Saavutettavuustyökalut

Arvio: Ateljee

Margit Arvonen – Iltalehti – 29.3.2004

Naurun ja laulun parantava
voima

Ateljee rakentaa empatialle

Helsingin Kaupunginteatterin uutuus, Jean
Claude Grumbergin
Ateljee, yllättää valoisuudellaan. Sodan
jälkeistä aikaa pariisilaisompelimossa kuvaavalta näytelmältä ei juuri odota
naurua. Grumberg on kirjoittanut näytelmänsä juutalaisella
itseironialla.

   Naiset kipristelevät puutteenalaisissa
oloissa. Ompelimossa puretaan keskinäisiä ristiriitoja räiskyenkin, mutta
tarpeen tullen empatiaa tuntien.

   Näyttelijäkaartista Jari
Pehkonen
ompelimon omistajana tekee herkullisen roolityön suulaana ja
säntäilevänä ämyrinä. Hänen vaimonsa Leena Uotilan 
myötätuntoista ilmestymistä lavalle oikein odottaa. Pehkosen lisäksi Ursula salo
tekee Mimistään herkullisen ronskin luonnekuvan.

   Matti Rasilan
olemuksessa kärsimys ruumiillistuu. Kristiina Elstelä on
itsetietoinen tunteilija, Tiia Louste muita parempi, tosikko virkamiehen rouva.
Vappu Nalbantoglun Marie nauraa iloisesti
kaikelle.

   Jonna Järnefeltin
keskushenkilössä, miehensä keskitysleirille kadottaneessa juutalaisnaisessa
tragedia kiteytyy. Hänen hahmonsa kautta Ateljee kiteyttää sitä, miten kuolemaan
ei saa kiinnittyä, ei liiaksi kuolleisiin.

   Esitys alleviivaa naurun ja laulun
parantavaa  voimaa, iloa, eteenpäin menoa. Harmi, että tunnelmalliset
laulut soivat etupäässä nauhalta.