Arvio: Henki
Korskeuden kuolema
”…Jos käärmeet katalat / kadotus säästää, voi! miksi minua ei? / Miksi järki, tahto, lahjat syntymän, / saman synnin minussa tekevät raskaammaksi? / Ja kun armo on helppoa, ja kunniaksi / Jumalalle, miksi uhkaa hän?”
(Ote John Donnen IX sonetista, suom. Alice Martin).
Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä runsas viikko sitten ensi-iltaan tullut Margaret Edsonin moniulotteinen näytelmä Henki ei saanut kovin suotuisaa lähtöasetelmaa; maan valtalehden teatterikritiikki pelästytti joukon potentiaalisia katsojia. Osan perustellusti, mutta osan varmasti aiheetta. Älyllisyydellä tunteet sivuuttavan, oxfordilaisittain sivistyneen kirjallisuudentutkijan arvoissa väistämättömän lopun edessä tapahtuvasta murroksesta kertova Henki on vakava näytelmä, muutenkin kuin juuri tämän teatterin ohjelmistoon.
Mutta ei ahdistava, saati musertava, vaikka parantumattomasti sairaan lähelle tuokin. Väistämätön, kuolema, on näytelmässä kuitenkin monin keinoin etäännytetty – katsoja-kuulijaa ”armahtaen”. Etenkin ensimmäistä jaksoa leimaakin lähinnä päähenkilön, lyriikan professori Vivian Bearingin verbaalisella ja älyllisellä virtuositeetilla leikittely, jota kansankielellä toki myös saivarteluksi voidaan kutsua. Englannin 1600-luvun alun runouden upean näytteen, John Donnen Pyhien sonettien, sisällönanalyysi, close reading on nautittavaa. Briljanttia tekstiä, briljantisti esitettynä.
Sitä paitsi se myös palvelee näytelmää. Geniuksen omnipotenssin harha on oleellinen osa kehityskaarta, päähenkilön henkistä kasvua, korskeuden kuolemaa. Kuin varmuuden vuoksi ohjaaja on vielä vienyt ahdistusta vähentävän loitontamisen komediaa läheneväksi tyypittelyksi, pahimmillaan korniuteen asti. Potilaan ihmisarvon kyseenalaiseksi tekevän ”hoidon” rutiinikäytäntöjen onttous tosin ei liene kovin kaukana sairaaloiden todellisuudesta.
Lopun lähestymisen kuvaamisessa autenttisuutta on hienotunteisesti suorastaan vältetty. Sairaan todellisuutta vastaava uupuminen ja viiltävä lipuminen kauemmas on jätetty pois. En silti suosittele näytelmää kenelle tahansa. Mutta kenelle tahansa ajattelevalle ihmiselle, joka on asennoitunut ja virittäytynyt oikein. Kuolema sinänsä kuuluu hänenkin elämäänsä.
Teksti: PERTTI PIISPANEN
Margaret Edson: Henki (Wit). Pohjoismainen kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterissa 29.3.2001. Suomennos Kersti Juva, ohjaus Milko Lehto, lavastus Oskari Torvinen, puvut Maija Pekkanen, pääroolissa Miitta Sorvali.