Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Liliom

Outi Lahtinen – Turun Sanomat – 31.10.2004

Liliom ja tytöt

Liliom on 1900-luvun alun suositun unkarilaiskirjailijan, Ferenc
Molnárin näytelmä, jonka kirjailija itse on ilmoittanut olevan
”esikaupunkilaislegenda”. Unkarissa näytelmä kantaesitettiin 1909.
Suomessa sen ensiesitykset nähtiin ruotsiksi Svenska Teaternissa 1926 ja
suomeksi Helsingin kaupunginteatterin edeltäjän, Kansanteatterin
näyttämöllä 1936. Tässä välillä sitä on esitetty vielä Tampereen Työväen
Teatterissa 1945 ja Kouvolan Teatterissa 1990. Näytelmä on filmattukin
kahteen otteeseen, ohjaajina Fritz Lang 1933 ja Henry King 1956, ja sen
pohjalta on tehty Rogersin ja Hammersteinin musikaalissa Karuselli, jota
parhaillaan esitetään Kouvolan Teatterissa.

Uusimman tulemisen Liliom saa Helsingin Kaupunginteatterin suurella
näyttämöllä unkarilaisen Tamás Ascherin ohjaamana. Ascher on tunnettu
Suomessa aikaisemmista vierailuohjauksistaan mm. Kansallisteatterissa.

Ohjaajan työparina toimiva lavastaja Zsolt Khell on rakentanut suurelle
näyttämölle vaikuttavan esikaupunkinäkymän tai oikeastaan kaksi. Toinen
on tivolin takapiha, jättömaa, jota hallitsevat suuret putkirakennelmat
ja yläilmoissa kiitävä junanraide. Toinen on rähjäinen sisäpiha, jonka
piharakennuksessa hurmuri-renttu Liliom ja hänen nuorikkonsa saavat asua
Liliomin sukulaisten hoteissa. Györgyi Szakácsin suunnittelemien pukujen
ajankuva viittaa epämääräisesti jonnekin 1930-40-luvuille.

Köyhien ihmisten, työläisiäkin heikommassa asemassa olevien joukossa
siis ollaan. Kyse ei kuitenkaan ole naturalistisesta kurjuuskuvauksesta.
Molnárin ote on – etenkin Ascherin käsittelyssä – enemmänkin ironisen
humoristinen mutta toisaalta myös siinä mielessä pessimistinen, ettei
näytelmä usko kehitykseen. Karuselli ei kulje eteenpäin, pyörii vain
ympäri.

Kaupunkilaista tyttökulttuuria

Näytelmä alkaa tivolin takapihalla, missä nuoret piikaset, Mari (Miina
Turunen) ja Juli (Jonna Järnefelt) tulevat tivolista. Karusellinhoitaja
Liliom kiehtoo neitosten mieliä. Toinen tytöistä on juuri maalta tullut,
toinen jo osaa kaupunkilaistavat ja tuntee piikakulttuurin tärkeät
koodit eli sotilaiden arvoasteikon, ainakin suurin piirtein. Turunen ja
Järnefelt pelaavat hienosti yhteen ja rytmittävät toiminnan vetäväksi.
Riitta Havukainen karusellin emäntänä tuo tyttöjen rinnalle rehevän,
kypsän ja temperamenttisen naishahmon.

Martti Suosalon Liliomin astuessa lavalle tunnelma tihenee entisestään.
Karhea ja käheä Liliom kiinnostaa paitsi näyttämöllä olevia naisia myös
teatterinkatsojien. Miten miehelle käy ja miten käy naisille hänen
seurassaan? Suosalolla on näyttelijävirtuositeettia laajassa
mittakaavassa ja Liliom on erinomainen rooli taitojen käyttämiseen.
Osaaminen palvelee täysin roolin problematiikkaa eikä jää vain esityksen
koristukseksi.

Napakan alun jälkeen kohtaukset kuitenkin seisahtavat paikoilleen. Jari
Pehkonen Liliomin epämääräisenä kaverina ja Kristiina Elstelä talon
omistavana valokuvaajana tekevät hyvää ja sympaattista työtä, samoin
Petri Johansson Marin sulhasena, mutta siitä huolimatta vauhti tyssää.

Vaikka sata vuotta näytelmän kirjoitusajan ja nykyhetken välillä ei
olekaan haalistanut ihmiskuvia – Liliom ja häneen hullaantuvat tytöt ja
naiset löytyvät edelleen mistä tahansa lähiöstä – tuntuu vaikutus
kuitenkin draaman rytmityksessä: Molnár hidastaa siinä missä
nykydramaturgia tihentäisi.

Legenda-aineksesta uutta potkua

Väliajan jälkeen draama kuitenkin onnistuu yllättämään uudella
raikkaalla kulmalla, kun siirrytään tuonpuoleiseen. Lavastaja Khellin ja
Kari Leppälän valaisun loihtima ankara näkymä hivelee silmää ja
Antti Litja Liliomin tilille pistävänä notaarina saa näyttämön uudestaan
syttymään. Suosalo vetää tässä vaiheessa Liliomista esiin niin
armottoman näkemyksen, ettei paremmasta väliä. Loppujen lopuksi miestä
tulee kuitenkin sääli.

Huomionarvoista on, että Liliomin näyttelijäntyössä hallitaan suuren
näyttämön mittakaava. Suosalon, Järnefeltin kuin muidenkin vartalon
asennot, liikkeet ja tauot on taidokkaasti mitoitettu kertomaan
henkilöiden mielenliikkeistä ja olotiloista laajan katsomon perälle
asti. Erityisesti Suosalon elekieli kykenee näissäkin mittasuhteissa
välittämään jopa nyansseja.

Kirsi Peterin rakentama äänimaailma istuu erinomaisesti draaman lievän
ironiseen perusvireeseen ja onnistuu luomaan eloa liian kauan kestävien
näyttämövaihtojen ajaksi.

Ferenc Molnár: Liliom, suomennos Juhani Huotari, ohjaus Tamás Ascher,
lavastus Zsolt Khell, puvut Györgyi Szakács, valot Kari Leppälä, ääni
Kirsi Peteri. Ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterin suurella
näyttämöllä 28.10.2004.