Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Ateljee

Soila Lehtonen – Aamulehti – 26.3.2004

Ateljeen kohtaukset nostavat
empatian esiin

   Grumbergin tapa tutkia henkilöitään
näiden kaikessa naiiviudessa ja tietämättömyydessä toimii perinteisenä
teatterina ja ”tavallisten” ihmisten näyttämöllistäjänä, sillä hänen dialoginsa
on mehukasta ja henkilönsä riittävästi persoonallisuuksia.

   Katsojan on helppo tuntea empatiaa
näiden ihmisten seurassa.

   Anneli Mäkelän
ohjaamassa esityksessä ja näyttelijäntyössä on paljon huumoria: pinnan alla
piilevä traagisuus ei saa vastapainokseen pelkästään komiikkaa….

   Uusi työntekijä, Jonna
Järnefeltin
juutalainen Simone, on surusilmäinen, hiljainen ja säikky,
mutta hänestä ei puutu sitkoa ja elämänhalua. (Simonessa Grumberg kuvaa äitiään:
hänen isänsä kuoli keskitysleirillä 1943.)

   Ateljeen ilopilleri Mimi on
paha suustaan ja Ursula Salo huvittaa sekä ruumiinkielellä että
sanoilla. Tiia Lousteen umpitosikko poliisinrouva purjehtii
ompelimossa ylväästi muita parempana, Kristiina Elstelän Giséle
on äidillinen tunteilija, Vappu Nalbantoglun nuori Marie nauraa
kaikelle.

   Pomo on mahtipontinen ärmätti, mutta
kaiken alla hyväsydäminen. Jari Pehkosen säntäilevä, suulas
Lèon on rehevän koominen luomus… Hèléne-rouvan kärsivällisyys on Leena
Uotilan
käsissä uskottavasti koetuksella.

   Simonen lailla surusilmäinen prässäri
numero yksi ei paljoa puhu, mutta Matti Rasilan olemuksessa
kärsimys ruumiillistuu. Eppu Salmisen numero kaksi taas on
jääräpäisen tomera vallankumouksellinen.

   Vanhan talon ullakkokerroksen
kaari-ikkunasta näkyy kattoja ja taivasta. Elämän ja arjen elpyminen näkyy
pienin vihjein esimerkiksi naisten jalkineissa, jotka vähitellen muuttuvat
ronttosista vaikkapa punaisiksi korkokengiksi.

   Tarinat jäävät kesken; kirjailija ei
pyri muuhun kuin näyttämään tavallisen arjen ja sen hyvien ihmissuhteiden elämää
rakentavaa, keskeistä merkitystä henkilöilleen.

   Mutta juuri siksi saattaa tulla
katsojalle tippa silmään; onhan kyseessä ollut suuri totuus.”