Saavutettavuustyökalut

Perumme loppukevään 2020 esitykset koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi Olemme yhteydessä asiakkaisiin, joilla on lippuja peruttuihin esityksiin. Asiakkaat voivat myös itse käydä vaihtamassa lippunsa lahjakortteihin Lippupisteen järjestelmän kautta: https://hkt.fi/lippupisteen-ohjeistus/. Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa toivomme, että asiakkaat vaihtaisivat peruttujen esitysten liput syksyn näytelmiin tai lahjakorttiin. Lahjakortti on voimassa vuoden vaihtopäivästä, ja käy kaikkiin esityksiimme kaikilla näyttämöillämme. Pieni merenneitoa palaa syksyllä, klikkaa tästä ja lue lisää.
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Ei kiitos

Susanna S – Teatterinna-blogi – 11.2.2018

Ei kiitos @ Helsingin kaupunginteatteri

On pariskunta, joka on ollut yhdessä pitkään. On pariskunnan tytär, jota molemmat rakastavat. On tavallista arkea, etelänmatkaa, töitä, ystäviä, videopelejä, ruoanlaittoa, puhelinriippuvaisen teinin kaitsemista, eläinvideoita. Perhe-elämää. On myös ongelma, iso sellainen. Heli (Vappu Nalbantoglu) haluaa. Matti (Antti Timonen) ei. Mikäpä tähän sitten ratkaisuksi?

Anna-Leena Härkösen Ei kiitos-romaaniin pohjautuvan näytelmän lisäksi samasta tarinasta on myös elokuva. Kirja ja elokuva minulla olikin jo luettu ja nähty ennen tätä, joten ei kahta ilman kolmatta ja kolmas kerta toden sanoo, vai mites se meni. En kyllä ihan muistanut kaikkea mitä tapahtuu, ja hieman erilainenhan tämä totta kai on kirjasta luettuna tai ruudulta katsottuna kuin lavalla, vaikka samat tyypit ja samat jutut jokaisessa versiossa ovat mukana. Joka tapauksessa tässä Helsingin kaupunginteatterissa 7.2. ensi-iltansa saaneessa Ei kiitos-lavaversiossa ollaan oikein hyvin onnistuttu, hauska se on, mutta ei liian hauska, vaan ajatus aiheesta kuitenkin mukana. Eiväthän esityksen teemat mitään naurun asioita ole, kaikki ainakaan.

Täytyy sanoa, että oikein odotin, milloin Jarno (Pyry Äikää) ilmestyy stagelle… Ja siihen tuntui kuluvan aikaa, vaikka se johtuikin siitä, etten muistanut, missä kohtaa juonta tämä hurmaava saksankielen oppilas tunnille putkahtaa. Heli nimittäin toimii saksanopettajana ja työpaikalta löytyy yllättäen vastaus myös parisuhteen intohimo-ongelmiin. 28-vee nuorimies Jarno on kieltämättä valloittava, kun hän flirttailee opettajansa kanssa virne naamallaan. Pyry Äikää tekee roolin loistavalla otteella, hän tekee Jarnosta sekä huolettoman ja hieman ilkikurisen että ystävällisen ja kohteliaan. Oikein mainio roolisuoritus! Jarnon ja Helin hissiin juuttuminen on ehkä yksi lempparikohdistani.

Vappu Nalbantoglu on mielettömän hyvä ja nappivalinta Helin rooliin, niin hienosti hän tavoittaa naisen eri tunteet, turhautumisen Mattiin ja ihastumisen Jarnoon, kamppailun siitä, haluaako Heli pettää, miten se vaikuttaisi koko elämään, entä itseen? Nalbantoglu tekee Helistä uskottavan ja kiinnostavan, kuitenkin tavallisen naisen, jolla on tavallisia haaveita ja murheita. Hieno hahmo ja hienosti näytelty! Antti Timosen Matti taas haluaisi olla yksin, ilman vaimon jatkuvia lähentely-yrityksiä. Videopelit vaatisivat aikaa ja pitää olla oikeus sanoa “ei”. Myös Timonen onnistuu roolissaan oikein hyvin, Matti on niin erilainen kuin esityksen muut hahmot, että hänen hiljaisuutensa ja sisäänpäin kääntymisensä tuo tarinaan kokonaan uuden näkökulman.

Leenamari Unho ja Aksinja Lommi tekevät näytelmän muut roolit, joista mainittakoon Unhon näyttelemä Helin ystävä Manna, varsin hauska ja ihastuttava, suorapuheinen nainen, sekä Lommin näyttelemä Sissi, Helin ja Matin tytär, jonka kautta Lommi tavoittaa täydellisesti kapinallisen mutta hyväntahtoisen teinin. Myös Jarnon koiran roolissa Lommi on ihan mahtava, samoin etelänlomalla tavattavana Jorgoksena! Leenamari Unho on hyvä myös Helin äitinä ja Matin isänä. Näyttelijäviisikko on valittu onnistuneesti, he tekevät lavalla toimivaa työtä ja hahmojen suhteet ovat uskottavia ja luontevia.

Lavastus (Tuomas Lampinen) on aika pelkistetty, mutta toimii oikein hyvin. Toni Haarasen videosuunnittelulle iso plussa, hienoa katsottavaa ja toimii erinomaisesti. Lavallaolijat puikahtelevat sujuvasti valkoisten kankaiden lävitse lavan taakse ja lavalle, välillä tämä vähän häiritsee, mutta pääosin kankaita käytetään varsin kekseliäästikin. Freedomin tahtiin tanssitaan vauhdikkaasti ja sille yleisö taputtaa innoissaan, samoin koko esitykselle sen loputtua. Hyvä oli tämä, hauska myös ja ajatuksiakin herätti. Onnistunutta näyttelijäntyötä, sujuva esitys ja varsin viihdyttävä reilu parituntinen.