Arvio: Ne kahdeksan valittua
HETI LISÄÄ!
Maa on terve ja voimissaan silloin kun se pystyy käymään käsiksi lähimenneisyytensä vaikeisiin aikoihin ja ratkaisuihin, repii rupia, haluaa keskustelua ja parantua. Suomi on, alkaa olla.
Heikki Ylikankaan kirjoittama näytelmä Ne kahdeksan valittua kuvaa prosessia, joka sai Suomen luovuttamaan kahdeksan juutalaispakolaista saksalaisille syksyllä 1942. Vain yksi heistä, Georg Kolman, selvisi hengissä Auschwitzista.
Kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä on valtavan intensiivinen. Katsomo tietää, että nyt ollaan perimmäisten asioiden äärellä, ilman täyttää kiihkeä halu tietää ja ymmärtää. Ylikankaan teksti kertoo valtionjohdosta puun ja kuoren välissä, saksalaisten kiristyksestä: luovuttakaa muutama juutalainen, vastineeksi saatte viljaa ja öljyä nälän näännyttämälle kansalle.
Näytelmässä kukaan suomaisista ei ole paha – saksalaiset ovat – eikä pyhä. He kamppailevat olosuhteiden puristuksessa, presidentti Risto Ryti, Valpon päällikkö Arno Anthoni, sisäministeri Toivo Horelli, armeijan valvontaosaston päällikkö Paavo Kastari, ja myös neuvostovakooja Kerttu Nuorteva ja kirjailija Hella Wuolijoki tahoillaan
Aihe on sellainen, että muutaman oppituntimaisen osuuden nielee osana sitä, ja näyttelijöitä kiittää niukkuudesta, kyvystä karsia olennainen esiin ja astua rooleihin pelotta, Hannu Lauria, Kari Mattilaa, Heikki Sankaria, Jari Pehkosta ja muita. Pelkistetty ohjaus on nuoren Milko Lehdon.
Kotiin tultua on pakko ryhtyä kaivamaan lisää tietoa: mitä sen jälkeen tapahtui?