Arvio: Poika ja Tähti
”Nyt on hyvin”, huokaisi pieni katsoja
Helsingin kaupunginteatterin Poika ja Tähti on lumoavaa koko perheen teatteria
Poika ja Tähti. Barbro Lindgrenin kirjan pohjalta kirjoittanut ja ohjannut Peter Engkvist. Helsingin kaupunginteatteri, pienen näyttämön lämpiö. Suomennos Anneli Mäkelä, musiikki Ulf Eriksson, lavastus ja puvut Katariina Kirjavainen, valot Juhani Leppänen, rooleissa Sami Uotila ja Reetta Honkakoski.
"Nyt on hyvin", huokaisi pieni katsojatyttö, kun poika Pepe ja hänen hevosensa Tähti löytävät jälleen toisensa mutkikkaan erotarinan toisessa päässä.
Siitä tiesi, että kaikki tosiaankin on hyvin, aivan kaikki. Helsingin kaupunginteatterin lastenuutuus Poika ja Tähti on energistä, hauskaa ja jännittävää lastenteatteria. Ja kun se selvästi panee parastaan kaikilla tasoillaan, se on paitsi hyvää lastenteatteria myös hyvää teatteria ylipäätään.
Alaikäraja on neljä vuotta. Sanoisin, että yläikärajaa ei ole olemassakaan. Peter Engkvistin ohjaamasta esityksestä on ilo nauttia, olipa katsoja minkä ikäinen hyvänsä.
Näytelmä perustuu Barbro Lindgrenin lastenkirjaan, jonka maineikas ruotsalaisohjaaja on itse kirjoittanut näytelmäksi. Tulos on enemmän teatterillinen tarina kuin draamaa, mutta eipä haittaa.
Pojan, hänen hevosensa, susien, korppien, valaiden, jänisten, kokonaisen sirkuksen ja sen taiteilijoiden ja taivaan kaikkien tähtien runsaus toimii erittäin hyvin ja vie mukaansa.
Juoni kertoo myös sirkuksen äkeästä johtajasta, joka suivaantuu Tähti-hevoseen ja lähettää tämän matkoihinsa. Tästä eroseikkailu alkaa, mutta saa tietenkin onnellisen lopun. Tuntia myöhemmin kaikki "on hyvin". Ja katsojalla on tippa silmässä heidän onnestaan.
Koskaan ei kaupunginteatterin pienen näyttämön lämpiö ole ollut yhtä onnekkaasti esityskäytössä kuin Pojan ja Tähden kohdalla.
Katariina Kirjavainen on lavastanut tilaan herkästi ja tarkasti muuntuvan perusnäyttämön mainioine monitoimiposetiiveineen ja milloin mistäkin löytyvine seikkailutarvikkeineen. Juhani Leppänen valaisee tilaa hivelevästi. Tähtitaivas on niin kaunis, niin kaunis.
Koreilematta kaunista on myös Ulf Erikssonin näyttämömusiikki tarttuvine melodioineen ja moninaisine osuuksineen.
Ehkä kaikkein parasta ja tietenkin ratkaisevinta on se, että Peter Engkvist ja hänen näyttelijänsä ovat löytäneet hienosti toisensa ja laatineet yhteisen päämärän, jossa ei tingitä yhtään mistään.
Engkvist on vaatinut oman ja näköjään rajattoman fantasiansa merkeissä lähes suunnattomia: iloa, lämpöä, musikaalisuutta, akrobaattisia taitoja ja salamannopeita roolivaihtoja.
Kaikki toimii.
Sami Uotila ja Reetta Honkakoski ovat hurmaavia ja osaavat kaiken, Honkakoski jopa minitrumpetin soittotaidot. Heidän kymmenien rooliensa kavalkadista ei löydy moitteen sijaa.
Mikä tärkeintä, heidän näyttämötyöskentelynsä on suhteessa lapsikatsojiin toisaalta aurinkoisen mutkatonta, mutta koko ajan myös arvostavaa. Se arvostus tarkoittaa täyttä läsnäoloa, täyttä kurinalaisuutta, parasta mahdollista näyttelemistä.
Kaiken lisäksi he ovat karismaattisia esittäjiä. Heidänkin kauttaan Poikaa ja Tähteä on ilo katsoa, ja kaupunginteatterin perheteatteriosasto voi olla ylpeä uutuudestaan.