Arvio: Paratiisisaari
AHNEUS VASTAAN AITOUS
Jos jossain vielä on paratiiseja jäljellä, löytävät sinne tiensä turistit ja liike-elämä. Ahneus törmää aitouteen. Tästä on kyse Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä esitettävässä Juha Vakkurin kiinnostavassa näytelmässä Paratiisisaari.
Pienellä Tyynenmeren saarella suomalainen näyttelijä vaimoineen käy lävitse ihmissuhdetta, johon sekaantuvat amerikkalaisen öljy-yhtiön edustajat odotelleessaan, että paikallinen kuningas suostuu allekirjoittamaan mustan kullan etsinnän mahdollistavan luvan. On kuuma, viina virtaa ja erotiikassa löytyy.
Kunnes lakkaa tapahtua. Amerikkalaiset kokevat tärkeyttään loukatun ja he vastaavat miehittämällä paratiisillisen saaren. Loppu on kuin suoraan maailmanpolitiikan arkipäivästä ja uutiskuvastosta.
Vakkurin tekstissä on terävää yhteiskunnallista ja globaalin maailmanmenon kritiikkiä. Se on tärkeä ja harvinainen piirre nykynäytelmässä. Räikeä lavastus ja ihmissuhdepyöritys hieman syövät esityksen sanomaa.
Näyttelijöistä erityisesti Aino Seppo oli ensi-illassa hyvässä vedossa viinan ja kuumuuden sekoittamana Sonjana, joutilaana taitelijanrouvana.