Arvio: Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset
Helsingin kaupunginteatteri: Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset
Helsingin kaupunginteatterin uusimman
Heinähattu ja Vilttitossu
-ensi-illan sekä aikaisemmin näkemäni
Risto Räppääjä
-esityksen perusteella on todettava, että Sinikka ja Tiina Nopolan lastenkirjat toimivat teatterina erinomaisen hyvin, ja tavallaan samaa esitettäväksi, näyteltäväksi soveltumista todistaa
Kaisa Rastimon
ohjaama
Heinähattu ja Vilttitossu
-elokuvakin.
Nopoloiden luomat henkilöt tulevat eläviksi toiminnan kautta ja luonteet syntyvät persoonallisista tavoista toteuttaa asioita ja suuntautumisesta karikatyyriseti joihinkin asioihin. Tarinat ovat vahvasti juonellisia, ja pääjuonta kirjoo sopiva määrä siihen liittyviä sivujuonia. Näin teokseen rakentuu merkittävä määrä tasoja, jotka pitävät otteessaan hyvin erilaisia – esimerkiksi eri-ikäisiä – ihmisiä.
Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä kantaesityksensä saanutta
Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset
-esitystä ei aikuinenkaan jättäisi mistään hinnasta näkemättä ja riittää jutussa riemastusta myös hyvin eri ikäisille lapsikatsojille.
Onnellinen
kokonaisuus
Katja Krohn ohjaa teatteriesityksiä lapsille täyteläisellä ammattitaidolla ja eloisalla näkemyksellä.
Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset
on sävyltään onnellinen kokonaisuus, jossa kukkivat sopivassa suhteessa ilo, anarkia, jännitys, arkisuus ja mielikuvitus.
Esityksessä vallitsee kauttaaltaan hyvä tasapaino – hauskuudesta ei puutu herkkyyttä eikä herkkyydestä hauskuutta. Lisäksi tuntuu, että Krohn käyttää esityksen kokonaisuutta rakentaessaan hyödyksi myös arkikokemusta elämästä lasten kanssa: riehakkaan takaa-ajon jälkeen esitys päätyy lopuksi levollisen rauhoittaviin tunnelmiin. Niiden muassa on hyvä laskeutua teatterielämyksestä takaisin omaan arkeen.
Iiro Rantalan esitykseen säveltämä musiikki on jälleen kerran erinomaista teatterimusiikkia. Jonkin kappaleen yhteydessä musiikin sävelkulut ja laulajien äänialat eivät oikein kohtaa, mutta muutamat numerot, kuten Heinähatun ja Vilttitossun vapauslaulu sekä poliisien uimalaulu ja etenkin kostaapeli Isonavan oma soolo ovat täysosumia sekä kappaleina että esitykseltään.
Persoonallisia
persoonallisuuksia
Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset
-teatteriesitys ei ole aivan identtinen samannimisen kirjan kanssa, esimerkiksi tyttöjen pikkuveli puuttuu näyttämöltä, hänenkin kuulumisensa on kuitenkin huomioitu käsiohjelmassa. Muutama muukin asia on hiukan toisin. Pelkistykset toimivat esityksen eduksi, juttu etenee vauhdikkaasti ja dramaattiset käänteet rytmittävät esitystä hyvin.
Keskeinen onnistumisen edellytys on tietysti miehitys, ja se toimii Helsingin kaupunginteatterissa loistavasti. Susa Saukko on Heinähattuna herkkä ja kiltti olematta tippaakaan lattea, Merja Pietilä taas on ponteva ja räväkkä Vilttitossu ja silti myös uskottava pieni tyttöihminen. Heidän yhteispelinsä on saumatonta ja tasapuolista.
Saman kiitoksen voisi laajentaa koskemaan koko esiintyjäryhmää, joka oikeastaan kauttaaltaan jakautuu pareihin. Pertti Koivulan Isonapa ja Seppo Halttusen Rillirousku ovat erinomaiset sekä parina että yksilöinä, ja poliisien laulu- ja tanssinumerot ovat kertakaikkiaan sykähdyttäviä.
Kaiken kaikkiaan esityksen koreografiat ovat yksinkertaisessa toimivuudessaan ja ihanan täsmällisesti toteutettuina hienoja.
Alibulleenin neidit ovat Anitta Niemen ja Eeva-Liisa Haimelinin esittäminä viehättävästi toisiaan täydentävät sisarukset. Heidän kohdallaan Elina Kolehmaisen muutenkin kauttaaltaan onnistunut puvustus on huikeimmillaan.
Moniulotteinen
äitihahmo
Heinähatun ja Vilttitossun äiti, Hanna Kattilakoski saa Rubensin veljes -jutussa paljon tilaa ja Eija Vilpas pääsee roolissa taiteilemaan tarkkaan annostellulla komiikalla. Vilpas onnistuu todella samanaikaisesti ottamaan Hannan höpsähdyksistä kaiken huumorin irti ja kuitenkin pitämään tämän aika arkisena, melko lähellä realistista uskottavuutta toteutuvana henkilöhahmona. Erittäin virkistävää tavata lastennäytelmästä näin moniulotteinen äitihahmo.
Isä Matti Kattilakoski taas jää henkilöistä eniten taka-alalle, mutta roolissa on kuitenkin riittävästi ainetta Matti Rasilan sympaattiseen ja olemukseltaan rauhoittavaan tiedemieshahmoon, joka aina löytää itselleen kiinostavaa puuhattavaa.
Oskari Torvisen lavastus on miellyttävän naivistinen, alun lyhytaikainen kaupunkikuva on tosin kovin ylimalkainen, mutta lomapaikan järvimaisema on raikkaine, puhtaine väreineen Risto Heikkerön valaistuksessa ihanasti tulvillaan kesän tuntua.
OUTI LAHTINEN
Sinikka ja Tiina Nopola:
Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset. Helsingin kaupaunginteatteri, ohjaus Katja Krohn, musiikki Iiro Rantala, lavastus Oskari Torvinen, puvut Elina Kolehmainen, valot Risto Heikkerö, ääni Antero Mansikka. Kantaesitys pienellä näyttämöllä 2.10.