Arvio: Aikuisten joulukalenteri
Tanssiryhmä tarjoilee kilttiä mutta toimivaa terapiaa joulun kolhimille aikuisille
Painaako taakka selkää, rasittaako joulustressi? Ei hätää, jouluterapeutti Leo-Matti ”Aivo” Kurkiainen auttaa! Joulun aiheuttamista henkisistä vaivoista ei tarvitse enää tyytyä vain kärsimään hiljaa, sillä traumoihin on nyt tarjolla ainutlaatuista, eheyttävää jouluterapiaa Helsingin kaupunginteatterin Pienellä Näyttämöllä.
Esityskuvauksen ja viime kevään Jemina Show:n perusteella odotin Helsinki Dance Companylta eli kaupunginteatterin tanssiryhmältä räväkkää show’ta, jossa joulukliseet saisivat erittäin kylmää kyytiä ja hyvän maun rajoja koeteltaisiin. Näihin odotuksiini nähden Aikuisten joulukalenteri hiihtelee yllättävän tuttuja ja turvallisia latuja, vaikka toki ironisella käänteellä. Ylilyönneistä ei ole vaaraa, ja joululaulutkin soivat enimmäkseen varsin perinteisinä. Toisaalta hyvä niin: kiltti mutta erittäin viihdyttävä ja lämminhenkinen show sopii iltojen iloksi monenlaisille katsojille. Esitys aukeaa vaivattomasti heillekin, joille tanssi on vielä tuntematonta aluetta.
Illan aikana availlaan joulukalenterin luukkuja, joista paljastuu erilaisia terapiatehtäviä. Pähkinänsärkijä, Lucia-neito, Joulun Taika, Joulutonttu, Joulukuusi, Tiernapoikien tähdenpyörittäjä Mänkki, Jouluenkeli ja Joulupukki heittäytyvät avuliaasti Kurkiaisen asiakkaiksi ja avustajiksi. Avautumisnallen innostamana Joulupukki (Mikko Vihma) tilittää suoraan sohvalla siitä, miten rankkaa on painaa duunia kellon ympäri. Kuulemme muutenkin eräiden jouluhahmojen tarinoista uusia puolia. Heidi Naakka on erinomainen etenkin härskinä italialaisena Lucia-neitona.
Välillä pyörähdetään trooppisiin tunnelmiin, ja satavuotiasta Suomea muistetaan yhdessä improvisoidulla koreografialla. Pikkujoulut eivät tietysti suju toilailuitta. Joulusiivous odottaa tekijäänsä, mutta pystyisikö pölynimuria pakenemaan vielä?
Luukut avautuvat ripeässä tahdissa, ja klisee toisensa jälkeen pääsee taitavan terapiaryhmän syyniin. Esitys päättyy hieman töksähtäen, enkä ainakaan itse heti tajunnut, että oho, tämä tosiaan on nyt tässä. Toisaalta se kertoi myös siitä, että katsomossa aika suorastaan lentää, ja show’ta olisi mieluusti katsonut pidempäänkin, mikä on aina tietysti hyvä merkki.
Erityisesti ihailen sitä, miten monipuolisesti lahjakkaita esiintyjät ovat. Lavalla tanssitaan, lauletaan ja näytellään ihastuttavasti ja aidosti.
Terapiassa huomioidaan eritoten stressaantuneet perheenäidit ja pinna kireällä kiistelevät pariskunnat. Jouluun kohdistuvista odotuksista ja niiden toteutumattomuudesta olisi voinut ammentaa vielä syvällisemmin ja monipuolisemmin sisältöä. Osa jouluun liittyvistä ahdistavista asioista taitaa tosin olla sellaisia, ettei niitä voi yhdistää näin kepeään iloitteluun, ellei halua samalla vaihtaa tyylilajia ja tunnelmaa.
Aikuisten joulukalenteri osallistaa yleisöä lempeästi ja tarkoituksenmukaisesti. Esityksen konseptin ja koreografian laatinut Jyrki Karttunen luotsasi jouluterapeutti Kurkiaisena katsojat asiantuntevasti läpi terapiasessioiden. Pääsimme heittelemään pehmoleluja, huutamaan ja tanssimaankin. Yleisön mukaan ottaminen oli oikein hyvä ratkaisu, ja ainakin ensi-illassa jengi lähti siihen ihailtavan hyvin.
Puvustus-, maskeeraus- ja kampaustiimit ovat jälleen saaneet revitellä. Joulukuusi (Tiina Peltonen) on mahtava ilmestys eri asuissaan. Metalliväreissä kimaltava tonttu (Mikko Paloniemi) taas on tuunattu hauskasti nykyaikaan. Myös perinteisen Joulupukin asun alta paljastuneet, osuvat työmiesvaatteet kirvoittivat yleisöltä kunnon naurut. Show on ylipäätään visuaalisesti antoisa myös lavastukseltaan ja valaistukseltaan. Pyörivä lava lisää Kurkiaisen terapiaan vielä lisää kierroksia.
Tanssista kenties vaikuttavimpana hetkenä jäi mieleen Pähkinänsärkijän eli Jyrki Kasperin keveä ja kaunis soolo pehmolelujen keskellä. Vauhdikas katutanssihenkinen yhteiskappale dj:neen puolestaan pisti jalan naputtamaan tahtia myös katsomossa, ja leikki Tonttujen jouluyön tiptap tiptap -tahtiin oli kaikessa loppuvaiheen hulluudessaan hieno. Ylipäätään ihastuin taas siihen, miten monenmoista koreografiaa ja liikettä yhdessä teoksessa pääsee näkemään – aivan niin kuin viime keväänä näkemässäni Jemina Show’ssa.
HDC:n tarjoilema terapia on juuri sellainen piristys, mitä synkkiin ja lumettomiin iltoihin varsinkin marraskuussa kaipaa. Valitsin Aikuisten joulukalenterin etukäteen myös yhdeksi syksyn kulttuuritärpeistäni.
Lempeä sanoma siitä, että jouluun voi valmistautua muutenkin kuin raatamalla itsensä puolikuoliaaksi, hoivaa loputtomien tehtävälistojen alle rutistuvan mieltä. Tulee mieleen marttojen vanha viisaus, jonka mukaan kaapit kannattaa toki siivota, jos aikoo viettää joulunsa kaapissa. Muuten ei ole niin justiinsa, jos imurin heilutus jää aiottua vähemmälle ja joulukortit askartelematta tai aattona juhlapöydässä ei ole viittä itsetehtyä juureslaatikkoa.