Arvio: Kiviä taskussa
Ilo pinnassa, kiviä taskussa
Mika Nuojua ja Martti Suosalo valloittivat Studio Pasilan ensi-illassa
Marie Jones: Kiviä taskussa. Helsingin kaupunginteatteri, Studio Pasila. suomennos Henri Kapulainen, ohjaus Pentti Kotkaniemi, lavastus ja puvut Jyrki Seppä, taustafondi Markku Kunnari, koreografia Tuovi Rantanen, valot Teppo Saarinen, ääni Ari-Pekka Saarikko. Rooleissa Mika Nuojua ja Martti Suosalo.
Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilan uutuudelle uskaltaa ennustaa pitkää ikää ja loppuunmyytyjä esityksiä. He nimittäin ovat syötävän valloittavia, Mika Nuojua ja Martti Suosalo tulkitessaan irlantilaisen Marie Jonesin menestysnäytelmää Kiviä taskussa, sen monia rooleja kahteen mieheen ja niukoin ulkoisin apukeinoin, täydellä energialla ja
valovoimalla. Koko ajan on kysymys näyttelijän kyvyistä ja sekunnin murto-osista, kuin ajettaisiin formuloilla. Henri Kapulaisen mehevästi monenlainen ja monimurteinen käännöskin hallitaan kuin tyhjää vain.
Kiviä taskussa on jo kertaalleen esitetty ja mainioksi noteerattu Helsingissä, Svenska Teaternissa nimellä Stenar i fickan.
Näytelmässä on kysymys tarinaan kasvavasta irlantilaisesta ylpeydestä ja patrioottisuudesta. On kysymys marttyyrista, jonka kurjistuvien olojen paineet ajavat itsemurhaan. Toisen päähenkilön lapsuudenystävä täyttää taskut kivillä ja hukuttautuu.
On kysymys kaikista niistä pienistä ihmisistä, joiden elämää ja arvoja suurten mahti ei kunnioita tipan vertaa. Tämän kaiken Kiviä taskussa kertoo sanavalmiin komiikan ja iskevän tragiikan kudelmana. Näin hauskaa teatterissa on ani harvoin.
Tunteiden aitous on ratkaisevaa, niin myös kyky löytää tyyppien litaniaan riittävästi erottavia ja kuvaavia piirteitä. On uskottava ja osattava. Kummallakin alueella Pentti Kotkaniemen ohjaama tulkinta on teatterin juhlaa.
Ehkä esitys vielä ensi-illassaan haki rytmistä viimeistelyään. Pientä muistamisenkin epävarmuutta havaittiin. Näytelmällä on sitä paitsi onnellinen loppu. Kun on selvitty niin Hollywoodista kuin hautajaisistakin, näytelmän kaverukset alkavat suunnitella elokuvaa. Siinä on oleva paljon lehmiä ja isoja utareita valkokankaan täydeltä. Ihanaa!
Lavastus on yksinkertainen ja tyylikäs. Jyrki Seppä on tehnyt näyttämöstä elokuvateatterin valkokankaan edustan. Punaisen esiripun takaa paljastuu huikaisevia usvan saartamia vihreitä kumpareita. Markku Kunnarin toteuttama taustafondi paikallistaa ja tyhjä etutila lastauslaatikkoineen ja vaatetelineineen antaa näyttelijäin kiitää roolista toiseen.
Martti Suosalo ja Mika Nuojua ovat täysin vastustamattomia tempautuessaan Tuovi Rantasen ideoimaan hullun hauskaan ja erinomaisesti osattuun Riverdance-parodiaan. Hienoja ovat myös kummankin tekemät naishahmot.
Seuralaiseni sanoin: kun teatteri on ihanaa, niin on se ihaninta kaikista taiteista. Sellainen esitys Studio Pasilan uutuus on.