Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Poika ja Tähti

Tiina Aho – Kouvolan Sanomat – 27.01.2005

LASTENTEATTERIA KAUNEIMMILLAAN


Kello 10 arkiaamuna teatterin lämpiössä, naulakkojen vieressä. Tännekö
pitäisi syntyä taianomainen maailma, jossa elävät pieni poika, hölmö
sirkustirehtööri sekä puhuvat hevonen, valas, korppi ja pupujussi?

Mutta niin se vain syntyy. Helsingin kaupunginteatterin pienimuotoinen
mutta sisimmältään suuri seikkailu Poika ja Tähti tuo yleisön ulottuville
lastenteatteria kauneimmillaan. Teos koostuu kohtaamisista, joissa on
mukana runsaasti lempeyttä, sopivasti absurdiutta ja hivenen akrobatiaa.

Poika ja Tähti on herkkua paitsi lapsille, myös niille aikuisille, jotka
ovat nähneet maailman estradeilla kikkailuspektaakkeleita toisensa perään.
Sillä nyt tämä on riittävästi: kaksi näyttelijää, merkillinen posetiivi ja
lämpiön ylle syttyvä tähtitaivas. Ja lapsikatsojat huokaisevat onnesta.

Barbro Lindgrenin kirjoittama tarina, samoin kuin teatteritoteutus,
kunnioittaa kohdeyleisöään. Päähenkilöt, samana yönä sirkusyhteisöön
syntyneet Pepe-poika (Sami Uotila) ja Tähti-varsa (Reetta Honkakoski), ovat
kiinnostavia, monipuolisia hahmoja. Heille maailma on selvitettävää
tulvillaan, ja kaikkein parasta on ystävyys.

Mutta maailmassa on paljon murhettakin. Kuten liian vaativaksi äityvä
sirkustirehtööri, erkanevat tiet ja eksynyt jäniksenpoikanen. Entä miksi –
voi miksi – aikuiset eivät pysty kuulemaan, mitä hevosella on sanottavanaan?

Ruotsalainen ohjaaja Peter Engkvist on tehnyt peräti unohtumatonta jälkeä
pienellä estradilla. Rytmityksessä on oivaltavaa huumoria, näyttelijäohjaus
on erinomaista. Sami Uotila ja Reetta Honkakoski synnyttävät kahdestaan
pienin elein näyttävän katraan sivuhahmoja, joista huimimpina voisi mainita
räppäävät korppisisarukset. Kun käsien ulottuvilla ei ole paljoakaan
lavastusta, johon tarttua, luovat näyttelijät sarjakuvamaisia
tehosteäänteitä, joita kaikki lapset tietenkin rakastavat.

Ulf Erikssonin sävelmät jäävät mieleen soimaan. Katariina Kirjavaisen
lavastus jää muistiin konstailemattomuudessaan. Juhani Leppäsen
suunnittelema valaistus leikkii ajatuksissa vielä näytelmän päätyttyäkin.
Tämän jälkeen on hyvä olla, niin pienillä kuin isoillakin.