Saavutettavuustyökalut

Tervetuloa teatteriin – turvallisesti! Tutustuthan huolella ohjeistuksiimme Turvallisesti teatteriin -sivustollamme!
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Bolla

Anne Välinoro – Kulttuuritoimitus – 14.9.2021

Helsingin Kaupunginteatterin Bolla on äärimmäisen tiivis ja ripeä tiivistys kirjasta, jossa tunteilla on isoin tila

Kissani Jugoslavia -kirjassa Pajtim Statovci, jugoslavialaissyntyinen kirjailija, käsitteli miesten välistä rakkautta.

Kirjailijan toinen teos, Finlandia-palkittu Bolla pureutuu niinikään miesten väliseen kiellettyyn rakkauteen. Nyt se muuttaa perhedynamiikkaa ja kahden miehen elämän peruuttamattomasti.

Helsingin Kaupunginteatterin Pienelle näyttämölle Bollasta tehty näytelmäsovitus on Tuomas Timosen käsialaa. Se on äärimmäisen tiivis ja ripeästi etenevä näkemys kirjasta, jossa tunteilla on isoin tila.

Päähenkilöt Arsim ja Milos ovat Jugoslavian hajoamissotien etnisiä osapuolia samalla kun he ovat rakastavaisia. Arsim on albaani ja Milos serbi.

Arsim elää kaksoiselämää. Hänellä on vaimonsa. Heille syntyy lapsia, mutta samalla rakkaus Milosiin pysyy. Milos on lääketieteen opiskelija. Arsimin intohimot ovat kirjallisuudessa.

Milja Sarkola ohjaajana katsoo lähelle näiden nuorten miesten tunnemaailmaa. Lavastus – pyörivä näyttämö, jossa ollaan kahdessa kodissa yhtä aikaa – toimii erinomaisesti.

Miehet kohtaavat kahvilassa ja tunnistavat toistensa herkkyyden ja seksuaalisen suuntautumisen välittömästi. Seuraava tapaaminen on väistämätön.

Siitä seuraa syvä rakkaussuhde.

Näytelmän toteutuksessa miesten syvää kiintymystä ja fyysistä suhdetta näytetään niin kuin sitä katsoisi ikkunasta. Rakastelukohtauksissa on käytetty apuna koreografia. Näkymä on kaunis ja kestää päivänvalon.

Perhe kasvaa, tunne pysyy

Itse tarina on loputtoman surullinen niin kuin Jugoslavian hajoamissodatkin, joissa 300 000 ihmistä menehtyi.

Kosovon sota oli osa näitä hajoamissotia. Milos päättää lähteä sotaan ja hänen mielensä horjuu. Ja lopulta hän särkyy kaiken tuskan, kidutuksen, kärsimyksen ja epäoikeudenmukaisen näkemisestä.

Arsim perhekuntineen valitsee pakon sanelemana maasta paon.

Perhe on kasvanut eikä hänellä ole mitään muuta mahdollisuutta kuin jatkaa elämäänsä. Jessica Grabowskyn tulkitsema Ajshe, Arsimin puoliso, on loputtoman lojaali ja kunniantuntoinen. Hän pitää perheen kasassa, hyväksyy ja peittää miehensä suhteet – jopa sen, että Arsim erehtyy hakemaan seksisuhdetta alaikäisen kanssa.

Arsim vangitaan, mutta tämänkin Ajshe peittää lapsiltaan ja sukulaisilta.

Sodan totaalisuus ja tapa muuttaa ihmistä, jopa rakkautta, on esityksessä hyvin läsnä. Ei ole mitään mahdollisuutta paeta.

Ei ole mahdollisuutta paeta rakkautta muttei myöskään sitä, miten sota vääristää ja pakottaa ihmisen toiseksi.

Arsim ja Milos ovat jo toisia, yhteiskunnan ulkopuolista, kun tarina alkaa 1990-luvun alkupuolella. He ovat sitä Bollaa itsekin mikä on tarinan nimi.

Bolla on toisten silmissä paha, paholainen, piru, ulkopuolinen, merkitty, karkotettava, väärä. Ja lopulta hämärään menevä.

Lankeemus olla kaunis

Kokonaisuutena näytelmä on upea keskustelu sisäisen dialogin, äänimaailman ja ihmisten välillä. Mikko Kauppila, Aikuisista tuttu näyttelijä, on Milosina herkillä koko ajan.

Koko hänen olemuksestaan ja varsinkin kasvoistaan näkyy, miten tuska voi muovata ihmisestä herkän kuin enkeli ja niin epäinhimillisen kuin rikottu ihminen voi olla.

Samuli Niittymäen Arsimin tehtävä ja lankeemus on olla komean kaunis. Hän ei voi paljastaa itseään, ja kun hän viimein sen tekee, häntä ei tunnusteta siksi rakastavaksi mieheksi, joka hän haluaisi olla.

Se kolmas roolihahmo on Aleksi Sauran äänimaailma, jossa on kaikuja Jugoslavian alueen kansanmusiikista, mutta sen syke on surullinen raastavaa. Äänimaailma leikkaa kiinni ihmisen puheeseen ja erottaa heitä toisistaan tai vahvistaa sitä mitä he sisimmässään ajattelevat.

Kirkas fokus

Milja Sarkola on onnistunut tiivistämään katsojan näkökulman niin, että tämän ei tarvitse missään kohtauksessa miettiä mikä on tärkeää. Fokus on selvä. Keskustelu äärimmäisen vaikeissa ja kiusallisissa tilanteissa tulee iholle ja jää kaikumaan pitkäksi aikaa mieleen.

Niin kuin haluamme olla oikeita, kunnollisia ja kunnioitettavia, haluamme olla myös rikkinäisiä. Surkeita, hajalla, petettyjä ja tyhjiä – se tässä esityksessä näkyy.

Sivurooleissa Jouko Klemettilä ja Ursula Salo ovat vanhempia; lääkäri, vuokraisäntä, poliisi, opettaja, rehtori, vanginvartija.

Heillä on kaikilla tärkeä sija päähenkilöiden elämässä. Heitä ei esitetä kärjistetysti ja he toimivat omalla tavallaan järkevästi ja mielestään hyvin.

Otto Rokka nuorena rakkautta kaipaavana poikana haluaa edes hetken tuntea olevansa kiiltokuva, jota kaivataan. Lopputulos on katastrofi.

En ole lukenut Statovcin kirjaa ja siksi pystyin hahmottamaan teoksen näyttämöllisen toteutuksen nopeasti. Teatterin tehtävä ei ole toistaa sitä mitä romaanissa lukee. Tässä muodossa Bolla toimii näyttämöllä erinomaisesti.

Bollan esitykset ovat syksyltä loppuunmyytyjä. Katsomorajoitusten helpottaessa esityksiin saadaan lisää paikkoja.