Arvio: Lainapeite ja lyhyttavaraa
HERALA JA NOPOLA KOHTAAVAT HERSYVÄSSÄ LAVASHOW’SSA
Sinikka Nopolan luomat hahmot Eila ja Rampe – nuo virkeän varautuneet pirkkalalaiseläkeläiset – ovat nousseet näyttävästi teatterilavoille eri puolilla maata.
Hahmoissa on merkillistä yleispätevyyttä. Lastenkirjailijanakin tunnettu Nopola on myös taitava oman sukupolvensa tulkki.
Heidi Herala, joka on suunnilleen samaa ikäluokkaa Nopolan kanssa, hyödyntää kirjailijan tätä puolta hienosti kokoamassaan yhden naisen esityksessä Lainapeite ja lyhyttavaraa.
Mukaan mahtuu toki Eilan ja Rampen kahvinhamstrausta, mutta ihan parhaimmillaan Herala on kuvatessaan illan avausnumerossa ravintolaan yksin saapuvaa nelikymppistä virkanaista. Samoin pohtiessaan kielen olemusta tarinoissa, jotka käsittelevät tekstiviesteinä lähetettyjä rakkaudentunnustuksia sekä sanojen elikkä ja nimenomaan käyttöä.
Tältä pohjalta olisi varmasti syntynyt komea kokonaisuus, ellei Herala tahtoisi esitellä taitojaan laajemminkin. Eikä siinä mitään. Heralalla on kyky ottaa haltuunsa sekä estradi että yleisö.
Tuomas Kesälän säestämänä Herala esittää muutamia Marjatta Meritähden ja Iiro Ollilan säveltämiä Pirkko Jaakolan ja Vesa Tapio Valon runoja. Valinnat ovat jännittäviä, vaikkei Herala yllä samaan hiuksia nostattavaan hurmokseen, millä hän aikaisemmin on tulkinnut esimerkiksi vanhoja saksalaisia kabareelauluja.
Illan loppupuolella Herala eläytyy stripparin ja karibialaisen bordelliemännän rooleihin, ja onnistuu niissäkin irrottamaan naurut.
Päätösnumerossaan Herala luo hienon synteesin elämän ihmeestä lapsen syntymästä kertovalla Kari Hotakaisen tarinalla.