Saavutettavuustyökalut

Tervetuloa teatteriin – turvallisesti! Käytössämme on koronapassi. Tutustuthan huolella ohjeistuksiimme Turvallisesti teatteriin -sivustollamme!
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: En blick är en blick är en blick

Veikka, Me Viisi – Me viisi- elämysblogi – 26.4.2019

Yleisö katseiden ristitulessa – Miltä tuntuu, kun näyttelijä tuijottaa?

Tulen Lilla Teaternin saliin ensimmäisten katsojien joukossa. Sali on muuten tyhjä, mutta näyttelijät ovat jo lavalla. Kolme heistä on selin yleisöön, mutta kolmella on katse yleisöön. Siinä katseiden ristitulessa on hämmentävää mennä istumaan omalle paikalleen.

Ruotsinkielinen En blick är en blick är en blick -näytelmä kertoo nimensä mukaisesti katseesta. Näyttelijät ovat työssään katseiden kohteena. Heitä tuijottaa yleisöstä sadat silmäparit, jotka huomaavat pienimmätkin virheet.

Tässä näytelmässä katse siirtyykin yleisöön. Miltä tuntuu istua yleisössä, kun näyttelijä katsoo sinua suoraan silmiin? Siitä syntyy hämmentävä tunne, kun roolit kääntyvät ylösalaisin. Eihän näyttelijän ole tarkoitus katsoa yleisöä!

Huomaan, että omat silmäni lähtevät harhailemaan. Tuijotan mieluummin seinää tai kattoa kuin näyttelijöitä. Käsiohjelmakin kiinnostaa kummasti enemmän kuin esiintyjien tarkkailu.

 

Opiskelijoiden käsikirjoittama ja näyttelemä

Lilla Teaternin näytelmä on tuotettu yhteistyönä Teatterikorkeakoulun ruotsinkielisten opiskelijoiden kanssa. He ovat käsikirjoittaneet näytelmän ja esiintyvät itse sen päärooleissa.

Siksi näytelmä onkin hyvin erilainen kuin mihin teatterikatsojat ovat tottuneet. Kokeilevaan otteeseen kuuluu se, että vain osa näytelmästä on ennakkoon käsikirjoitettua. Osan he improvisoivat lavalla.

Opiskelijat pääsevät osoittamaan myös kielitaitoaan, sillä reilun tunnin kestävän esityksen aikana puhutaan kolmea kieltä. Suurin osa esityksestä on ruotsiksi, mutta sen lisäksi näyttelijät puhuvat sujuvasti suomea ja englantia.

Näytelmä koostuu yksittäisistä kohtauksista, joita yhdistää tavalla tai toisella katse. Opiskelijat ovat saaneet valita kukin oman hahmonsa, jonka nahkoihin he hyppäävät. Lavalla nähdäänkin Tylypahkan rehtori (Mathilda Kruse), Jeesus (Emilia Jansson) ja kokoelma muita julkimoita teekutsuilla.

 

Naisten rinnat ylle ja rokkaamaan

Hahmojen matkassa seilataan tunnelmasta toiseen. Yhdessä parhaimmista kohtauksista näyttelijäopiskelija Emilie Zilliacus lukee kertomusta prinsessa Dianan häistä.

Hän on kehottanut yleisöä sulkemaan silmänsä. Salissa on aivan pimeää, joten katsoja ei voi muuta kuin kuunnella rauhallisesti etenevää tarinaa ja kuvitella omassa päässään kauniin morsiamen ja lontoolaisen kirkon.

Toinen yhtä mainio kohtaus on se, kun Herman Nyby vetää päälleen naisten rinnat ja alkaa rokkaamaan. On joka kerta yhtä huvittavaa, kun mies pukeutuu naiseksi. Nybyllä on myös asenne kohdallaan ja positiivinen henki tarttuu itseenikin.

Kaiken kaikkiaan koko näytelmästä välittyy näyttelijäopiskelijoiden into. He ovat täysillä tekemässä kaikkea, vaikka yleisölle ei täysin selvenekään se, miksi Jeesuksen pitää ylösnousta lattialuukusta. Kohtaus on joka tapauksessa mainio!

Opiskelijoilla riittää kuitenkin vielä työtä ennen kuin he valmistuvat viisivuotisesta tutkinnostaan. Näytelmän alussa tulee hämmentävä hiljaisuus, opiskelijat seisovat lavalla ja selvästi odottavat jotakin. Oletan, että siinä kohdassa yleisön kuuluisi taputtaa. Pieni vinkki olisi kuitenkin paikallaan, sillä yleisöstä ei kuulu pihahdustakaan.

Joka tapauksessa muutaman vuoden päästä Mathilda Krusesta, Emilia Janssonista, Oksana Lommista, Herman Nybystä, Antti Saarikalliosta ja Emilie Zilliacuksesta on kasvanut täysiverisiä näyttelijöitä, joita toivottavasti nähdään jälleen Lilla Teaternin lavalla.