Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Kadonnut Pihlaja

Suna Vuori – Helsingin Sanomat – 18.10.2006

”KUN LAPSI KATOS JA LÖYTYI TAAS”

Peter Engkvistin ohjaus lumoaa jälleen, ikään katsomatta

Sen, joka muistaa kaikenikäisiä katsojia puhutelleen Pojan ja tähden puolentoista vuoden takaa Helsingin kaupunginteatterista, kannattaa nyt suunnata kulkunsa samaan paikkaan.

Pienen näyttämön lämpiöön on kasvanut salaperäinen metsä seikkailuineen. On riipaisevia pohjavireitä, hauskasti elävöitettyjä hahmoja sekä onnellinen loppu. Ja sama ohjaaja, ruotsalainen
Peter Engkvist.

Walesissa syntyneen Mike Kennyn Kadonnut pihlaja on universaali kertomus kiertolaiselämää viettävästä paikkuri-isästä ja hänen tyttärestään, joka katoaa.

Perinteisen sadun kaavaan on istutettu painava sanoma: vanhemmat saattavat ymmärtämättömyyttään sekä hylätä lapsensa että suojella heitä niin, että hyvätkin tarkoitukset kääntyvät itseään vastaan. Vain nielemällä ylpeytensä, pyytämällä ja antamalla anteeksi isä saa tyttärensä takaisin.

Teema varioituu monin tavoin. Vuodenajat, ilmansuunnat ja elementit vaihtuvat, kun isä tapaa etsintäretkellään linnun, sammakon ja myyrän, jotka kaikki auttavat.


Lastenteatterivelho Peter Engkvist loihtii näyttämölle huimia hyppäyksiä ajassa sekä paikassa ja tekee näennäisen yksinkertaisin keinoin eläväksi milloin puun, milloin tulen. Tämä ei tietenkään onnistuisi ilman erinomaisia näyttelijöitä, joiden mimiikan, notkeuden ja heittäytymiskyvyn varassa esitys elää.

Sari Haapamäki ja Sami Hokkanen tekevät järjestään hienoja rooleja. Läkähdyttävän hauska kohtaus, jossa Hokkanen esittää sekä hautovaa miestä että kuorestaan murtautuvaa linnunpoikaa, ei hevin unohdu. Ei liioin Haapamäen totinen pikkumyyrä, joka ei halua ruokaa eikä rokkia vaan läheisyyttä.

Näillä kahdella näyttelijällä on kaikki se, mitä tarina tarvitsee.

Elina Kolehmaisen metsälavastus on kaunis ja mielikuvitusta kiihottava, ja Juhani Leppäsen valot luovat maisemaan yhä uusia, salaisuuksiin sävyttyviä ulottuvuuksia.


Näytelmän humaani viisaus, lämmin huumori ja tinkimätön toteutus tekevät hyvää kokonaisille perheille, vaikka täytyy sanoa, että aivan Pojan ja tähden veroinen sen tarina ei sittenkään ole. Samat keinot ovat käytössä pantomiimia, posetiivimusiikin kaikuja ja tähtitaivasta myöten.