Arvio: Kohtauksia eräästä avioerosta
Vakavat ainekset, mutta…
PARHAITEN PUREE KIRPEÄ KOMIIKKA
Olipa hyväätekevää nähdä taas oikeata kunnon huoneteatteria! Vaikka lajityyppi on vanha, Kohtauksia eräästä avioerosta on moderni näytelmä. Ja vaikka se on syntynyt kaukana Australiassa, siinä puhutaan asioista ja asenteista, joita harva täälläkään maailman pohjoisella laidalla on voinut olla kohtaamatta. Kyse on erään avioliiton analyysistä, siitä miten se on johtamassa avioeroon, vaikkei kumpikaan puolisoista oikeastaan haluaisi niin tapahtuvan.
Kiintoisan tekstistä ja toteutuksesta tekee se, että probleema saa monta tarkastelutapaa. Keskiössä olevan pariskunnan lisäksi kantaa ottavat paitsi heidän lähi-ihmisensä myös näytelmäkirjailijat itsenäisin osuuksin. Yllättävää on, etteivät kirjoittajien näkökulmat kovin paljon eroa, tarkentuvat ja terävöityvät kyllä, kun naiskirjailija – Hannie Rayson – saa vuoron.
Lavastus istuu erinomaisesti ohjaukseen. Frej Lindqvist kuljettaa kerrontaa elokuvamaisesti tai ehkä pikemminkin miekkailuottelun tapaan. Kaikki aistit valppaina seurataan kumppanin reaktioita, väistellään taitavasti ja pistetään salamannopeasti… Pyörönäyttämö tukee episodien tarkkaan ajoitettuja leikkauksia; metallin kiilto, geometristen muotojen selkeys, valkoinen väri, kirkkaus näyttämökuvassa… Kun ihmiset repivät toisiaan sivistyneesti, kulissit eivät kaadu, mutta tragedia on silti armottomasti läsnä.
Perheyrityksessä työ- ja kotiasiat sekoittuvat. Mathew Molyneux on kirjankustantaja toisessa polvessa. Hän vetää firmaa yhdessä veljensä Darcyn kanssa ja myös hänen vaimonsa Tina siirtyy kotiäidin roolista kustantamon leipiin. Margaret Molyneux, poikien äiti ja Tinan anoppi, kuuluu tavallaan hänkin – entisten aikojen muistoksi – kalustoon. Keskeisiä henkilöitä ovat myös nuori kustannustoimittaja Siobhan, Tinan sisko Sarah sekä tunnettu poliitikko Laurie Clifford, joka on ”elämäkerta -iässä”.
Nainen – Tina – kaipaa hellyyttä ja huomiota, mutta ei vetoomuksistaan huolimatta onnistu vakuuttamaan miestään tarpeittensa todellisuudesta. Avioliiton arki nujertaa. Sattumoisin Tina kohtaa sitten ymmärtäjänsä, ihastuu toiseen mieheen. Eikä jää moisesta loukkaantuneena ja syrjähyppyyn rohkaistuneena Mathew´kaan lehdelle soittelemaan. ”Testin” jälkeen pariskunnalla olisi kuitenkin yhä edellytykset ja halua jatkaa liittoaan. Miten käy, se jääköön tässä tuleville katsojille kertomatta.
Näytelmässä kysytään, miksi aviopuolisot eivät oikeasti kuuntele toisiaan. Siinä valotetaan pelkoja, luottamusta ja lojaaliutta ja pohditaan, miten valmiita ihmiset lopultakaan ovat suureen muutokseen. Valinnan edessä olijoihin kun aina sattuu, tekivätpä he niin tai näin. Turvarakenteiden hajottamiseen kykenevän on oltava tosi vahva ja varma. Eritoten silloin, kun se edellyttää vielä entisessä kiinni olevien rakkauden rippeiden tukahduttamista. Ongelma on tuttu, ratkaisut vellovat kulloisessakin ajassa sen mahdollistamin käytösmallein.
Tapa, jolla kriittiseen pisteeseen ajautunutta avioliittoa puidaan, on teatteriyleisön kannalta kaikkea muuta kuin raskas ja kiusallinen. Siihen on ladattu niin paljon komiikkaa, että vastakohtamaisuus toimii tehokkaana keventäjänä – ilman että sillä kuitenkaan vesitetään mitään.
Varsinainen dynamo tiimissä on Leena Uotila Margaretina, menomonomiehen leskenä – nappirooli tälle mainiolle komediennelle. Vuorosanat singahtavat eksaktisti ajoitettuina ja täsmänyanssein. Iloa ja lämpöä hohkaavana sinkkusisko Sarahina nähdään Anitta Niemi.
Carl-Kristian Rundman toisessa pääroolissa on hurmaava, vaikka monen naiskatsojan sympatiat tässä ottelussa lankeavatkin Tinan puolelle. Mathew on Rundmanin tulkitsemana – vakiintuneena aviomiehenä – erinomaisen potentiaalinen avionrikkoja. Tyrkyllä onkin sopivasti vetävän näköinen neitokainen, kustannusalalla kannuksia keräävä Siobhan, roolissa raikkaasti replikoiva Sanna-June Hyde. Tytöstä on kiinnostunut myös veljeksistä toinen, Darcy, ukkomies ja avoimesti naistenmies. Oskari Katajiston raamit riittävät hyvin tähän tehtävään.
Jonna Järnefelt on Tinana kaunis, fiksu ja onneton. Roolikuva ei kuitenkaan ole ahtaudessaan kovin kiitollinen. Väljyyttä se antaa vasta kun Laurie tulee kuvaan. Silloin Tina puhkeaa kukkaan. Ja tähän hurmaan panostaa ilmaisussaan Järnefelt intensiivisesti ja uskottavasti.
Lauriena Pekka Laiho, johon charmi lienee sisäänrakennettu.