Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Tiimi

Lauri Meri – Helsingin Sanomat – 03.09.2005

EI PELKKÄ TIIMI, VAAN KOKONAINEN SUKUPOLVI

– Pasi Lampelan näytelmä nelikymppisistä jupeista on koskettava komedia.

Eipä paljon palella Pasi Lampelan päätä. Mies kun on kirjoittanut näytelmän tyhjästä.
Paradoksaalista kyllä, Tiimi on samalla paras Lampelan tähänastisista teoksista.

Näytelmä kertoo nelikymppisten uraohjusten pyörittämästä tuotantoyhtiöstä, joka kymmenen vuotta mainoksia suollettuaan on saanut valmiiksi ensimmäisen pitkän näytelmäelokuvansa.

Samaan saumaan osuu itsemurhan tehneen käsikirjoittajan hautajaiset. Miehen jäämistöstä löytyy suuren aikalaisromaanin käsikirjoitus. Se paljastuu nipuksi tyhjiä papereita.

Tiimi ei ole tyhjää täynnä, ei todellakaan.
Lampelan aikaisemmat näytelmät ovat muistuttaneet enemmän kuorrutettuja anekdootteja. Kirjailijan omaa aikaa ja kokemusmaailmaa lähestyvä Tiimi on selvästi kypsempää tuotantoa.
Ehkä mukana on omakohtaisuutta, josta ei selviä enää pelkällä asenteella.

Poissa on hallitsematon räiskintä ja omahyväinen itsekorostus. Poissa myös mediaseksikkyyden ja mediakriittisyyden kankea sekoitus.

Tiimi on näytelmänä aiempaa keskitetympi ja ennen kaikkea ilmava.
Tiimi on yleisön suuntaan avoin, ja sillä tavalla rehellinen.

Toki Lampela vetää mukaan penttikourit ja jarisarasvuot, eikä sekään liene sattumaa, että yhtiön tuottama elokuva kertoo Eugen Schaumanista ja sortovuosista. Raflaavuus ei kuitenkaan liehu näytelmän liepeissä ylimääräisinä lisukkeina.

Rentous ja varmuus näkyy myös Lampelan ohjaajantyöstä. Esityksessä on intensiteettiä ja laveaa huumoria. Onnistuneesta lopputuloksesta ansaitsee kiitokset koko timmi näyttelijätiimi.

Näyttelijät selvästi rakastavat näitä ylivireisiä juppityyppejä, joiden ensisijaisena tehtävänä on hallita näyttämöä.

Sara Paavolainen on tosi peto tuotantoyhtiön ohjaajan roolissa. Sähäkän jääkuningattaren murrosikäiseen itserakkauteen ei voi olla ihastumatta. Toisen ääripään kameleontti on Ursula Salon esittämä kirjailijanleski, joka on uponnut perhe-elämän kurimukseen.
Kahden naishahmon välinen jännite tarjoaa elämyksen, joka ei hevin haihdu mielestä.

Valloittavia ovat myös Carl-Kristian Rundman ja Juha Veijonen sekä ”firman poikien” sisäiset ristiriidat. Koominen alakulo on niin tarttuvaa, että Veijosen esittämän toimittajan ajatukseen on helppo yhtyä: Me mikään tiimi olla, me ollaan jumalauta sukupolvi!
Merja Pietilän pinkeästi esittämä parikymppinen toimistoapulainen Iiris, jonka vapaa-aika kuluu S/M-klubeilla, asettaa cappuccinokuppiensa taakse uupuneet nelikymppiset oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Onko hän muka vähemmän naurettava?