Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Albert Speer

Ville Blåfield – Ilta-sanomat – 7.2.2003


Albert Speer on ammattityötä

Helsingin Kaupunginteatterin suuri näyttämö on katettu klisein. Katosta
laskeutuu punaisia hakaristilippuja, valkokankaalle heitetään
shokkifilmejä toisen maailmansodan keskitysleireiltä: alasti hytiseviä,
teloitustaan odottavia juutalaisperheitä.

Ahdistava, tuttu kuvasto toimii lavastuksena eilen Suomen
kantaesityksensä saaneelle brittikirjailija David Edgarin näytelmälle
Albert Speer.

Nimihenkilö antaa teeman koko näytelmälle: valehteliko Hitlerin entinen
varusteluministeri ja luottoarkkitehti, kun hän sodan jälkeen vannoi
olleensa täysin tietämätön juutalaisten teloituksista?

Minä olisin voinut tietää, minun olisi pitänyt tietää, mutta minä en
tiennyt, kuului Speerin kuuluisa puolustus, jota Edgarin näytelmäkin
toistaa.

Teksti on oikeastaan trilleri, jännitysnäytelmä. Verkko Speerin ympärillä
kiristyy, ja lopulta totuus puristetaan Asko Sarkolan tulkitsemasta
arkkitehdista ulos.

Näytelmän on Kaupunginteatterille suomentanut ja ohjannut Kari Heiskanen.
Hän myös näyttelee keskeisen Adolf Hitlerin roolin.

Rooli on monimutkainen, sillä diktaattori esitetään melko inhimillisessä
valossa. On helppo ymmärtää, että nuori Speer lumoutuu Edgarin ja
Heiskasen luomaan Hitleriin. Hän on tulisieluinen idealisti, mutta myös
loistava seuramies.

Heiskanen on taitava. Hänen Hitlerinsä on uskottava ja paikoin
ymmärrettäväkin, mutta myös puistattava, pelottava, hurja.

Sarkolan Speer on kovasti Sarkolan näköinen. Inhimillisyys ja
vähäeleisyys roolityössä korostavat yhtä näytelmän teemoista: moraalisen
vilpillisyyden mahdollisuutta meissä kaikissa. Illan mittaan vähäeleisyys
uhkaa kuitenkin latistua monotonisuudeksi. Olisiko rooliin voinut ladata
vielä tummempia sävyjä?

Hitlerin lisäksi Speerin omantunnonkamppailun peileinä toimivat Pertti
Sveholmin varmalla kädellä tekemä vankilapastori sekä Jukka Voutilaisen
tulkitsema Speerin läheinen ystävä.

Nämä neljä, Heiskanen, Sarkola, Sveholm ja Voutilainen, ovat
Kaupunginteatterin suurproduktion selkäranka. Kaikki tekevät hienot
roolit, vähäeleinen Sarkolakin.

Viides kantava elementti on Hannu Lindholmin lavastus. Suuresta
näyttämöstä otetaan kaikki irti.

Edgarin teksti on puhetta, puhetta, puhetta. Siksi sen tekeminen suurelle
näyttämölle on haasteellista. Heiskasen ohjaus onnistuu: näytelmä on
massiivisten kulissien keskellä intiimi.

Puhetta kestää kolme tuntia, joten kevyt paketti Albert Speer ei ole.
Intensiteetti kuitenkin säilyy näytelmän vaikuttavaan loppuun asti.