Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Mulle kaikki heti

Arto Aulavuo – Keskipohjanmaa + Pohjolan Sanoma – 3/6.9.2004


Mulle kaikki heti -revyy paljon mainettaan parempi

Isoimpien päivälehtiemme kriitikot teilaavat verraten usein jonkin esityksen, joka sitten kaikesta huolimatta saavuttaa suuren yleisön suosion. Minultakin on aika monta kertaa kysytty tuohon syytä ja olen sitä joutunut pohtimaan.

Ensinnäkin syynä voi olla kriitikon asenne tai tausta. Hän on saattanut nähdä suuren maailman huippurasvattuja, megabudjeteilla tehtyjä esityksiä, joiden kohdalle hän oman rimansa asettaa.

Hänellä voi olla itsellään teatteritekoon liittyviä ambitioita, eli hän on itsekin ehkä ohjannut ja/tai kirjoittanut tai ainakin haluaa alalle, jolloin tuo seikka vaikuttaa monin eri tavoin kommentointiin. Tai sitten kirjoittaja yksinkertaisesti ei vain pidä tietyn tyyppisistä esityksistä – esimerkiksi viihteestä tai musikaaleista tms. – ja kritiikki on sen mukaista.

Itse olen sitä mieltä, ettei kaikkia esityksiä voi arvioida samoilla mittareilla. Helsingin esityksiä ei pidä arvostella yhtäläisin kriteerein kuin Lontoon tai New Yorkin teoksia, Kemin, Kokkolan tai Salon esityksiä samoin kriteerein kuin Helsingin, Turun tai Tampereen töitä. Teatterinteon lajit, lähtökohdat ja resurssit pitäisi aina ottaa huomioon.

Lasteni kesäurheiluharrastusten huipentumien vuoksi en päässyt katsomaan Helsingin kaupunginteatterin uutta Mulle kaikki heti -revyytä sen lehdistöensi-iltaan, vaan vasta muutama päivä myöhemmin. Tietoisesti pidättäydyin – jo yli 20 vuotta sitten omaksumani tavan mukaisesti – lukemasta kriitikkokollegojen kirjoittamia arvioita mutten voinut kuitenkaan olla huomaamatta mm. valtakunnan ykköslehden arvostelijan jutun erittäin kielteistä otsikkoa.

Hämmästykseni oli taas melkoinen, kun tarjolla olikin ihan mukiinmenevä, hyvin näytelty, erittäin komeasti tanssittu ja pääosin myös hyvin laulettu viihdekappale, jonka parissa myös maksava yleisö tuntui viihtyvän. Helsingin kt:n tiimi on aivan maan huippuluokkaa, kuten samoin yleensä aina esityksiin kelpuutettavat vierailijatkin. Nigel Charnockin johtama teatterin kiinteä ja yhteenhioutunut tanssiryhmä taas on lähestulkoon eurooppalaista tähtitasoa.

Käsikirjoitus – josta vastaavat mm. Claes Andersson, Tiina Lepistö, Outi Popp, Henri Kapulainen ja esityksen ohjaaja Neil Harwick – noudattelee hyvän maun rajoitta taiteilevaa pikkutuhmaa nykytyyliä ja voisi toki ehkä olla aavistuksen parempikin mutta mitään isoa tai perustavanlaatuista vikaa siinä ei ole, sen paremmin kuin muusikko, kapellimestari ja musiikintekijä Iiro Rantalan säveltämissä lauluissa tai musiikissakaan. Samanlaista omaa aikaamme vaihtelevin tuloksin kritisoivaa viihdettä on nähty usein aiemminkin sekä pääkaupungissa, maakuntateattereissa että tv:ssä.

Oman osansa lukuisten sujuvien sketsien pistoista saavat niin opetusala, ongelmista kärsivät julkiset terveyspalvelut, hiekkalaatikolla istuvat varhaiskypsät kaikkitietävät tenavat, ravintoloiden sisäänheittäjät, uusperheet kuin sukupolvien välinen kuilukin. Parhaimmat naurutuokiot saavat katsojat melkein nauramaan kyyneleet silmissä, huonoimmatkin hymähtelemään mukana.

Sapiskaa näkemässäni esityksessä läsnä ollut – pääosin kai helsinkiläinen – yleisö ansaitsee siitä, että raivoisimmat aplodit annettiin turhan herkästi tutuimmille nimille (mm. Ulla Tapaninen, Riitta Havukainen, Pekka Huotari, Risto Kaskilahti, Mikko Kivinen ja Esko Roine). Toisaalta taas tuntemattomammat nuoret lupaukset – tässä Maija Kalaoja ja Antti Timonen – jäivät joko täysin huomiotta tai saivat suoritustasoonsa nähden aivan liian vaimeat taputukset.

Andersson-Hardwick-Kapulainen-Lepistö-Miettinen-Popp: Mulle kaikki heti -revyy. Helsingin kaupunginteatterin kantaesitys suurella näyttämöllä 26/8. Ohj. Neil Hardwick.