Arvio: Lastenkutsut
Iltalypsy Tamminiemessä
Paavo Haavikon Lastenkutsut on vitsi, jolla on myös sisältö
Paavo Haavikko: Lastenkutsut. Helsingin kaupunginteatteri, UKK-museo. Ohjaus Leena Uotila, puvut Maija Pekkanen. Rooleissa Heikki Nousiainen, Antti Litja, Mikko Kivinen, Leena Uotila, Miitta Sorvali, Mika Nuojua, Asko Sarkola.
UKK-museossa, Tamminiemen salongissa vanha puhelin pirahtaa soimaan. Ovi avautuu. Siitä kurkistaa – Apua! – Urho Kekkonen.
Sisään kuitenkin ja onneksi tulee Urho Kekkosen näköinen näyttelijä Heikki Nousiainen. Näytelmä alkaa.
Paavo Haavikon Lastenkutsut-näytelmällä, vaiko pitkällä sketsillä, on harhaanjohtava nimi. Ei ole lainkaan kysymys niistä lastenkutsuista, joiden merkeissä presidentti Kekkosen kerrotaan hurmanneen nuorta vasemmistoälymystöä puolelleen.
Aidossa ympäristössä, presidentin kodissa Tamminiemessä vietetään kuvitteellisia 100-vuotisjuhlia ja niitäkin vain 40 minuuttia. Läsnäolijain joukko on edustava.
Kekkosen lisäksi nähdään kaksi muutakin presidenttiä, Mauno Koivisto ja Tarja Halonen. Myös Paavo Lipponen on paikalla. Talon ja Kekkosen pölyjä pyyhkii Anita Hallama, tuhoisan komea Miitta Sorvali.
Kovin vakavasti
Haavikon tekstiä ei kannattane ottaa eikä siltä pidä mitään sen syvällisempää odottaa. Sikäli Lastenkutsut on toisille pettymys, joillekin ehkä helpotuskin.
Lähinnä Lastenkutsut on kuitenkin satiiria tavoitteleva vitsi, jolla on sisältö. Kekkonen ja Koivisto ottavat yhteen perustuslaista ja presidentin vallasta. Lipponen ja Halonen kinaavat kaikesta mahdollisesta eli siitä, kuka sanoo viimeisen sanan.
Hetkittäin Haavikko ilakoi yllättävän kevyesti ilkeilyjään myöten. Mutta epäteatterimaista paasaustakin on tarjolla.
Leena Uotilan ohjaamassa esityksessä nähdään hauskoja karrikatyyrejä ja pikkutilanteita. Paavo Lipponen vaihtaa asua, ilmaantuu juhliin tirolilaistyylisissä nahkahousuissa. Ja niin edelleen. Kokonaisuus vaikutti ensi-illassa keskeneräiseltä ja siksi epävarmalta replikointia myöten.
Heikki Nousiainen on kuitenkin uskomattomasti ja vakuuttavasti Kekkosen näköinen ja oloinen, Antti Litja Koivistona, kulmakarvat nostettuina, tuttu juurakko, Mikko Kivinen ja Leena Uotila Lipposena ja Halosena hauska kiistapari ja Asko Sarkola neuvonantajana aika hurmaava besserwisseri.
Voisi kuvitella,
että juhlavuoden kunniaksi Paavo Haavikko olisi tarjonnut jotain nähtyä tukevampaa ja viimeistellympää. Nyt Lastenkutsut on jonkinlainen Iltalypsy Tamminiemessä ja livenä. Saa nauraa.
Aiheeseen jonkun ehkä kannattaisi joskus palata vaikkapa näytelmän keinoin, siis niihin oikeisiin lastenkutsuihin.