Arvio: Albert Speer
Puhutteleva näytelmä ymmärryksestä ja vastuusta
Albert Speer – Hitlerin arkkitehti
Helsingin Kaupunginteatteria on syytetty ohjelmiston kepeydestä. Liekö tämä ollut muuan syy siihen, että vuoden alussa suurella näyttämöllä sai ensi-iltansa Kari Heiskasen ohjaama näytelmä Albert Speer – Hitlerin arkkitehti.
Natsi-Saksan johtomiehistä Albert Speer (1905 – 1981) kuuluu vähiten tunnettuihin. Hänen elämänkaarensa on askarruttanut lukuisia kirjailijoita; Speer on ja pysyy arvoituksellisena.
Vaikka Speer liittyy kansallissosialisteihin kohta arkkitehdiksi valmistuttuaan, hän ei kuitenkaan ole tuolloin erityisen aktiivinen toimija puolueessa. Perustettuaan oman arkkitehtitoimiston hän alkaa kuitenkin saada natsipuolueelta yhä mittavampia töitä. Niiden myötä hän tutustuu Johtajaan.
Hitlerin persoonallisuus vaikuttaa voimakkaasti nuoreen arkkitehtiin; hän tavallaan lumoutuu diktaattorin mahtavista, Saksan kansan suurta tulevaisuutta maalailevista visioista. Hitler mieltyy Speerin arkkitehtuuriin ja kokee vuosien myötä tämän yhdeksi läheisimmistä uskotuistaan. Maailmanpalon riehuessa pahimmillaan Speeristä tulee Saksan varusteluministeri ja siten koko maan sotatalouden johtaja.
Vasta sodan käännyttyä Saksan tuhoa enteileväksi Speerin silmät avautuvat näkemään Hitlerin mielettömyyden. Speer asettuu vastustamaan Hitlerin poltetun maan strategiaa ja sabotoi tämän käskyjä.
Sodan jälkeen, Nürnbergin oikeudenkäynnissä, Albert Speer tuomitaan sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan 20 vuodeksi vankeuteen. Speer vapautuu vuonna 1966. Sen jälkeen hän julkaisee Kolmatta valtakuntaa käsittelevät muistelmansa, josta tulee Saksassa bestseller. Myöhemmin häneltä ilmestyy vielä vankilapäiväkirjat sekä tutkimus nimeltä Orjavaltio. Se analysoi natsihallinnon rakenteita yhden osallisen näkökulmasta.
Speerin oma kirjallinen tuotanto kuten myös Kaupunginteatterin esitys antaa Speeristä kuvan ristiriitaisena persoonallisuutena, joka yhtäältä tahtoo hyvää, mutta joka näkee ja ymmärtää maailmaa ympärillään omituisen rajoittuneesti. Vankilasta vapauduttuaan hän koettaa puhdistaa itsensä rikoksista kaameimmasta, kuuden miljoonan juutalaisen teloittamisesta. Yhä uudelleen Speer väittää, että hän ei ollut tietoinen keskitysleireistä ja niiden julmuuksista. Näytelmä viittaa siihen, että Speerin on täytynyt olla selvillä asiasta.
Kari Heiskanen rakentaa niin suuret kohtaukset kuin Speerin henkilökohtaisten tilitysten suvannot varmalla kädellä. Näytelmän koskettavuus lepää päähenkilön roolin varassa, ja Asko Sarkola näyttelee sen pienin elein, kuivahkosti mutta uskottavasti. Lähes 30 näyttelijän esityksessä muut roolit ovat taustaa ja kaikupohjaa.
Näytelmä jatkaa Helsingin Kaupunginteatterissa alkavana syksynä. Esityksellä on selkeitä kosketuskohtia omaan aikaamme, joten sen soisi saavan mahdollisimman runsaasti katsojia.
Albert Speerin tarina kytkeytyy läheisesti tunnettuun, suomalaisenkin kristikansan rakastamaan vaikuttajaan Dietrich Bonhoefferiin. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta hänen syntymästään. Tämä lahjakas saksalainen pappi oli noussut Hitleriä vastaan julkisesti vaaroista välittämättä, kouluttanut pappeja laittomasti ja auttanut juutalaisia pois maasta. Kolmannen valtakunnan johtajan uhmaaminen ei jäänyt huomaamatta: häneltä kiellettiin opettaminen ja saarnaaminen, hänen matkusteluaan rajoitettiin ja hänen seminaarinsa suljettiin. Sodan viime vaiheissa hänet teloitettiin Flossenburgin keskitysleirillä.
Bonhoefferin vankilakirjeiden julkaiseminen vuonna 1953 nosti hänet koko maailman tietoisuuteen. Hän oli taistelija, jolle mikään uhraus oikean asian puolesta ei ollut liian kallis. Vasta elämän täydellisessä tämän puoleisuudessa oppii uskomaan, hän kirjoitti vankilasta ystävälleen.
Kun Speer astui Kaupunginteatterin näyttämölle Boenhofferista julkaistiin jälleen yksi kirja. Elämäkerturina on tällä kertaa Elizabeth Raum.