Arvio: Hitchcock ja blondi
HITCHCOCK, BLONDI JA MURHA
Pienen näyttämön brittiuutuus on Neil Hardwickin ohjaama Terry Johnsonin Hitchcock ja blondi. Se leikitelee ajatuksilla kuulun englantilaissyntyisen mutta pääosan urastaan Hollywoodissa ohjanneen Alfred Hitchcockin kadonneesta varhaistyöstä sekä kohtalokkaasta blondista, jonka varjo heijastui miehen lähes kaikkiin elokuviin.
Alastomuus, kauhu, kuolema, murha ja seksi, jotka nekin olivat olennaisia osia hitchcockilaisessa tarina-galleriassa. Ankaran katolisen kasvatuksen saanut ja varhain kollegansa filmileikkaaja Alma Revillen kanssa avioitunut Hitchcock ammensi koko ikänsä puritaanisen kasvatuksen (ja uskonnon) sekä todellisuuden välisistä ristiriidoista.
Teemoja tarkastellaan estoisen keski-ikää lähestyvän tutkijan ja hänen tutkimusapulaisekseen houkuttelemansa nuoren naisopiskelijan sekä toisaalta tunnetuinta kohtaustaan valmistelevan mestariohjaajan ja hänen naisvartalosta tarvittaviin lähikuviin valitsemansa kaunottaren välisten keskustelujen kautta.
Aineksista Johnson ammentaa hieman ylipitkän mutta kiehtovan kollaasin elokuvasta ja teatterista. Tehokeinot tulevat paljolti valkokankaan puolelta – musiikkia myöten (The Los Angeles Philharmonicin The Film Scores, joht. Esa-Pekka Salonen), elämää suurempi draama taas on molemmille taidemuodoille yhteistä. Loistavat näyttelijät Carl-Kristian Rundman, Sanna-June Hyde, Mari Perankoski, Mikko Kivinen ja niin edelleen ovat tässäkin työssä puoli ruokaa.