Arvio: Mulle kaikki heti
Kaikki mulle heti -revyyn voi nähdä terävänä satiirina
Kuka nauraa
ja kenelle?
Helsingin kaupunginteatterin kokeilu revyyn puolella tarjoaa kerrassaan hienoa tanssin ja musiikin virtaa sekä vastakarvaan silittävää sketsiviihdettä.
JAAKKO KAARTINEN-KOUTANIEMI
KUVAT TAPIO VANHATALO
Helsingin kaupunginteatteri on harvinaisen nimekkään tekijäjoukon voimin valmistanut suurelle näyttämölleen revyyn. Kaikki mulle heti -esityksen taustalla on pitkä nimilista kuin etukäteistakuuna vetämässä katsomot täyteen.
Näyttämölle astuvat komediatykistön raskassarjalaiset Riitta Havukainen, Pekka Huotari, Risto Kaskilahti, Mikko Kivinen, Esko Roine, Ulla Tapaninen ja Leena Uotila. Varsinkin Maija Kalaoja sekä Antti Timonen laulavat makeasti, Iiro Rantalan säveltämää musiikkia soittaa laajennettu Trio Töykeät. Neil Charnockin koreografiat tanssii Helsinki Dance Company. Käsikirjoitusryhmässä ovat mukana muun muassa Claes Andersson, Outi Popp ja Henri Kapulainen. Lisäksi lavastus ja puvustus ovat viimeisen päälle Ralf Forsströmiltä.
Järeä miehitys nostaa etukäteisodotukset korkealle. Revyy ei kuitenkaan ole mitään varsin totunnaista suomalaisessa teatterissa. Se, mitä odottaa, ei välttämättä ole sitä, mitä tarjotaan. Kaikki mulle heti onkin yllättävä useammallakin tavalla.
Loistavat tanssi
ja musiikki
Sanakirjamääritelmän mukaan revyy on erillisistä sketseistä rakentuva viihteellinen näyttämöesitys, jonka pääsisältönä on näyttämöllinen loistokkuus, näyttävät tanssiesitykset ja musiikki, ja joka toisinaan kommentoi satiirisesti ajankohtaisia tapahtumia.
Kaupunginteatterin revyy on täsmällisesti määritelmän mukainen. Puvut ovat teatteria, mutta lavastus suurimittainen ja suurenmoinen. Näyttämölaitteisiin on satsattu ja ne toimivat tiptop. Tanssille on luovutettu paljon aikaa ja näyttämötilaa, eikä syyttä. Helsinki Dance Company on erittäin hyvä tanssiryhmä ja Charnockin liikuttelemana räväkät, energiset ja vähän vakavatkin numerot ihastuttavat ja viihdyttävät.
Tanssinumerot yhdessä Rantalan musiikin kanssa sitovat revyyn muut osat yhteen todella onnistuneesti. Ne eivät jää täytepaloiksi, vaan ovat itse asiassa koko esityksen varsinainen runko. Tästä seuraa, että Kaikki mulle heti on nautittavaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Jo pelkästään Erik Siikasaaren läskibasson juoksut tekevät onnelliseksi.
Satiiri nykyajasta
Revyyn sketsipuoli on ensisijassa makukysymys. Joitakuita naurattavat sellaisetkin jutut, joille naapuri rypistää otsaa. Kaikki mulle heti liikkuu melkoisen roisin huumorin piirissä. Harmittomia kaatuiluvitsejä ei juuri ole, vaan ne pääosin liittyvät huonoon makuun, ennakkoluuloihin, siihen että jollakulla menee huonosti ja toiselta menee kaikki.
Miksi näin?
Bona fide -periaatteen mukaan jokaista filosofista teoriaa tulisi aluksi lukea näkökulmasta, joka on sille edullinen – hyväntahtoisesti.
Hyväntahtoinen tulkinta Kaikki mulle heti -revyyn käsikirjoituksesta on enemmän nimenomaan filosofinen eli sosiaalieettinen kuin silkkaa viihdettä painottava. Tämän revyyn voi sanoa marssittavan katsojan eteen äärimmilleen karrikoituna sen iltapäivälehtiviihteen maailman, jolla arkipäivästä toiseen ruokitaan suomalaisten matalamielisempiä aatoksia. Sanotaan: ”Tällaista tämä on, katsokaa nyt. Eikö naurata?”
Synteettisessä, kaupallistetussa nykyajassa Beckettin Godot muuntuu matkapuhelinmainokseksi. Näinhän käy joka päivä. Eikö näytteleminen liioitelluin eleinkin ole suoraan tästä Suomesta?
Kaikki mulle nyt on nimeään myöten satiiri yksinäisen ja tylyn maailmanajan viihteestä. Se satirisoi siis itseään ja katsojaansa. Tämä on uskaliasta, sillä lopulta se tekee katsojan aseman hieman ongelmalliseksi. Jos naurat näille epäilyttäville jutuille, mitä se sinusta kertookaan? Jos ne kokee liiaksi vieraannuttavina, sketsipuoli ei toimi, ja revyy alkaa ontua.
Jos taiteen tehtävänä kuitenkin on kannatella peiliä yleisön edessä, Helsingin kaupunginteatteri vaikuttaisi tässä perimmäisessä tehtävässä nyt onnistuneen.
Vauhdilla loppuun
Puhtaasti näyttämöesityksenä, sisällöistä viis, Kaikki mulle heti käynnistyy hitaasti ja etenee turhan verkkaisesti. Vasta toinen näytös painaa kaasun pohjaan. Sitten vauhtia onkin riittämiin, myös kohtausten rytmityksessä.
Etenkin toisen näytöksen tanssiteatterillinen anti on niin mukavaa seurattavaa, että kun tullaan loppuun, sen soisi hieman lykkääntyvän.
On kiinnostavaa nähdä, miten käsikirjoitus tulee elämään näytännöstä toiseen. Päivän aiheita kommentoivat jutut vaihtunevat uusiin, kun edellisen päivän sanomalehti menee vanhaksi.
Monikulmainen Kaikki mulle heti on. Ei siitä pakko ole kenenkään pitää.