Saavutettavuustyökalut

Arvio: Dancer in the Dark

Maria Säkö – Helsingin Sanomat – 3.9.2024

★★★★

Dancer in the Dark tuotiin elokuvasta teatteriin, ja sen pää­osan­esittäjä on käsittämättömän hyvä

Dancer in the Darkin traagisessa pääosassa lähes sokeana Selmana nähdään loistava Lumi Aunio, joka ei kärsi vaan taistelee.

…….

Lumi Aunio hohtaa alusta saakka ylimaallista valoa, tarkoituksellisen nuhjuisesta ulkomuodostaan huolimatta. Hänen esittämänään Selma leijuu tilanteensa yläpuolella, muttei pyhimysmäisesti, vaan pysyy inhimillisenä. Kärsimysnäytelmän sijaan tarjotaan pontevasti oikeuksiensa puolesta kamppailevan ihmisen kuva. Siinä mielessä teos vaikuttaa jopa feministiseltä tulkinnalta verrattuna von Trierin nöyryytyskuvastoon.

…….

Sivuhenkilötkin loistavat, näyttelijäntyö ja laulu soljuvat saumattomasti tanssin kanssa yhteen.

…….

Ja yksi hehkuu ylitse muiden.

On aivan käsittämätöntä, miten rennosti ja pusertamatta Aunio koko ajan lisää kierroksiaan, volyymiä lauluun, laajuutta ja syvyyttä hahmoonsa. Ja aina kun luulen, että nyt on lakipiste saavutettu, tulee uusi taso. Kaikki tämä ilman minkäänlaista puserrusta tai pakotuksen tunnetta. Aunio avaa väylän ikiaikaiseen suruun ja rakkauteen.

LÄS HELA RECENSIONEN HÄR