Saavutettavuustyökalut

Arvio: Omaksi kuvakseen

Essi Henriksson – Ilta-Sanomat – 22.10.2004

Oskari Katajisto loistaa
Saarikoskena

Oskari Katajisto hikoilee
Pentti Saarikosken suurissa kengissä, eikä hiki valu hukkaan.
Helsingin Kaupunginteatterin Omaksi kuvakseen on hauska ja oivaltava
teos. Näytelmän keskipisteenä on Saarikosken aika mielisairaalassa. Lapsuus ja
nuoruuskin juoksutetaan lavalle piirittämään Saarikosken
sairaalavuodetta.

   Tuija Töyräs on
välttänyt sudenkuopat, joita näin polemisoidun kulttuurihahmon käsitteleminen
helposti tuo mukanaan. Hän on rakentanut näytelmän limittyvien kohtausten
kirjoksi. Keskeistä on Saarikosken läsnäolo. Käydessään keskustelua muiden
kanssa runoilija oikeastaan käykin keskustelua itsensä kanssa.

   Näyttelijöiltä vaaditaan paljon, kun
eri aikatasojen kohtauksia esitetään samanaikaisesti. Muun muassa Hannu
Lauri
vaihtaa roolia ylilääkäristä Saarikosken nuoruuden opettajaksi
vain takin helmaa nostamalla. Lavasteet toimivat viitteellisyydellään kaikissa
ympäristöissä.

   Tyrannimaisen isän (Seppo
Maijala
) ja alistuneen äidin (Eija Vilpas) rakoileva
suhde tarjoaa jonkinlaisen selityksen Saarikosken ahdingolle.

   12-vuotiasta Saarikoskea esittävä
Pekko Pulakka toimiikin aikuisen Saarikosken itsetutkiskelun
peilinä. Kahden Saarikosken esittäjän välillä on hienovireinen jännite, kun he
toimivat lavalla ikään kuin toisistaan tietämättä.

   Oskari Katajisto tekee Saarikoskesta
verta ja lihaa. Se saa näytelmän syttymään.