Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Albert Speer

Jukka Kajava – Helsingin Sanomat – 7.2.2003

Mies, joka tuomittiin elämään

Helsingin kaupunginteatterin vaikuttavan teatteri-illan täydentää hieno käsiohjelma


Globaali vastuu velvoittaa myös Speer-näytelmän nykykatsojaa

David Edgar: Albert Speer, Hitlerin arkkitehti. Helsingin kaupunginteatterin suuri näyttämö. Suomennos ja ohjaus Kari Heiskanen,
lavastus Hannu Lindholm, puvut Maija Pekkanen, valot Mika Ijäs, ääni Eradj Nazimov, rooleisssa mm. Asko Sarkola, Kari Heiskanen,
Pertti Sveholm, Leena Uotila, Jukka Voutilainen, Kristiina Elstelä, Yrjö Parjanne, Milka Ahlroth, Kari Mattila, Petri Johansson,
Carl-Kristian Rundman, Heikki Sankari, Aarno Sulkanen, Tommi Rantamäki, Pekka Huotari, Sami Uotila, Helena Haaranen, Vappu
Nalbantoglu ja Henriikka Salo.

   

Moneen, moneen aikaan ei Helsingin kaupunginteatterin suuren näyttämön katsomossa ole istuttu siinä määrin halusta etukenossa
kuin Albert Speer -näytelmän lehdistöensi-illassa. Tämän tarinan minä tahdon tietää, tämän esityksen nähdä.

   

Tilausta kiinnostukseen on.

   

Viime vuosien tosiyritykset ovat olleet kaupunginteatterin suurella puolella pettymyksiä, Brechtin Puntila eräänlainen kesäjuhlat kaupunginteatterissa ja Kauppamatkustajan kuolemakin kummallisen sisäsiistiä ja fiiniä teatteria
Reko Lundánin ohjaamaksi.

   

Kaupunginteatterista kerrotaan, että Albert Speer on tällä hetkellä kysytyin ja myydyin näytelmä suuren puolen ohjelmistossa.
Aihe, kertomus Adolf Hitleristä ja hänen hoviarkkitehdistään Albert Speeristä, on toki sensaatiomaisuuttaankin kiinnostava, mutta kysymys on myös siitä, että yleisö haluaa muutakin kuin musikaaleja tai
farsseja.

   

Mikä parasta,
Kari Heiskasen ohjaustulkinta David Edgarin näytelmästä on mitä kunniallisinta teatteria, askeettista mutta tyylikästä lavastaja Hannu Lindholmin upeita kultaisia kotkia tai liikuttavia koivumetsiköitä myöten.

   

Eniten pelkäsin, että Albert Speer on lähes puhtaasti kahden näyttelijän, kahden diivan teatteria, mutta tähtien sotaa ei
syntynytkään. He antavat tilaa toisilleen ja muillekin. Kari Heiskanen tekee Hitlerinsä tyylikkään niukasti ja tarkasti ja
Asko Sarkola Speerin yhtä lailla minimissä, mutta intensiivisesti ja välittyvin tuntein sekä ajatuksin.

   

Vain toisen näytöksen alussa Spandausta vapautunut Speer on puherytmiltään muutaman tovin hurmurinäyttelijä Asko Sarkola,
mutta alleviivaus häviää tarinan uusien käänteiden myötä. Me ymmärrämme hänen Speeriään, miltei enemmän Sarkolan Speeriä kuin
Edgarin vastaavaa. Ihmisen läsnäolo täyttää tekstin aukot.

   

Näytelmä on kirjoitettu
siten, että ensimmäinen näytös, Speerin nousu ja kolmannen valtakunnan tuho ovat lähes pelkkää prologia toiseen näytökseen.

   

Vasta siellä teos pääsee asiaan, kysymyksiinsä ja vastauksiinsa, ja vasta siellä katsojakin osalliseksi teoksen temaattisesta
perusproblematiikasta. Alkaa kertomus miehestä, joka tuomittiin elämään. Vankilasta vapautuneen Speerin myöhemmät vaiheet
ovat draamaa. Hitlerin ja Speerin soidinvaihe jää lähinnä muutaman käänteen varaan.

   

Edgar ei osaa tai halua vastata kovinkaan perusteellisesti kysymykseen, miksi. Miksi juuri nämä kaksi ihmistä löysivät toisensa?
Teksti puhuu vallan häikäisystä ja 27-vuotiaan työttömän arkkitehdin ainutlaatuisesta tilaisuudesta muuttaa Saksa Germaniaksi.
Mutta onko tässä kaikki? Se pahuuden lumo, josta tässäkin näytelmässä on kysymys, jää lopulta uskon asiaksi.

   

Hitlerinsä Edgar on kirjoittanut kohtuullisen sivistyneeksi ja hyväkäytöksiseksi herramieheksi, joka luhistuu vasta, kun
muukin luhistuu. Teksti välttää hirviökliseet, mikä toki on sallittua, mutta se, mistä pitävä ja pitkä liitto syntyi, on hieman
mehutonta jurinaa.

   

Keskeisen teeman, vastuun, akselilla kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä nähty Michael Fraynin Kööpenhamina oli mielestäni parempi näytelmä, ihmissuhteissa ja niiden vaikutuksissa arvoihin ja tekoihin rikkaampi kuin David
Edgarin Albert Speer.

   

Tai ainakin sen alku.
Speerin toinen näytös puhkeaa tosiaankin väkevänä virtaavaksi draamaksi ja teatteriksi Speerin kulkiessa kohti viimeistä totuuttaan.
Sitä ihmettelen, ettei David Edgar ole liittänyt näytelmänsä palasia siitä ilmeisen taitavasti laaditusta puolustuspuheesta,
joka pelasti Speerin hirttotuomiolta. Tunnustetaan riittävästi, muttei tärkeintä -temppu tehosi Nürnbergissä tuomareihin.
20 vuotta Spandauta, ja henkirukka säilyi.

   

Vapauduttuaan 1966 Speer eli vielä 15 vuotta, menestyi kirjailijana, muistelijana, mutta uupui syyllisyytensä oivaltavana
ihmisenä.

   

En tiennyt, mutta en myöskään kysynyt, sanoo Speer näytelmässä. Ajatus tietenkin laajenee koko Saksan kansan, maailmankin
kokoiseksi, ja sen siivet kantavat myös tähän päivään. Jälleen maailma valmistautuu sotaan. Onko varaa olla tietämättä, välittämättä,
näytelmä kysyy juuri meiltä.

   

Speer kertoo
tarinansa, Spandau-vuosina kehittyneen tai kehitellyn niin sanotun totuutensa papille, jota Pertti Sveholm näyttelee hieman mahtipontisesti, mutta läsnäolevasti.

   

Tyhjä ja laaja tila täyttyy Heiskasen ohjauksessa muutenkin osaavasti, vaikka useimmat roolit ovat pelkkiä pistäytymisiä vaimoa
ja muuta perhettä myöten. Speerin näyttelijät tuntuvat olevan myös hengessä mukana kiintoisan näytelmän ulosajossa.

   

Muita isomman roolin on saanut Speerin ystävä, kollega ja omatunto Rudolf Wolters, jota Jukka Voutilainen näyttelee hallitusti ja lämpimästi. Vaimon pienessä roolissa Leena Uotila esittää elämän ja ajan kuluttamaa naista vaikuttavasti, samoin Aarno Sulkanen häviötä ennustavaa varusteluministeriä.

   

Milka Ahlrothin Eva Braun viehättää ja surettaa aidosti. Näyttelijä kantaa Maija Pekkasen suunnittelemia kauniita asuja elegantisti. Pekkasen osuus on tyhjän tilan tulkinnassa muutenkin ratkaiseva. Pukujen toteutus
päivittää Speerin selkeästi ja näyttävästi omaan epookkiinsa.

   

Kaupunginteatterin Albert Speer -ilta tarjoaa vangitsevaa ja haastavaa teatteria, eikä sitä paitsi pääty päätyttyään. Erinomaisesti
toimitettu 58-sivuinen käsiohjelma on aarre, olipa sitten kiinnostunut Albert Speerin elämänvaiheista tai juutalaisen huumorin
olemuksesta. Hinta viisi euroa. Erinomaista työtä Helsingin kaupunginteatterilta.