Arvio: Hairspray
KASSAKAPPALEEN MATKASSA
Kuusikymmenluvulle
niin että tupeeraukset tärisevät!
John Watersin samannimiseen elokuvaan (1988) pohjaava musikaali Hairspray sai kantaesityksensä 2002 Broadwaylla ja nyt Euroopan ensiesityksensä Helsingin Kaupunginteatterissa lauantaina 13.8. Kuusikymmenluvulle mennään niin että tupeeraukset tärisevät ja hiuslakka pöllyää. Suuren urheilujuhlan tuntu vaanii alusta asti kantapäillä ja ottaa myös ennen pitkää yleisön kokonaan valtoihinsa.
Tarinallahan musikaalit voivat harvoin kehuskella, eikä se ole mahdollista nytkään, sillä vaikka sanomassa saattaa nähdä syvyyttä, niin käsittelytapa ja kerronnan juonellinen anti on jokseenkin kevyttä kaliiperia. Pullukkakin tyttö voi siis päästä showtanssijaksi kun talenttia riittää ja kun oikein yrittää, eikä tietenkään pidä suostua siihen, että ihonväri nousisi lahjakkuutta tärkeämmäksi asiaksi estradiesiintyjiä valittaessa!
XXXXX
Yksioikoistamista silottaa se, että kyseessä on kuusikymmenluvun ajankuva ja amerikkalainen yhteiskunta. Television osaksi tuli voimakas yliarvostus, ja sen myötä kyynärpäätaktiikka ja sosiaaliset ristiriidat kärjistyivät entisestään. Joskohta kukaan ei kiellä muistamasta sitäkään, että maailma on muuttunut noista ajoista myös täällä pohjolassa, eivätkä ihan kaikki omatkaan asenteemme kukaties siedä päivänvaloa.
Maailmanparantamisen ja kliseitten suo – jonka silmäkkeinä olivat myös vanhoista amerikkalaisista leffoista tutut pikkutytön kimeätä ääntä markkeeraavat replikoinnit – on kuitenkin vain osa musikaalin maastosta. Ylöspanoltaan Hairspray on nimittäin tuhtia tavaraa. Soi uljaasti, heittää kannat kattoon ja valloittaa hyvällä tilannekomiikallaan.
Georg Malviuksen ohjaus saa porukat hehkuun rampin molemmilla puolilla, Ellen Cairnsin visualisointi on häkellyttävä ja musiikin toteutus Lasse Hirven johdolla yhtä ”lauantai-illan huumaa”.
XXXXX
Huumorin marjoja kerää kopan täydeltä Mikko Kivinen ja jakaa niitä anteliaasti. En muista nähneeni Kivistä milloinkaan yhtä valloittavana kuin hän on nyt Edna Turnbladina, musikaalin keskushenkilön Tracyn rehevänä, tosi isona äitinä. Ednan rooli on varsin kiitollinen hyvälle koomikolle, jollainen Kivinen siis osoittaa viimeisen päälle olevansa. Yhdessä Pertti Koivulan kanssa he muodostavat rakastettavan parivaljakon; Koivula on Tracyn isä, jolla on nokkela käytös ja suuri sydän.
Kaunisääninen Katja Aakkula Tracynä on lupaava näyttämötulokas, jonka sooloista jäi erityisesti mieleen Tiu´ut helisee. Ja sankariroolissa Link Larkinina Mikko Leppilampi kasvatti nyt taatusti ihailijakerhoaan näyttämällä että hän kaiken muun tähteyden lisäksi myös tanssii kuin aika poika.
XXXXX
Koko ryhmällä on erinomaiset musiikkiteatterivalmiudet, jotka punnittiin niin mukaansatempaavissa laulu- kuin tanssinumeroissa. Jüri Naelin ilmavan vauhdikas koreografia ei jättänyt ketään paitsioon, mutta säkenöivimpänä pakkauksena erottui Gary Revel Jr, jonka persoona toi huikeaan liikekieleen omat sävynsä. Karismaattinen lavaesiintyjä on myös Caron Barnes, jonka uskomaton ääni kuljetti musiikkia suorastaan herkullisesti mm. biisissä Tiedän mistä tuun.
Herkästi tulkituista melodioista mainittakoon vielä mm. Leppilammen Kaksistaan sekä Kivisen ja Koivulan karheankaunis Sä oot iätön.