Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Albert Speer

Margit Arvonen – Iltalehti – 7.2.2002


Taistelu totuuden kanssa


Helsingin Kaupunginteatterin näytelmä Speeristä

Hieno näytelmä. Se ei päästä katsojaansa vähällä vaan kysyy, kenellä on
oikeus vetäytyä syrjään?

Hitlerin suosikki Albert Speer (1905-81) oli kansallissosialismin johtavia
arkkitehtejä. Hän suunnitteli uljaalle Germanialle mahtipontista Berliiniä
ja oli Hitlerin valtakunnan lavastaja. Hänestä tuli myös poliitikko. Speer
oli varusteluministeri vuosina 1942-45. Hän vastasi Hitlerin
sotakoneistosta.

Nürnbergin oikeudenkäynnissä 1946 Speer myönsi vastuunsa pakkotyövoiman
käytöstä, mutta kielsi tienneensä mitään juutalaisvainoista. Monet
lähipiiriläiset Göringiä myöten tekivät Hitlerin tavoin itsemurhan
ennen tuomiotaan. Speer vapautui vankeudesta 1966.

Tämä taustaksi. Taustoja on hyvä hieman muistaa ennen näytelmän katsomista.
Ellei aihepiiri kiinnosta, näytelmä ei ehkä anna niin paljoa – ellei halua
pohtia ihmisen vastuuta ylipäätään.

David Edgarin näytelmä Albert Speeristä kysyy, tiesikö hän
juutalaisvainoista? Se valottaa ihmisen keinoja selvitä syyllisyydestä ja
pohtii jokaikisen ihmisen vastuuta.

Kari Heiskasen ohjaama ja suomentama näytelmä on hyvin jäsennelty.
Ensimmäinen puoliaika rakentaa Speerin viattomuutta. Toinen kyseenalaistaa
ja pakottaa katsojan kysymään omakohtaista kantaa. Miten monta kertaa
ihminen tietää vääryyttä tapahtuvaksi, mutta sulkee siltä silmänsä.

Hannu Lindholmin tehokkaat lavasteet korostavat natsismin mahtipontisuutta,
vallan mahtia.


Heiskasen ja Sarkolan näytelmä

Heiskanen tekee tehokasta työtä Hitlerinä. Hän ei ole pelkkä karikatyyri,
kaiken pahan ruumiillistuma.

Tämä on Heiskasen ja Speerin roolin tekevän Asko Sarkolan näytelmä.
Sarkolalle rankka rooli, mies on koko ajan näyttämöllä. Uskottavia
molemmat.

Heiskasen ja Eva Braunin sekä Speerin tyttären Hilden roolit näyttelevän
Milka Ahlrothin äänenkäyttö on omaa luokkaansa. Pertti Sveholm on
sympaattinen armahtavana ja sovitusta tähdentävänä pappina.

Natsismi oli teatraalista, tämä esitys taas ei. Se keskittyy olennaiseen.
Tehokkaaseen puheteatteriin alleviivaamaan sitä, mistä on kyse. Vastuun
ottamisesta vai silmien sulkemisesta?

Kaupunginteatterin Speerissä kauna loistaa poissaolollaan, siinä ei
syntipukkeja tehdä.