Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Den besynnerliga händelsen med hunden om natten

Sanna Kangasniemi – Helsingin Sanomat – 4.10

★★★★★

Paavo Westerberg ohjasi Lilla Teaterniin hurmaavan mysteerin surmatyöstä alkunsa saavasta rohkeudesta – ”Kaikki osa-alueet ovat priimaa”

Den besynnerliga händelsen med hunden om natten sai ensi-iltansa Lilla Teaternissa lauantaina ja vakuutti HS:n kriitikon Sanna Kangasniemen, joka antoi esitykselle viisi tähteä.

Brittiläisen Mark Haddonin romaani Yöllisen koiran merkillinen tapaus (The Curious Incident of the Dog in the Night-Time, 2003) voitti lukuisia palkintoja ilmestymisensä jälkeen. Samoin kävi Simon Stephensin romaanin pohjalta kirjoittamalle näytelmäkäsikirjoitukselle, joka 2013 sai muun muassa Olivier Awardsin parhaana uutena näytelmänä. Näyttöjä laadusta siis piisaa.
Vaan miten käy ruotsinkielisellä näyttämöllä?
Käy jättebra, tosi hyvin. Se selvisi lauantaina, kun Paavo Westerbergin ohjaus Den besynnerliga händelsen med hunden om natten sai ensi-iltansa Lilla Teaternissa.

Westerbergin ensimmäinen ruotsinkielinen ohjaus on paitsi hieno tulkinta Haddonin romaanista, myös täysipainoisen nautittavaa teatteria, jossa kaikki osa-alueet ovat priimaa ja balanssissa keskenään.

Yleisö – joka saa ihanasti täyttää katsomon jokaisen paikan – näkee Sven Dahlbergin lavastuksen jo saapuessaan saliin. Maitolasiset pleksit muodostavat puoliympyrän, jonka eteen on asetettu seitsemän tuolia. Kulkua lavan taakse ei näytä olevan, ja kaikki seitsemän näyttelijää saapuvatkin sisään katsomon kautta. He istuvat, ottavat mikrofoninsa, ja sitten mennään.
Päähenkilö Christopher (Alexander Wendelin) on 15-vuotias Swindonin pikkukaupungissa asuva poika. Kirjailija Haddon on kuvannut hänet matemaatikoksi, jolla on käyttäytymisvaikeuksia, ja yleisesti Christopherin on tulkittu sijoittuvan autismin kirjolle. Hän laskee vaikeitakin laskuja nopeasti, mutta ei osaa tulkita toisten ihmisten ilmeitä tai heidän käyttämiään metaforia. Jos häneen koskee, hän lyö tai huutaa.
Wendelin muuttuu lavalla Christopheriksi sormenpäitään myöten, ja onnistuu roolityöllään näyttämään samanaikaisesti sekä sen Christopherin, jota neurotyypillisten on vaikea ymmärtää, että sen, joka on samanlainen kuin kuka tahansa tunteva ihminen.

Cecilia Paul on viisaasti kysyvä opettaja, Robert Kock kömpelö mutta pitkälle kärsivällinen isä ja Vuokko Hovatta kävelytyyliä myöten työväenluokkainen mutsi, hyväntahtoinen mutta virheitä tekevä. Ulriikka Heikinheimo, Pia Runnakko ja Joachim Wigelius maustavat sivuroolit napakympeiksi juuri sopivalla sekoituksella vilpittömyyttä ja komiikkaa.
Tämä tarina on pintatasollaan ennen kaikkea mysteeri. Siksi onkin enemmän kuin sopivaa, että samalla kun tapahtumat vähitellen keriytyvät auki, aukeaa myös suljettu lavastus. Ensin videoscreeneiksi paljastuville plekseille heijastetuilla päätähuimaavilla rannikkomaisemavideoilla, joista vastaa Toni Haaranen ja sitten konkreettisesti liukuovilla.
Merkillepantavaa lavastuksessakin on kahtiajakoisuus: se on sekä äärettömän pelkistetty että äärettömän yksityiskohtainen – väliin hätkähdyttävällä, väliin humoristisella tavalla.

Äänimaisemat (Antero Mansikka) on tehty taiten, tapahtumapaikat piirtyvät niissä eläviksi taustoiksi. Sama koskee valoja (Ville Aaltonen), jotka yhdessä videoiden kanssa ovat tärkeä tunnelmanluoja.

Eli jättebra, nyt on kehuttu kaikki muut paitsi ohjaaja Westerberg.
Hänen kehunsa voi tiivistää vaikka näin: Westerberg saa pidettyä Yöllisen koiran tärkeimmän viestin eli rohkeuden ja uskaltamisen – vanhemmuuden vaikeutta unohtamatta – esillä läpi teoksen. Samalla hän tekee riemukasta teatteria, jossa kaikki on mahdollista, eikä yhden hetken tunnelman tarvitse määrätä seuraavaa. Jo yksistään esityksen kaksi reippainta musiikkinumeroa synnyttävät halun katsoa teos uudelleen.

Upea ratkaisu on myös loppua kohden tapahtuva esitystekstin rungon näyttäminen aivan paljaana.