Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Kloonit

Marika V – Tiedotusopin opiskelija – 7.4.2004


Kauas Luotaavaa Omaperäistä Observointia Nykymaailman Ihmeellisestä Teknologiasta

Kloonit on Caryl Churchillin käsikirjoittama filosofispsykologinen draama. Näytelmä perustuu dialogin ja kahden vahvan näyttelijän vetovoimaan. Se on haastava paitsi näyttelijöille, myös katsojille – reilun tunnin mittainen Kloonit panee harmaat aivosolut töihin jo avausrepliikeillään ja ajatustulvaa jatkuu ainakin seuraavan vuorokauden ajan.

Lähtökohta saattaa äkkiseltään vaikuttaa aivan huuhaalta. Tom Wentzelin näyttelemä isä nimittäin haluaa menetetyn poikansa tilalle täsmälleen samanlaisen lapsen. Tiedemiehet kloonaavat epälukuisen määrän poikia, joista näytelmässä tavataan kolme: yksi on kasvanut isänsä luona alusta alkaen, toinen on hylätty pienenä ja on siksi katkera ja kolmannelle tieto kloonauksesta tulee iloisena yllätyksenä. Petteri Summanen tekee sykähdyttävän kolmoisroolin klooneja esittäessään.

Kloonausta voisi käsitellä tieteelliseltä tai eettiseltä kannalta, mutta Churchill unohtaa turhat moralisoinnit ja lähestyy aihetta hyvin ihmisläheisesti. Näytelmässä todetaan, että ihmisen geeneistä 99 prosenttia on samat kuin muilla ihmisillä, 90 prosenttia on samat kuin simpansseilla ja 30 prosenttia geeneistämme on samat kuin lehtisalaatilla.

Niin, Churchill pakottaa katsojat todella pohtimaan, kuinka toisin kaikki voisi olla. Koska geenimme ovat kutakuinkin samat, on ympäristön merkityksen yksilölle oltava paljon suurempi kuin yleisesti ajatellaan. Summasen mainiota roolityötä katsellessa samastuu kuin vahingossa klooneihin. On hätkähdyttävää tajuta, että yhtä hyvin jokainen meistä voisi olla lavalla katkeruuttaan tilittävä isän hylkäämä klooni kuin se, mitä nyt olemme.

Pentti Kotkaniemen ohjaama Kloonit ei todellakaan ole mikään visuaalinen ilotulitus, mutta niin ei ole tarkoituskaan. Niin Summanen kuin Wentzelkin ovat pienillä eleillä ja ilmeillä saaneet aikaiseksi kiinnostavan ihmissuhdedraaman, jossa tempo kiihtyy ja suupielet kääntyvät ylöspäin, mitä lähemmäs loppua tullaan. Jyrki Sepän lavastus ja puvut toimivat askeettisuudessaan hyvin ja Teppo Saarisen valot sekä Ari-Pekka Saarikon ääni viimeistelevät vaikuttavan kokonaisuuden. Kloonit jatkuu teatteristudio Pasilassa toukokuun 8. päivään.