Arvio: Henki
TEATTERIA YLIOPISTOMILJÖÖSTÄ
Helsingin teattereissa sai maaliskuun lopussa ensi-iltansa kaksi yliopistomiljöistä kertovaa näytelmää, joissa ruoditaan tieteen ja elämän, taiteen ja totuuden suhteita.
Helsingin kaupunginteatterissa esitettävä Margaret Edsonin kirjoittama Henki -näytelmä luotaa syöpään sairastuneen kirjallisuuden professorin viimeisiin viikkoihin, jotka hän viettää teknisessä sairaalamiljöössä. Tämä Pulitzer -palkittu näytelmä on herättänyt huomiota erityisesti kuvauksellaan kuolemisen ankarista ehdoista nyky-yhteiskunnassa. Professori Vivian Bearing on John Donnelle omistautunut kirjallisuudentutkija, jonka elämässä kaikki muu on ollut toisarvoista karriäärin rinnalla. Näytelmässä kuvataan takautuen hetkiä päähenkilön elämästä – opiskeluaikaisia keskusteluja opettajien kanssa, säkenöiviä luentoja ja tuokioita keskusteluista oppilaiden kanssa. Näistä kohtauksista välittyy paitsi Vivian Bearingin täydellinen uhrautuminen alalleen myös ylemmyydentunne ja tunneköyhyys. Bearingin hahmoa voikin tulkita klassisen Faust -myytin valossa, jossa tiedosta maksettava kallis hinta johtaa muiden arvojen menetykseen. Kuolinvuoteellaan Bearing on kuitenkin samassa epätietoisuuden tilassa kuin kuka tahansa meistä – tai ehkä pahemmassa.
Näytelmä antaa akateemisesta maailmasta lohduttoman kuvan. Yhtä kolleegaa lukuunottamatta tämän mainetta niittäneen yliopistonaisen luona sairaalassa ei vieraile ketään ja hän jakaa viimeiset hetkensä sairaalahenkilökunnan kanssa. Kuolinvuoteellaan Bearing myös kuvittelee laitoksensa tilannetta kuolemansa jälkeen, ja hänen makaabereista pohdinnoistaan paljastuu työtovereiden peitelty mutta täydellinen tunteettomuus häntä kohtaan. Enemmän kuin erityisesti tiedeihmisen kuvauksena näytelmän ohjaaja Milko Lehto pitää kuitenkin tätä näytelmää liian pitkälle viedyn erikoistumisen ja yhden asian vangiksi jäämisen kritiikkinä. Näin Bearingin kohtalo Lehdon mukaan näyttää kuinka vääristynyt länsimainen kulttuuri voi olla korostaessaan yksipuolisesti ratioon perustuvaa järkeä ja aliarvioidessaan tunteita ja ruumiillisuutta.
Näytelmästä voi kuitenkin löytää myös aineksia ihmisen yleisemmän metafyysisen tilanteen hahmottamiseen. Kuten näytelmässä useaan kertaan väläytellyn Donnen soneetissa sanotaan ihmisen epäkiitollinen rooli maailmankaikkeudessa on huojua epäuskon ja pelastautumisen mahdollisuuden välimaastossa:
Jos myrkylliset maalajit, jos sen puun
Jonka hedelmät meidät kuolemattomat
Kuoloon syöksi, jos käärmeet katalat
Kadotus säästää, voi! Miksi minua ei?
Miksi järki, tahto, lahjat syntymän,
Saman synnin minussa tekevät raskaammaksi?
(Sonetti IX Pyhistä soneteista, suom. Alice Martin)
Ohjaaja Milko Lahden mukaan metafyysisiä kysymyksiä herätelleessään näytelmä jättää ne kuitenkin avoimeksi; jokaisen katsojan itsensä vastattavaksi.
Vivian Bearingin tarina paljastaa jotakin olennaista naisen asemasta traditionaalisessa tiedeyhteisössä, jossa menestyksen hinta on ollut naiseuden emotionaalinen ja seksuaalinen tukahduttaminen. Ruotsalaisen Teatterin kahden naisen kohtaamisesta kertovassa Ditt livs historia -näytelmästä paljastuu naisen asema paitsi tiedeyhteisössä myös kirjallisessa instituutiossa. Menestyskirjailija Donald Marguliesin näytelmä sijoittuu Manhattanille Ruth -nimisen kirjallisuuden professorin yksityisasuntoon. Näytelmän avaa Ruthin ja nuoren kirjallisuuden opiskelijan Lisan kohtaaminen, josta ilmenee Lisan palvova, pelonsekoinen kunnioitus tunnettua opettajaa kohtaan. Palvovasta ihailusta liikkeelle lähtenyt suhde muuttuu vähitellen kollegiaalisemmaksi, jossa Ruth kuitenkin esiintyy ohjaavana opettajana ja kaiken hallitsevana besserwisserinä. Yksityiskohtaiset keskustelut Lisan kirjoittamista fiktiivisistä kirjoituksista alkavat kantaa vähitellen hedelmää, ja näytelmän käännekohta on kohtaus, jossa Lisan ensimmäinen tarina julkaistaan lehdessä. Tämä tapahtuma muuttaa näytelmän ihmissuhdeasetelmaa, sillä tästä lähtien Lisalle ei enää riitä ihailevan oppilaan rooli ja hänen intentionsa alkavat suuntautua selvästi muualle. Pitkissä, intiimeissä keskusteluissa Ruth oli johdattanut Lisaa menneisyyteensä ja hän oli myös kertonut tarkoin varjelemansa salaisuuden rakkaudestaan juutalaiseen runoilijaan. Tämän kanssa koettu epäonnistunut rakkaussuhde oli traumatisoinut hänen myöhemmät ihmissuhteensa. Lisa kirjaa nämä luottamuksellisiksi tarkoitetut keskustelut ja saa ne julkisuuteen menestyvänä kirjana, minkä myötä naisten ystävyyssuhde katkeaa. Jukka Kajavan ohjaus tuo terävästi esiin näytelmän draamaattisen jännitteen, jossa ihmissuhdekuvio vaihtuu Ruthin ja Lisan välisissä dialogeissa kuuden kohtauksen aikana.
Näytelmä valaisee eettisiä kysymyksiä molempien naisten kannalta mutta varoo yksioikoisten tuomioiden jakamisen. Valitessaan Lisan ystäväkseen ja uskotukseen Ruth tekee virheen ylittäessään opettajan roolin rajat joskin hänen vaikutuksensa Lisan myöhemmälle elämälle on luultavasti positiivinen. Lisan motiivit muuttuvat näytelmän aikana. Vaikka hänen opettajaansa kohtaan tuntemansa ihailu on alunpitäen aitoa, heidän välisensä asetelma saa hänet vähitellen omaksumaan kyynisiltä vaikuttavia menettelytapoja irrottautuakseen suojatin roolistaan. Ehkä enemmän kuin näiden kahden naisen suhteesta tässä ihmissuhde-episodissa onkin kyse manhattanilaisasuntoon vaikutuksensa ulottuvista kustannusmaailmasta ja medioista, jotka janoavat uusia tarinoita paljastuksineen.
Leena Eilittä
Yliopisto -lehti 9/01