisemmin kevyen musiikin piirissä oli tavallista, että levy-yhtiöt käärivät ison osan esiintyjien keikkapalkkioista omiin taskuihinsa. Kohtaus tavoittaa mainiosti ahneuden hengen ja koreografia on oivaltava. 

Valosuunnittelun tehnyt William Iles on luonut Peacockin näyttämölle toimivan valomaailman discopalloineen ja keikkalavojen tanssivaloineen. Elina Kolehmaisen puvustus onnistuu henkimään ajankuvaa mainiosti ja on helppo nähdä, ollaanko menossa 60-, 70- vai 80-luvulla.

Kirka on toimiva musikaali, joka päähenkilönsä hittibiisien lisäksi tarjoaa aikamatkan menneiden vuosikymmenten kevyen musiikin tekijöiden maailmaan. Ainakin itselleni Kirkan musiikki jäi soimaan mieleen useammaksi päiväksi ja mieli palasi musikaalin tunnelmiin.