Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Miss Saigon

Jukka Kajava – Helsingin Sanomat – 28.2.2004

Musikaalityyli hallittiin myös Saigonin
ensi-illassa

 

Asiat olivat kohdallaan myös Miss Saigonin
ensi-illassa. Siellä pääsi valoihin Helsingin kaupunginteatterin megasatsauksen
vaihtoehtomiehitys.

   Eroa on, muttei välttämättä jomman
kumman eduksi. Ne erot tulevat persoonista, esittäjistä, kun taas itse esityksen
kulku on tarkasti suunnitelmansa mukainen kaikissa
miehitysvaihtoehdoissa.

   Ja laulut, ne ovat viimeisen päälle
trimmattuja ja osattuja vahvoja kuoro-osuuksia myöten. Tanssit tulvivat
energiaa.

   Jennie Storbackan eli
Kim kakkosen ja Mika Turusen duetot ovat huikeita.

   Turunen on Chrisinä lähinnä
sympaattinen naapurinpoika ja ihmissuhdetohelo, Storbacka Kiminä enemmänkin
suloinen lapsi kuin naiseksi ja äidiksi kasvava henkilö, sillä tavoin erilainen
kuin keskiviikkoisen lehdistöensi-illan Sanna Majuri.

   Sami Uotilan
pahiksesta löytyy myös lempeyttä, jopa rakkauttakin. Tove
Wingrenin
Ellen kätkee tuskaa ja pettymystä taitavasti. Sören
Lillkungin
sutenööri hallitsee monisyisen hahmonsa väkevästi, niin myös
Sami Hintsanen Johninsa.

   Miss Saigon -esityksen
riipaisevin hetki löytyy aivan lopusta.

   Pieni poika kulkee pientä
matkalaukkuaan kantaen läpi loputtoman näyttämön, vilkaisee vielä kerran
äitiään, mutta jatkaa kohti isää, kohti Amerikkaa.

   Robin Haapavaara on syötävän
koskettava ja liikuttava kolmivuotiaana Tamina.